Lelut – eilen ja tänään

PHILIP * ja hänen leikkitoverinsa katsovat iloisina pomppivaa palloa, jonka he ovat käärineet narunpätkistä. He alkavat pelata sillä innoissaan jalkapalloa. Mike ihastelee, kuinka hyvin hänen pieni autonsa tottelee hänen kädessään olevaa kaukosäädintä. Hän saa auton helposti liikkumaan eteen- ja taaksepäin. Andrea ja hänen pikkuystävänsä pukevat nukeilleen vaatteet ja panevat kengät niiden jalkaan. Samalla he keskustelevat siitä, mitä vaatteita he käyttävät aikuisina.

Mitä näillä lapsilla on yhteistä? Leikkikalut, joilla he voivat leikkiä tuntikausia. Toisinaan jostakin lelusta, esimerkiksi lempinallesta, tulee lapsen erottamaton seuralainen. Se voi löytää paikkansa jopa perheen valokuva-albumista. Millainen on lelujen historia? Miksi ne ovat lapsille niin tärkeitä?

Lelujen alkuperä

Encyclopædia Britannica sanoo: ”Vanhoja leluja ja pelejä on säilynyt monista kulttuureista. Ne vaihtelevat yksinkertaisista hyvin monimutkaisiin, lapsen leikkihevoseksi valitsemasta kepistä mutkikkaisiin mekaanisiin laitteisiin.” Leluksi käy siis mikä tahansa esine, joka voi viihdyttää ja jolla voi leikkiä. Ja koska ihminen etsii luonnostaan  ajanvietettä, on hyvin luultavaa, että leikkikalut ovat jotakuinkin yhtä vanhoja kuin ihmiskunta.

Esimerkiksi nukkeja, tai ainakin niiden osia, on löydetty muun muassa muinaisen Babylonian ja Egyptin alueelta. Nuket saattavat hyvinkin olla vanhimpia leluja. Myös pallo on ikivanha lelu. On mahdotonta sanoa, milloin sitä käytettiin ensimmäisen kerran, mutta egyptiläisen lapsen muinaisesta haudasta on löydetty kivisiä keiloja, joita vasten pyöritettiin kivipalloa samaan tapaan kuin nykyisessä keilapelissä.

Kreikassa oli käytössä yli kolmetuhatta vuotta sitten kivestä tehtyjä jojoja, ja todisteita on myös siitä, että niitä on saatettu käyttää muinaisessa Kiinassa. Roomalaisten lasten leikkikaluja olivat nuket ja yhteen sovitettavat geometriset norsunluukappaleet. Kreikkalais- ja roomalaispojat leikkivät myös pienoiskärryillä, mikä osoittaa, että kulkuneuvoja jäljittelevät lelut ovat olleet suosittuja kautta aikojen. Eräässä museossa on näytteillä pyörällisellä alustalla oleva savinen eläinhahmo, jota on saatettu käyttää leluna eräässä muinaisessa meksikolaiskulttuurissa. On kiinnostavaa, ettei ole löydetty muita pyöriä, jotka olisi voitu yhdistää tähän kulttuuriin. Keskiajalla tehtiin soikeita tai pyöreitä palloja täyttämällä eläinten rakkoja ilmalla. Niitä potkittiin tai kuljetettiin kohti maalia samaan tapaan kuin nykyisiä jalkapalloja.

1700-luvulla Englannissa kehitettiin opetustarkoituksiin palapeli, ja se saavutti suuren suosion 1900-luvun alkupuolella. Tuolloin alkoivat tulla suosioon myös värikynät. Pelkästään Yhdysvalloissa yksi ainoa yritys on valmistanut niitä yli sata miljardia kappaletta. Edellä olevasta voi siis havaita, että joidenkin nykyisten lelujen alkuperä on hamassa muinaisuudessa ja että lelut ovat näytelleet tärkeää osaa ihmisten elämässä.

Pelien ja lelujen tarkoitus

”Jokainen lapsi leikkii luonnostaan. Leikki antaa lapsille monia mahdollisuuksia oppia ja kasvaa fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti. Jos leikki on lapsen työtä, lelut ovat lapsen työkaluja, ja tarkoituksenmukaiset lelut auttavat lasta tekemään työnsä hyvin.” Näin sanottiin lelujen merkityksestä eräässä viranomaislähteessä, jossa on annettu ohjeita sopivien leikkikalujen valinnasta.

Pääsyy lelujen suosioon on tietysti se, että niillä leikkiminen on hauskaa. Lelut edistävät kuitenkin myös merkittävästi lapsen kehitystä. Otetaanpa muutama esimerkki. Kun lapsi työntää leikkikärryjä, hän kohentaa motorisia taitojaan. Kun hän hyppää narua, hän parantaa koordinaatiokykyään. Kun hän seisoo yhdellä jalalla potkaistessaan palloa tai kun hän ajaa polkupyörällä, hän opettelee pysymään tasapainossa. Kun hän leikkii rakennuspalikoilla tai maalaa kuvan, hän oppii hallitsemaan tarkasti liikkeitään.

 Entä lapsen älykkyys? Lapsen kielitaito paranee, kun hän leikkiessään, vaikkapa hypätessään narua tai leikkiessään hippaa, lausuu lastenloruja tai laulaa. Rakennuspalikoilla leikkiminen, pelin sääntöjen noudattaminen, palapelin kokoaminen, näytteleminen tai pukeutumisleikit kehittävät ajattelu- ja luomiskykyä, samoin kuin soittaminen, maalaaminen, piirtäminen ja askartelu.

Tärkeää on myös se, että leikki kehittää lapsen sosiaalisia taitoja – kykyä olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa – vaikkapa silloin, kun hän pelaa toisten kanssa pallopelejä. Tri Bruce Duncan Perry sanoo: ”Lapsi oppii ymmärtämään ympärillään olevia ihmisiä, ja hänestä voi tulla empaattisempi ja epäitsekkäämpi. Leikkiessään keskenään lapset oppivat sosiaalisen elämän sääntöjä, esimerkiksi miten hillitä itseään ja kestää pettymyksiä, kun on tekemisissä toisten kanssa.”

Lapset myös jäljittelevät leluilla leikkiessään sitä, mitä he näkevät aikuisten tekevän. Kreikkalainen filosofi Aristoteles on sanonut: ”Jäljitteleminen on luontaista ihmiselle lapsuudesta pitäen.” Leikeissään lapset jäljittelevät ja siten myös opettelevat arkiaskareita. On helppo kuvitella pientä tyttöä tuudittamassa nukkea samaan tapaan kuin hän ehkä myöhemmin elämässään tuudittaa oikeaa lasta. Tai hän saattaa valmistaa leikkiruokaa pikkuystävilleen. Samoin pojat leikkivät autoillaan jäljitellen jopa moottorin ääntä ja harjoittelevat siten oikealla autolla ajoa. On kuitenkin asioita, jotka leluja valitessa tulee ottaa huomioon.

 Valikoivuus

”Nykyiset leikkikalut voimistavat mielikuvaa väkivaltaisesta, lakia uhmaavasta yhteiskunnasta”, sanotaan lontoolaisessa The Daily Telegraph -lehdessä. Vaikka tämä ei pidäkään paikkaansa kaikista leluista, eräässä meksikolaisen La Jornada -lehden kirjoituksessa sanotaan, että perinteiset lelut ovat katoamassa ja niiden tilalle on tullut ”eriskummallisia, lihaksikkaita – – hahmoja, jotka näyttävät aggressiivisilta”. Kirjoituksessa lainataan Xochimilcon autonomisen yliopiston opettajaa ja tutkijaa Patricia Ehrlichiä, joka sanoo, että monet markkinoilla olevista leluista edistävät sellaista ylivallan ideologiaa, jossa suositaan voimankäyttöä, aggressiivisuutta, alistamista ja pelottelua.

Yhdysvaltojen koulupsykologiliitto sanoo, että väkivaltaisuutta korostaville leluille altistuminen ”voi heikentää lasten oppimiskykyä ja johtaa vahingollisiin seurauksiin”. Tutkimukset viittaavat siihen, että väkivaltaisten video- ja tietokonepelien pelaaminen voi herättää aggressiivisuutta ja johtaa rikolliseen käyttäytymiseen. Jokaisen aikuisen, jolla on lapsi vastuullaan, tulee siis miettiä huolellisesti, millaisia leluja hän lapselle valitsee (ks. sivun 26 tekstiruutua).

Tekniikan edistysaskeleiden ansiosta tarjolla on nykyään laaja valikoima pitkälle kehitettyjä leluja. Perheellä ei kuitenkaan välttämättä ole varaa tällaisiin leluihin, tai lapset voivat kyllästyä niihin nopeasti, tai ehkä ne eivät yksinkertaisesti ole sopivia lapsille. Australialainen viiden lapsen yksinhuoltajaäiti Leanne sanoo: ”Mainokset vaikuttavat vanhempiin poikiini, ja he pyytävät usein kalliita tietokonepelejä. Heillä näyttää kuitenkin olevan pitempään hauskaa, kun he pelaavat takapihalla mailalla ja kumipallolla, jotka eivät maksa paljon, ja he saavat samalla liikuntaa. Olen havainnut, että yksinkertaiset lelut ovat kestävimpiä, ja ne jättävät eniten tilaa heidän mielikuvitukselleen.”

Voisiko leluja tehdä itse?

Jos olet lapsi eikä sinulla ole varaa uusimpiin leluihin, sinulla voi silti olla hauskaa, kun hyödynnät luovuuttasi ja mielikuvitustasi. Eri puolilla maailmaa on sinunlaisiasi lapsia, jotka tekevät lelunsa itse.

Katso viereisen sivun kuvia. Eikö näillä lapsilla näytäkin olevan hauskaa? Kuvissa näkyvien autojen rakentaminen ei ole aivan helppoa. On kerättävä käyttämättömiä rautalangan pätkiä ja taivutettava ne oikeaan muotoon. Renkaiksi kelpaavat kumin- tai muovinkappaleet, jotka on leikattu pyöreiksi. Entä mitä ajattelet junasta, joka on tehty limonadi- ja maitopulloista? Tai mitä mieltä olet kuorma-autosta, joka on tehty puunkappaleista? Joskus itse tehdyillä leluilla voi jopa ajaa, kuten tuolla afrikkalaisella potkulaudalla. Näiden lasten mielestä lelujen ei tarvitse olla kalliita, jotta niillä leikkiminen olisi hauskaa. Niiden tekeminenkin on hauskaa. Mitä jos kokeilisit sitä?

[Alaviite]

[Tekstiruutu/Kuva s. 26]

Millainen on hyvä lelu?

● Tarkoituksenmukainen ja turvallinen lapsen ikään, kykyihin ja fyysisiin edellytyksiin nähden

● Hyvin tehty ja kestävä (lapsilla on taipumus hajottaa kaikki, mitä he saavat käsiinsä)

● Herättää lapsen mielenkiinnon ja pitää sen yllä

● Kehittää luovuutta ja mielikuvitusta

● Huokea

● Ei sisällä myrkyllisiä aineita

[Tekstiruutu/Kuva s. 27]

Miten välttää leluihin liittyvät riskit?

● Pidä varttuneempien lasten lelut poissa nuorempien ulottuvilta

● Lue huolellisesti turvallisuutta koskevat tiedot, lapsesi kanssa jos mahdollista

● Opeta lastasi ja hänen leikkitovereitaan käyttämään leluja oikein ja panemaan ne talteen

● Älä hanki niin äänekkäitä leluja, että ne voivat vahingoittaa kuuloa

● Tarkasta lelut säännöllisesti. Monesti lelu, joka on vaurioitunut, pitää korjata tai heittää heti pois

● Vaarallisia leluja – esimerkiksi teräviä välineitä, elektronisia leluja tai leluja joilla on tarkoitus osua johonkin kohteeseen – pitäisi antaa vain vanhemmille lapsille, ja niitä tulisi käyttää vain aikuisten valvonnassa

● Pienille lapsille ei pitäisi antaa leluja, joissa on niin pieniä osia, että he voisivat niellä niitä

[Kuva s. 24]

Leijona ja siili pyörien päällä olevalla alustalla, toiselta vuosituhannelta eaa., Iran

[Lähdemerkintä]

Leijona ja siili: Erich Lessing/Art Resource, NY

[Kuva s. 25]

Savinukke, n. 600 eaa., Italia

[Kuva s. 25]

Hyrrä, n. 480 eaa., Kreikan klassinen aika

[Kuva s. 25]

Maissinkuorista tehty nukke, siirtomaa-ajan Amerikka

[Kuva s. 25]

Värikynät, 1900-luvun alkupuoli, Yhdysvallat

[Kuvat s. 26]

Itse tehtyjä leluja

[Kuvien lähdemerkinnät s. 25]

Savinukke: Erich Lessing/Art Resource, NY; hyrrä: Réunion des Musées Nationaux/Art Resource, NY; maissinkuorinukke: Art Resource, NY