Luonnonkatastrofit – ihmisen osuus

AUTOLLA voi liikkua turvallisesti, kun siitä pidetään hyvää huolta, mutta sillä voi olla vaarallista ajaa, jos sitä ei käsitellä hyvin eikä huolleta. Samaa voidaan jossain mielessä sanoa maapallosta.

Monet tiedemiehet ovat sitä mieltä, että ihmisen aiheuttamat muutokset ilmakehässä ja valtamerissä ovat tehneet planeetastamme vaarallisen paikan elää, koska ne ovat osaltaan vaikuttaneet luonnononnettomuuksien lisääntymiseen ja pahenemiseen. Tulevaisuus näyttää epävarmalta. ”Olemme keskellä suurta, hallitsematonta koetta, joka koskee ainoaa planeettaa, joka meillä on”, sanottiin eräässä ilmastonmuutosta käsitelleessä Science-lehden pääkirjoituksessa.

Jotta voisimme paremmin ymmärtää, miten ihmisen toiminta voi vaikuttaa luonnonkatastrofien tiheyteen ja rajuuteen, meidän on saatava hieman parempi käsitys taustalla olevista luonnonilmiöistä. Miten esimerkiksi hirmumyrskyt syntyvät?

Maapallon lämmönsiirtimet

Maapallon ilmastojärjestelmää on verrattu koneeseen, joka muuntaa ja jakaa aurinkoenergiaa.  Koska tropiikki saa suurimman osan auringonlämmöstä, lämpötila ei ole maapallolla tasainen, mikä vuorostaan panee ilman liikkeeseen. * Maapallon jatkuva pyörimisliike synnyttää liikkuvassa, kosteassa ilmassa pyörteitä, joista osa muuttuu matalapaineiksi. Matalapaineet taas voivat kehittyä myrskyiksi.

Trooppisten myrskyjen kulkureitistä voi havaita, että myrskyt pyrkivät päiväntasaajalta poispäin joko pohjoiseen tai etelään kohti viileämpiä alueita. Myrskyt ovat siis myös massiivisia lämmönsiirtimiä, jotka tasaavat sääoloja. Mutta kun lämpötila nousee valtameren pintakerroksessa, ilmastokoneen ”kattilahuoneessa”, noin 27 asteeseen, trooppinen myrsky voi kerätä itseensä niin paljon energiaa, että siitä tulee hirmumyrsky, toisin sanoen sykloni, hurrikaani tai taifuuni, jotka ovat saman ilmiön alueellisia kutsumanimiä.

Jos mittarina pidetään menetettyjen ihmishenkien määrää, Yhdysvaltojen historian pahimman luonnononnettomuuden aiheutti hurrikaani, joka iski 8. syyskuuta 1900 Texasissa sijaitsevaan Galvestonin saarikaupunkiin. Myrskyaallot surmasivat kaupungissa 6000–8000 ihmistä ja sen lähistöllä 4000 ihmistä ja hävittivät maan tasalle 3600 taloa. Itse asiassa yksikään ihmistekoinen rakennelma ei selvinnyt vaurioitta.

Kuten edellisessä kirjoituksessa sanottiin, viime vuosina on ollut useita voimakkaita myrskyjä. Tiedemiehet yrittävät selvittää, johtuuko tämä siitä, että myrskyt saavat enemmän energiaa ilmaston lämpenemisen vuoksi. Sääolojen muuttuminen voi kuitenkin olla vain yksi merkki ilmaston lämpenemisestä. On merkkejä muunlaisistakin seurauksista, joista voi aiheutua paljon vahinkoa.

Merenpinnan nousu ja metsien hävitys

Science-lehden eräässä pääkirjoituksessa sanottiin, että ”merien pinta nousi viime vuosisadalla 10–20 senttimetriä, ja pinnannousu jatkuu”. Miten tämä voisi liittyä ilmaston lämpenemiseen? Tutkijoiden mukaan kahdella tavalla. Yksi mahdollisuus on napaseutujen mannerjäätiköiden sulaminen, mikä kasvattaisi merien tilavuutta, tai syynä voi olla lämpölaajeneminen, toisin sanoen kun meret lämpenevät, niiden tilavuus kasvaa.

Merenpinnan nousun vaikutukset voivat jo tuntua pienessä Tyynenmeren saaressa Tuvalussa. Smithsonian-lehden mukaan Funafutin atollilta kerätyt tiedot osoittavat, että merenpinta on noussut ”kymmenen viime vuoden aikana keskimäärin 5,6 millimetriä vuodessa”.

Monissa maailman osissa väestönkasvu merkitsee sitä, että kaupungit leviävät, slummit lisääntyvät ja ympäristö pilaantuu entisestään. Tällainen kehitys voi pahentaa luonnonkatastrofeja. Otetaan muutama esimerkki.

Haiti on väekäs saarivaltio, jossa on kaadettu paljon metsiä. Eräässä äskeisessä uutisraportissa sanottiin, että vaikka Haitin taloudelliset, poliittiset ja yhteiskunnalliset ongelmat  ovatkin pahoja, suurin uhka tuon valtion olemassaololle on metsien hävittäminen. Tämä uhka kävi järkyttävällä tavalla ilmeiseksi vuonna 2004, kun rankkasateiden aiheuttamat mutavyöryt surmasivat tuhansia ihmisiä.

Time Asia -lehden mukaan Etelä-Aasiaa vaivanneita luonnononnettomuuksia ovat pahentaneet ”ilmaston lämpeneminen, padot, metsien hävitys ja kaskeaminen”. Metsien hävittäminen voi toisaalta pahentaa myös kuivuutta, koska maaperä kuivuu nopeammin. Viime vuosina Indonesian ja Brasilian kuivuudet ovat johtaneet ennätyksellisen suuriin tulipaloihin metsissä, jotka ovat tavallisesti liian kosteita palaakseen. Epätavalliset sääolot eivät suinkaan ole ainut luonnonkatastrofien syy. Monet maat ovat alttiina katastrofeille, joiden syy on syvällä maan uumenissa.

Kun maa järkkyy

Maapallon uloin kerros koostuu erisuuruisista laatoista, jotka ovat jatkuvassa liikkeessä toisiinsa nähden. Kuoressa on niin paljon liikettä, että joka vuosi voi tapahtua useita miljoonia maanjäristyksiä. Monia niistä ei tietenkään havaita.

On sanottu, että noin 90 prosenttia maanjäristyksistä tapahtuu laattojen reunoilla sijaitsevien siirrosten alueella. Joskus järistyksiä tapahtuu myös laattojen sisäosissa, ja ne ovat toisinaan erittäin tuhoisia. Eniten ihmishenkiä vaatineen järistyksen arvioidaan sattuneen vuonna 1556 Kiinassa. Se iski kolmeen maakuntaan, ja siinä on saattanut kuolla peräti 830000 ihmistä.

Maanjäristyksillä voi olla myös tuhoisia jälkivaikutuksia. Esimerkiksi 1. marraskuuta 1755 järistys hävitti maan tasalle Lissabonin kaupungin, jonka asukasluku oli tuolloin 275000. Painajainen ei kuitenkaan päättynyt siihen. Järistys sai aikaan tulipaloja ja arvioiden mukaan jopa 15-metrisiä tsunameja, jotka syöksyivät kaupunkiin Atlantilta. Kaupungissa kerrotaan kuolleen kaiken kaikkiaan 60000 ihmistä.

 Näidenkin tuhojen suuruus riippuu kuitenkin jossain määrin ihmisen toiminnasta. Yksi asiaan vaikuttava tekijä on riskialueiden asukastiheys. ”Lähes puolet maailman suurista kaupungeista sijaitsee seismisesti vaarallisilla alueilla”, sanoo Andrew Robinson kirjassaan Earth Shock. Toinen tekijä ovat rakennukset: rakennusmateriaalit ja rakentamisen laatu. Sanonta ”ihmisiä eivät tapa maanjäristykset vaan rakennukset” on pitänyt aivan liian usein paikkansa. Mutta jos ihmisillä ei ole varaa rakentaa maanjäristyksen kestäviä rakennuksia, onko heillä vaihtoehtoja?

Tulivuoret rakentavat ja tuhoavat

”Luultavasti ainakin 20 tulivuorta purkautuu näiden sanojen lukemisen aikana”, sanotaan eräässä yhdysvaltalaisen Smithsonian-instituutin raportissa. Laattatektoniikkateorian mukaan voidaan yleisesti sanoa, että maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia tapahtuu samantyyppisillä alueilla: laattojen erkanemisvyöhykkeiden, varsinkin valtamerien keskiselänteiden, siirroksissa, maapallon kuoressa, jossa sulaa kiviainesta nousee maapallon vaipasta halkeamien kautta, ja subduktiovyöhykkeissä, joissa yksi laatta työntyy toisen alle.

Suurin uhka ihmisille on subduktiovyöhykkeiden vulkaaninen toiminta, kun otetaan huomioon havaittujen purkausten määrä ja niiden esiintyminen lähellä asutusalueita. Niin sanotussa Tyynenmeren tulirenkaassa on satoja tällaisia tulivuoria. Niitä on pieni määrä myös kuumissa pisteissä, jotka eivät sijaitse laattojen reuna-alueilla. Näyttää siltä, että kuumien pisteiden tuliperäinen toiminta on saanut aikaan muun muassa Havaijisaaret, Azorit, Galápagossaaret ja Seurasaaret.

Tulivuorilla on ollut maapallon pitkässä historiassa myös hyödyllinen tehtävä. Erään yliopiston verkkosivuilla kerrotaan, että tuliperäinen toiminta on saanut aikaan 90 prosenttia mannerkuoresta ja valtamerien syvänteiden kuoresta. Miksi sitten jotkin purkaukset ovat erittäin rajuja?

Purkauksia syntyy, kun maapallon kuumista sisäosista nousee magmaa eli sulaa kiviainesta. Joistakin tulivuorista vain virtaa laavaa, joka ei yleensä liiku niin nopeasti, että se yllättäisi ihmiset. Mutta jotkin purkaukset ovat räjähdyksiä, joissa vapautuu enemmän energiaa kuin atomipommin räjähdyksessä. Purkauksen luonteeseen vaikuttavat ratkaisevasti sulan materiaalin koostumus ja viskositeetti sekä tähän materiaaliin liuenneiden kaasujen ja ylikuumentuneen veden määrä. Kun magma tulee lähelle pintaa, loukussa oleva vesi ja kaasu laajenevat nopeasti. Koostumukseltaan oikeantyyppinen magma purkautuu paljolti samaan tapaan kuin hiilihapollinen virvoitusjuoma, kun juomatölkki avataan.

Onneksi tulivuoret antavat yleensä etukäteen  varoituksia purkauksesta. Tästä voitaisiin ottaa esimerkiksi Martiniquen saaressa Karibianmerellä sijaitseva Mont Pelée. Oli vuosi 1902, ja vaalit lähestyivät läheisessä St. Pierren kaupungissa. Poliitikot kehottivat ihmisiä pysymään aloillaan, vaikka kaupunkia piinasivat tuhka, sairaudet ja pelko. Itse asiassa useimmat kaupat olivat olleet kiinni jo monia päiviä.

Helatorstaina 8. toukokuuta monet menivät katoliseen kirkkoon rukoilemaan vapautusta tulivuoren otteesta. Tuona aamuna, vähän ennen kello kahdeksaa, Mont Pelée purkautui syösten sisuksistaan pyroklastisia aineksia – tuhkaa, kuonaa, vulkaanista lasia, hohkakiveä ja ylikuumentunutta kaasua – joiden lämpötila oli 200–500 astetta. Syntyi tappava synkkä pilvi, joka syöksyi vuorenrinnettä alas lähellä maanpintaa ja peitti kaupungin. Se tappoi lähes 30000 ihmistä, sulatti kirkonkellon ja sytytti satamassa olleet laivat tuleen. Se oli eniten ihmishenkiä vaatinut tulivuorenpurkaus 1900-luvulla. Kuolonuhrien määrä ei kuitenkaan olisi ollut niin suuri, jos ihmiset olisivat ottaneet varoitusmerkeistä vaarin.

Lisääntyvätkö luonnonkatastrofit?

Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto sanoo vuoden 2004 katastrofiraportissa, että kymmenen viime vuoden aikana geofysikaaliset ja sääoloista johtuvat katastrofit lisääntyivät yli 60 prosenttia. ”Tämä heijastaa pitkän aikavälin suuntauksia”, sanotaan tässä raportissa, joka julkaistiin ennen joulukuun 26:nnen tuhoisia Intian valtameren tsunameja. Optimismiin ei varmaankaan ole juuri aihetta, jos väestö edelleenkin lisääntyy riskialueilla ja metsät hupenevat.

Lisäksi monet teollisuusmaat syytävät ilmakehään aina vain lisää kasvihuonekaasuja. Eräässä Science-lehden pääkirjoituksessa sanottiin, että viivyttely päästöjen vähentämisessä ”on samaa kuin kieltäytyisi ottamasta lääkkeitä aluillaan olevaan tartuntatautiin: tämä takaa sen, että myöhemmin on maksettavana vielä suuremmat kulut”. Noihin kuluihin viitataan eräässä katastrofien lieventämistä koskevassa kanadalaisessa raportissa: ”Ilmastonmuutoksen voidaan väittää olevan laaja-alaisin ja kauaskantoisin ympäristöongelma, mitä kansainvälinen yhteisö on joutunut ratkomaan.”

Kansainvälinen yhteisö ei kuitenkaan ole päässyt yksimielisyyteen edes siitä, vaikuttaako ihmisen toiminta ilmaston lämpenemiseen, saati sitten siitä, miten sitä pitäisi jarruttaa. Tilanne tuo mieleen sen, mitä Raamatussa totuudenmukaisesti sanotaan: ”Miehelle, joka vaeltaa, ei kuulu edes askeleensa ohjaaminen.” (Jeremia 10:23.) Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton, kuten seuraavasta kirjoituksesta käy ilmi. Oikeastaan nykyiset ongelmat, joihin sisältyvät myös ihmisyhteiskunnan myrskyisät olosuhteet, ovat lisätodiste siitä, että helpotusta on näköpiirissä.

[Alaviite]

[Tekstiruutu/Kuva s. 6]

PELLOLLA KASVOI MUUTAKIN KUIN MAISSIA

VUONNA 1943 muuan meksikolainen maissinviljelijä huomasi, että hänen maillaan kasvoi jotain muutakin kuin maissia. Ollessaan pellolla hän pani merkille, että maahan syntyi rakoja ja halkeamia. Seuraavana päivänä halkeamat olivat muuttuneet pieneksi tulivuoreksi. Viikon kuluessa keila kasvoi 150 metrin korkuiseksi, ja vuotta myöhemmin sen korkeus oli 360 metriä. Lopulta keila, joka on 2775 metriä merenpinnan yläpuolella, saavutti 430 metrin korkeuden. Tulivuoren nimi on Paricutín. Se lakkasi toimimasta vuonna 1952, eikä ole purkautunut sen jälkeen.

[Lähdemerkintä]

U. S. Geological Survey/Photo by R. E. Wilcox

[Tekstiruutu/Kuva s. 8]

KUN JUMALA SUOJELI KANSOJA KATASTROFILTA

NÄLÄNHÄTÄ on eräänlainen luonnonkatastrofi. Historian varhaisimpiin kuuluva nälänhätä syntyi muinaisessa Egyptissä Jaakobin eli Israelin pojan Joosefin aikana. Se kesti seitsemän vuotta, ja se vaivasi Egyptiä, Kanaania ja muita maita. Siihen ei kuitenkaan kuollut joukoittain ihmisiä, koska Jehova oli kertonut siitä seitsemän vuotta etukäteen. Hän paljasti myös, että noina nälänhätää edeltävinä vuosina Egyptissä vallitsisi yltäkylläisyys. Jumala oli ohjannut asioita niin, että häntä pelkäävästä Joosefista oli tullut pääministeri ja elintarvikevirkamies, ja Joosefin johdolla egyptiläiset varastoivat niin paljon viljaa, että ”sen laskemisesta luovuttiin”. Tämän ansiosta Egypti saattoi antaa ravintoa, ei vain egyptiläisille, vaan ”kaikelle maalle”, muun muassa Joosefin perheelle. (1. Mooseksen kirja 41:49, 57; 47:11, 12.)

[Kuvat s. 7]

HAITI 2004

Pojat kantavat juomavettä tulvan peittämillä kaduilla. Metsien raju hävittäminen oli osasyynä suuriin mutavyöryihin

[Lähdemerkinnät]

Tausta: Sophia Pris/EPA/Sipa Press; pikkukuva: Carl Juste/Miami Herald/Sipa Press

[Kuva s. 9]

Monet maat syytävät edelleen ilmakehään kasvihuonekaasuja

[Lähdemerkintä]

© Mark Henley/Panos Pictures