Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Viisi keinoa saada töitä

Viisi keinoa saada töitä

Viisi keinoa saada töitä

KUKA saa parhaimman työpaikan? Saako sen aina pätevin hakija? ”Ei”, sanoo työllisyysneuvoja Brian. ”Paras työpaikka menee usein sille, joka osaa parhaiten hakea töitä.” Miten työnhakua voi tehostaa? Seuraavassa viisi ehdotusta.

Ole suunnitelmallinen

On helppo lannistua, jos on menettänyt hyvän työpaikan tai ollut jo jonkin aikaa työttömänä. ”Kun menetin ensimmäisen kerran työpaikkani, suhtauduin toisen paikan löytymiseen toiveikkaasti”, sanoo saksalainen ompelija Katharina. ”Mutta kun kuukaudet matelivat enkä onnistunut saamaan töitä, masennuin. Lopulta minulle tuotti vaikeuksia edes puhua asiasta ystävieni kanssa.”

Miten voi välttyä joutumasta epätoivon valtaan? ”On tärkeää suunnitella normaalia työpäivää muistuttava päiväaikataulu, jotta olisi heti päivän alussa selvillä siitä, mitä pitää tehdä”, ehdotetaan kirjassa Get a Job in 30 Days or Less. Kirja neuvoo, että olisi hyvä asettaa päivittäisiä tavoitteita ja kirjata muistiin, mitä päivän aikana on tehty. Kirjassa sanotaan lisäksi, että joka päivä on pukeuduttava ikään kuin olisi menossa työhön. ”Asiallinen pukeutuminen lisää itseluottamusta silloinkin, kun puhuu puhelimessa.”

Ota tosiaan työksesi hakea työtä, vaikka työpaikan löytyminen veisi kauan. Edellä mainittu Katharina otti työnhaun tosissaan. Hän sanoo: ”Sain työnvälitystoimistosta mahdollisten työnantajien osoitteita ja puhelinnumeroita. Vastasin sanomalehtien ilmoituksiin. Tutkin puhelinluetteloa ja tein listan yrityksistä, joilla saattaisi olla tarjolla työpaikkoja, joista ei ollut ilmoitettu, ja sitten otin niihin yhteyttä. Laadin myös ansioluettelon ja lähetin sen näihin yrityksiin.” Kun Katharina haki töitä suunnitelmallisesti, sopiva paikka löytyi.

Hae ilmoittamattomia työpaikkoja

Kalastaja, jolla on suurin verkko, saa luultavimmin eniten kalaa. Samoin mahdollisuutesi saada töitä lisääntyvät, jos osaat suurentaa ”verkkosi” kokoa. Valtaosa tarjolla olevista työpaikoista voi livahtaa ohi, jos haet työtä vain vastaamalla sanomalehdissä ja Internetissä oleviin ilmoituksiin. On paljon työpaikkoja, joista ei koskaan ilmoiteta. Miten näille kätkössä oleville työmarkkinoille voi päästä?

Ilmoituksiin vastaamisen lisäksi sinun on Katharinan tavoin joka viikko soitettava sellaisiin yrityksiin, joilla arvelet olevan töitä sinulle, tai käytävä niissä. Älä odota, että ne ilmoittavat avoimista työpaikoista. Jos johtaja sanoo, ettei hänellä ole tarjota töitä, kysy häneltä, tietääkö hän muita yrityksiä, joilta voisit pyytää työtä. Jos hän tietää, kysy kenelle sinun pitäisi asiasta puhua. Jos hän ehdottaa jotain yritystä, ota yritykseen yhteyttä tapaamisen sopimiseksi ja mainitse sen henkilön nimi, joka neuvoi sinua kääntymään tuon yrityksen puoleen.

Edellisessä kirjoituksessa mainittu Tony sai töitä tällä tavalla. ”Otin oma-aloitteisesti yhteyttä sellaisiinkin yrityksiin, jotka eivät olleet ilmoittaneet avoimista työpaikoista”, hän selittää. ”Eräästä yrityksestä sanottiin, ettei työpaikkoja ollut vapaina mutta että voisin yrittää uudelleen kolmen kuukauden päästä. Niin teinkin, ja sain työpaikan.”

Primrose, eteläafrikkalainen yksinhuoltajaäiti, toimi samaan tapaan. Hän kertoo: ”Ollessani ensiapukursseilla huomasin, että tien toisella puolella oli rakennustyömaa, ja sain selville, että paikalle tulisi vanhainkoti. Yritin yhä uudestaan sopia tapaamisesta laitoksen johtajan kanssa. Lopulta hän kertoi, ettei tuolloin ollut työtä tarjolla. Kävin kuitenkin kerta toisensa jälkeen tiedustelemassa, voisinko työskennellä siellä, vaikka palkattomanakin. Lopulta sain tilapäistä työtä. Tein kaikkea, mitä minulle annettiin tehtäväksi. Niinpä opin uusia taitoja ja sain laitoksesta vakituisen työpaikan.”

Myös tuttavat, ystävät ja perheenjäsenet voivat auttaa löytämään ilmoittamattomia työpaikkoja. Eteläafrikkalainen Jacobus, joka oli aiemmin työskennellyt turvallisuusalalla, sai työpaikan tällä tavoin. ”Kun yritys, jossa työskentelin, lopetti toimintansa, kerroin ystävilleni ja sukulaisilleni, että etsin työtä. Eräänä päivänä muuan ystäväni kuuli supermarketin jonossa naisen kysyvän toiselta, tiesikö tämä ketään, joka etsi töitä. Ystäväni puuttui keskusteluun ja kertoi naiselle minusta. Sovittiin tapaamisesta, ja sain työpaikan.”

Ole valmis joustamaan

Mahdollisuudet saada työtä kasvavat, jos on joustava. Edellisessä kirjoituksessa mainittu Jaime sanoo: ”Et luultavasti saa sellaista työpaikkaa, joka täyttää kaikki toiveesi. On opittava tyytymään työhön, joka ei vastaa ihannetta.”

Mukautuvuus voi merkitä sitä, että on voitettava ennakkoluulonsa tietyntyyppistä työtä kohtaan. Otetaan esimerkiksi Meksikossa asuva Ericka. Vaikka hän oli saanut koulutuksen johdon sihteeriksi, hän ei aluksi onnistunut löytämään haluamaansa työtä. ”Opin ottamaan vastaan mitä tahansa sopivaa työtä”, hän sanoo. ”Jonkin aikaa toimin myymäläapulaisena. Myin myös tacoja kadulla ja siivosin asuntoja. Lopulta sain koulutustani vastaavaa työtä.”

Kun edellisessä kirjoituksessa mainittu Mary menetti toimistovirkailijan paikan, hänenkin oli oltava valmis joustamaan. Hän selittää: ”En pitänyt tiukasti kiinni siitä, että minun oli löydettävä samanlaista työtä, jota olin aiemmin tehnyt. Otin selvää jokaisesta kohdalleni osuneesta työtilaisuudesta, vaikka työ olisikin ollut joidenkin mielestä vähäarvoista. Tämän ansiosta onnistuin löytämään työtä, jonka avulla saatoin elättää kahta lastani.”

Laadi hyvä ansioluettelo

Niille jotka hakevat johtotehtäviin, koulutusta ja työkokemusta koskevan ansioluettelon (CV eli Curriculum vitae) laatiminen ja levittäminen on välttämättömyys. Mutta etsiipä mitä työtä tahansa, hyvin laaditusta ansioluettelosta voi olla etua. ”Ansioluettelo ei kerro mahdolliselle työnantajalle ainoastaan, kuka hakija on, vaan myös, mitä hän on saanut aikaan ja miksi yritys tarvitsee häntä”, sanoo australialainen työllisyysneuvoja Nigel.

Miten ansioluettelo laaditaan? Kirjoita siihen koko nimesi, kotiosoitteesi, puhelinnumerosi, sähköpostiosoitteesi ja syntymävuotesi. Selitä, millaista työtä haet. Kerro, millaista koulutusta olet saanut, ja korosta haettavana olevaan työpaikkaan liittyviä taitoja ja koulutusta. Anna seikkaperäistä tietoa aiemmasta työkokemuksestasi. Älä pelkästään kerro, mitä olet tehnyt, vaan anna esimerkkejä tavoitteista, joita olet saavuttanut, sekä siitä, mitä hyötyä sinusta on ollut edelliselle työnantajallesi. Tähdennä myös sellaisia edelliseen työhösi liittyviä piirteitä, jotka tekevät sinut päteväksi työhön, jota haet. Kerro myös itsestäsi: luonteenpiirteistäsi, kiinnostuksen kohteistasi ja harrastuksistasi. * Ansioluettelo on ehkä räätälöitävä kutakin hakemusta varten, koska yritykset eroavat toisistaan.

Pitäisikö sinun laatia ansioluettelo silloinkin, kun haet ensimmäistä työpaikkaasi? Pitäisi. Olet saattanut tehdä paljon sellaista, mikä voidaan katsoa työkokemukseksi. Esimerkiksi harrastatko jotain, vaikkapa puutöitä tai auton korjausta? Voit kertoa siitä. Oletko osallistunut jonkinlaiseen vapaaehtoistyöhön? Kerro, millaista vapaaehtoistyötä olet tehnyt ja millaisia tavoitteita olet saavuttanut. (Ks. tekstiruutua ”Malli ansioluettelosta, jonka laatijalla ei ole työkokemusta”.)

Jos et pääse työhönottohaastatteluun, tee kortti, jossa on nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi, sähköpostiosoitteesi ja lyhyt tiivistelmä taidoistasi ja saavutuksistasi. Kortin taakse voit jopa panna valokuvan itsestäsi tai perheestäsi, jos se on tarkoituksenmukaista. Anna kortteja kaikille, jotka voivat auttaa sinua työnhaussa, ja pyydä heitä antamaan niitä jokaiselle, jolla on tarjolla sinulle sopivaa työtä. Kun mahdollinen työnantaja näkee kortin, hän voi kutsua sinut haastatteluun – mikä voi tuoda sinulle työpaikan.

Ansioluettelon laatiminen antaa tunteen siitä, että työnhaku on hallinnassa. Edellä mainittu Nigel sanoo: ”Ansioluettelon kirjoittaminen auttaa järjestämään ajatukset ja tavoitteet. Se lisää myös itseluottamusta, sillä se auttaa valmistautumaan työhönottohaastattelussa esitettäviin kysymyksiin.” (Ks. sivun 7 tekstiruutua.)

Valmistaudu hyvin haastatteluihin

Miten haastatteluun voi valmistautua? Sinun voisi olla hyvä hankkia taustatietoja yrityksestä, jolta toivot saavasi työtä. Mitä enemmän tiedät yrityksestä, sitä paremman vaikutuksen teet haastattelun aikana. Kun otat yrityksestä selvää, sinun on myös helpompi ratkaista, onko sillä haluamaasi työtä tai haluatko työskennellä siinä.

Mieti seuraavaksi, miten pukeudut haastatteluun. Pukeudu siististi ja asianmukaisesti, vaikka hakisit ruumiillista työtä. Siisti pukeutuminen ja ulkoasu kertoo mahdolliselle työnantajalle, että kunnioitat itseäsi ja todennäköisesti siis myös työtäsi. Jos toivot saavasi toimistotyötä, valitse asianmukainen asu, jonka katsotaan sopivan liikealalle siellä, missä asut. Nigel sanoo: ”Valitse vaatteesi kauan ennen haastattelua, jottei sinulle tule kiire ja aiheudu tarpeetonta stressiä ennen haastattelua.”

Nigel neuvoo saapumaan haastatteluun noin 15 minuuttia etuajassa. Ei tietenkään ole viisasta saapua liian aikaisin, mutta myöhästyminen voi olla katastrofi. Asiantuntijat sanovat, että haastattelun kolme ensimmäistä sekuntia ovat ratkaisevan tärkeitä. Arviot, jotka haastattelija tuona lyhyenä hetkenä tekee ulkoasustasi ja käytöksestäsi, vaikuttavat syvästi hänen käsitykseensä sinusta. Jos myöhästyt, teet häneen hyvin kielteisen vaikutuksen. Muista, että ensivaikutelman antamiseen ei tule toista mahdollisuutta.

Sinun on myös hyvä pitää mielessäsi, että haastattelija ei ole vihollisesi. Luultavasti hänenkin oli haettava omaa työpaikkaansa, joten hän tietää, miltä sinusta tuntuu. Hän voi jopa olla hermostunut, koska hän ei ehkä ole saanut valmennusta haastattelun pitämiseen. Mikäli haastattelija on myös työnantaja, hänellä voi olla paljon menetettävänä, jos hän antaa työpaikan väärälle henkilölle.

Hymy ja luja kädenpuristus ovat hyvä alku haastattelulle. Keskity haastattelun aikana siihen, mitä työnantaja tarvitsee sinulta ja mitä sinulla on annettavana. Nigel sanoo, mitä tulee välttää: ”Älä liikehdi hermostuneesti äläkä ole kumarassa; hyvä ryhti herättää luottamusta. Älä ole liian tuttavallinen tai puhelias, äläkä missään tapauksessa käytä huonoa kieltä. Älä myöskään puhu kielteisesti edellisistä työnantajistasi ja työtovereistasi; jos suhtaudut heihin kielteisesti, haastattelija luultavasti ajattelee, että suhtautuisit kielteisesti myös tähän työpaikkaan.”

Asiantuntijat antavat seuraavia neuvoja siitä, miten toimia ja puhua haastattelun aikana. Katso haastattelijaa silmiin, elehdi luontevasti ja lausu sanat selvästi. Vastaa kysymyksiin lyhyesti ja rehellisesti ja esitä olennaisia kysymyksiä yrityksestä ja haettavana olevasta työpaikasta. Jos paikka edelleen kiinnostaa sinua haastattelun päättyessä, kysy, voisitko saada sen. Näin osoitat olevasi innostunut asiasta.

Jos noudatat edellä esitettyjä ehdotuksia, sinulla voi pian olla työpaikka. Jos niin käy, miten voit lisätä mahdollisuuksiasi pitää se?

[Alaviite]

^ kpl 19 Joissakin maissa, esimerkiksi Suomessa, jotkin näistä tiedoista on mainittava tai niitä on täydennettävä erillisessä hakemuskirjeessä, johon ansioluettelo liitetään.

[Tekstiruutu/Kuva s. 6]

Malli ansioluettelosta, jonka laatijalla ei ole työkokemusta

Nimi:

Osoite:

Puhelinnumero ja sähköpostiosoite:

Syntymävuosi:

Tavoite: Saada perustason työtä teollisuudesta.

Koulutus: Ammattikoulun [mainitse paikkakunta] puuseppälinja, valmistumisvuosi 2004; valinnaiset opinnot: tieto- ja viestintätekniikka.

Lisäopinnot: Venäjän kielen kurssi.

Osaamiset ja taidot: Olen kätevä käsistäni. Huollan säännöllisesti perheemme autoa. Olen asentanut kattomateriaaleja vapaaehtoistyöntekijänä eräässä rakennushankkeessa. Osaan käyttää useimpia tietokoneita ja opettelen mielelläni käyttämään uusia ohjelmia.

Luonnekuvaus: Luotettava: olin viimeisenä kouluvuotenani vain kaksi päivää poissa koulusta. Rehellinen: palautin kadotetun lompakon, jossa oli rahaa. Hyväntahtoinen: osallistun säännöllisesti vapaaehtoistoimintaan ja autan mielelläni vanhuksia.

Harrastukset: Koripallo, autojen korjaus ja puutyöt.

Työtodistukset ja suositukset: Annetaan pyydettäessä. *

[Alaviite]

^ kpl 43 Suosittelijoihin voisi kuulua koulunopettaja, joka tuntee sinut hyvin, tai perheystävä, jolla on yritys. Kun mainitset, että nimet voi saada pyydettäessä, saat tietää varhain, onko joku työnantaja kiinnostunut palkkaamisestasi. Ennen kuin ilmoitat ketään suosittelijaksesi, pyydä häneltä lupa.

[Tekstiruutu/Kuva s. 7]

Mitä työhönottohaastattelussa saatetaan kysyä?

❑ Miksi haet tätä työpaikkaa?

❑ Miksi haluat työskennellä juuri tässä yrityksessä?

❑ Mitä tiedät kyseisestä työpaikasta, yrityksestä tai alasta?

❑ Oletko aiemmin tehnyt tällaista työtä?

❑ Mitä koneita osaat käyttää?

❑ Millaista kokemusta sinulla on tämän alan töistä?

❑ Onko sinulla taitoja, joista on hyötyä tässä työssä?

❑ Kerro itsestäsi.

❑ Mitkä viisi sanaa kuvaavat sinua parhaiten?

❑ Kykenetkö työskentelemään paineen alaisena?

❑ Miksi lähdit edellisestä työpaikastasi?

❑ Miksi olet ollut työttömänä näin kauan?

❑ Millainen käsitys edellisellä työnantajallasi oli sinusta?

❑ Miten usein olit poissa töistä edellisessä työpaikassasi?

❑ Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on?

❑ Milloin voit aloittaa työt?

❑ Mitkä ovat vahvimmat puolesi?

[Tekstiruutu/Kuva s. 9]

Entä Internetin työnhakupalvelut?

Yhdellä Yhdysvaltojen suurimmista Internetin työnvälitystoimistoista on 17 miljoonaa ansioluetteloa, joita työnantajat voivat tutkia, ja noin 800000 työpaikkaa, joita työttömät voivat punnita. Tutkimusten mukaan joissakin maissa Internetiä hyödyntää 96 prosenttia työnhakijoista. 40:tä maata koskevat tutkimustiedot kuitenkin osoittavat, että vain viisi prosenttia työpaikkaa etsivistä ammatti-ihmisistä saa töitä tämän median kautta.

Ansioluettelon paneminen Internetiin lisää niiden työnantajien määrää, jotka tietävät sinun etsivän työpaikkaa, mutta varoituksen sana on paikallaan. Tällöin kasvaa myös vaara joutua petoksen uhriksi. Elinkeinoelämän asiantuntijat antavat seuraavanlaisia neuvoja, jotta voisit suojella itseäsi.

1. Ennen kuin annat ansioluetteloasi jollekin Internetin työnvälitystoimistolle, ota selvää sen yksityisyyden suojaa koskevista periaatteista. Jotkin tällaiset yritykset myyvät henkilötietoja markkinointiyrityksille tai muille niitä haluaville.

2. Anna ansioluettelosi vain muutamille arvostetuille työpaikkasivustoille. On erittäin tärkeää suojella itseään koskevia tietoja, jotta niitä ei käytettäisi väärin. Ansioluettelossa ei saisi koskaan olla sellaisia tietoja, joiden avulla joku voisi varastaa henkilöllisyytesi ja aiheuttaa sinulle loputtomasti rahavaikeuksia. Oikealla asialla olevien työnantajien ei ole tarpeen tietää pankkitilisi tai luottokorttisi numeroa tai tarkkaa syntymäaikaasi.

3. Varo epämääräisiä työtarjouksia. Yksityisyysasioihin erikoistuneen World Privacy Forum -järjestön tutkija Pam Dixon sanoo, että mitä ylimalkaisempi tarjous on, sitä vähemmän siihen yleensä voi luottaa. ”Jos törmää sellaisiin lauseisiin kuin ’Meillä on tuhansia työpaikkoja’ tai ’Teemme yhteistyötä suurten yhtiöiden kanssa’, hälytyskellojen pitäisi soida.” Hän lisää: ”Ongelmia voi enteillä sekin, että ansioluettelosta pyydetään lähettämään uusi kopio.”

On hyvä pitää mielessä, että luotettavimmatkaan työnhakupalveluja tarjoavat yritykset eivät voi valvoa, mitä ansioluettelolle tapahtuu, kun mahdollinen työnantaja tai joku muu siitä kiinnostunut on kopioinut sen itselleen.

[Kaavio/Kuva s. 5]

TYÖPAIKKA

Valmistaudu hyvin haastatteluihin

Laadi hyvä ansioluettelo

Ole valmis joustamaan

Hae ilmoittamattomia työpaikkoja

Ole suunnitelmallinen

[Kuva s. 7]

Työnhaku edellyttää sinnikkyyttä ja tietojen perusteellista etsimistä

[Kuva s. 8]

Haastattelussa on tärkeää olla asiallinen