Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Onko pelosta vapautuminen mahdollista?

Onko pelosta vapautuminen mahdollista?

Onko pelosta vapautuminen mahdollista?

VOIKO kukaan elää tässä vaarallisessa maailmassa tuntematta koskaan pelkoa? Tuskinpa. Eivät edes Jumalaan uskovat ihmiset välty ahdistavilta vaaroilta. Esimerkiksi paljon matkustanut apostoli Paavali kirjoitti ensimmäisellä vuosisadalla, että hän oli kokenut haaksirikkoja ja ollut vaarassa maantierosvojen tähden sekä vaaroissa jokien vesillä ja kaupungeissa (2. Korinttilaisille 11:25–28). Samoin nykyään useimmat meistä joutuvat joskus vaarallisiin tilanteisiin.

Voimme kuitenkin ryhtyä järkeviin varotoimiin, ja vähentämällä riskejä voimme ehkä vähentää myös pelkoja. Raamatussa sanotaan: ”Terävänäköinen on se, joka on nähnyt onnettomuuden ja sitten kätkeytyy, mutta kokemattomat ovat kulkeneet edelleen, ja heidän on kärsittävä rangaistus.” (Sananlaskut 22:3.) Mitä voimme käytännössä tehdä?

Varotoimia

Vaikka Raamattu kirjoitettiin kauan sitten, siinä on monia periaatteita, jotka ovat yhä käytännöllisiä, kun pyrimme välttämään vaaratilanteita. Siinä esimerkiksi sanotaan: ”Viisaalla on silmät päässään, mutta typerä vaeltaa pilkkopimeässä.” (Saarnaaja 2:14.) On järkevää tarkkailla, keitä ympärillämme on, ja välttää pimeitä paikkoja, jos mahdollista. Voit ehkä kävellä kotiin parhaiten valaistuja katuja pitkin, vaikka reitti olisi vähän pitempikin. Raamatussa todetaan myös: ”Kaksi on parempi kuin yksi – –. Ja vaikka joku voisi nujertaa yksinäisen, kaksi voisi yhdessä pitää puolensa häntä vastaan.” (Saarnaaja 4:9, 12.) Jos asut vaarallisella alueella, voitko kävellä kotiin jonkun toisen kanssa?

Jos joudut ryöstön uhriksi, on viisasta muistaa, että henki on arvokkaampi kuin omaisuus (Matteus 16:26). Kannattaa muistaa myös, että vihainen väkijoukko on vaarallinen ja arvaamaton (2. Mooseksen kirja 23:2).

Jos joku ahdistelee sinua esittämällä sinulle moraalittomia ehdotuksia, kertomalla rivoja vitsejä tai yrittämällä kosketella sinua, on parasta torjua hänet päättäväisesti. Sinun täytyy ehkä poistua paikalta, kuten Joosef teki, kun moraaliton nainen tarttui häneen kiinni. Joosef ”lähti pakoon ja meni ulos”. (1. Mooseksen kirja 39:12.) Ellet pysty poistumaan, voisit sanoa esimerkiksi: ”Lopeta!”, ”Näpit irti!” tai ”En pidä tuollaisesta puheesta.” Vältä mahdollisuuksiesi mukaan paikkoja, missä ahdistelu on tavallista.

Varokeinoja kotona

Mitä voit tehdä, jos sinulla on väkivaltainen mies? Saattaa olla hyvä laatia pakosuunnitelma, jos miehesi käytös yhtäkkiä uhkaa sinun tai lastesi terveyttä tai henkeä. * Raamatussa kerrotaan, miten Jaakob valmistautui huolellisesti pakenemaan, mikäli hänen veljensä Esau muuttuisi väkivaltaiseksi. Pakosuunnitelmaa ei sillä kertaa tarvittu, mutta se oli viisas varotoimi. (1. Mooseksen kirja 32:6–8.) Suunnitelmaasi voisi sisältyä henkilö, joka voi ottaa sinut hätätapauksessa luokseen. Voisit keskustella hänen kanssaan etukäteen, millaisia tarpeita sinulla saattaa olla. On hyvä pitää tärkeät paperit ja muut välttämättömyydet paikassa, josta ne saa nopeasti mukaan.

Yksi vaihtoehto voi olla se, että ilmoittaa miehestä viranomaisille ja pyytää heidän suojeluaan. * Raamattu opettaa, että jokaisen on kohdattava tekojensa seuraukset (Galatalaisille 6:7). Valtiovallasta siinä sanotaan: ”Se on Jumalan palvelija sinun hyväksesi. Mutta jos teet pahaa, niin pelkää.” (Roomalaisille 13:4.) Pahoinpitely on rikos kotona siinä missä kadullakin. Monissa maissa luetaan rikokseksi sekin, että ahdistelee jotakuta vainoamalla ja seuraamalla tätä jatkuvasti.

Nämä varokeinot voivat lievittää pelkoa jonkin verran. Mutta Raamattu tarjoaa muutakin kuin käytännön neuvoja; se ei ole pelkkä itsehoito-opas. Se sisältää pettämättömiä ennustuksia, jotka paljastavat, mitä Jumala tekee tänä aikana ja tulevaisuudessa. Mitä toivoa Raamattu antaa niille, jotka joutuvat elämään pelossa?

Pelon ilmapiirin merkitys

Apostoli Paavali kirjoitti: ”Viimeisinä päivinä tulee olemaan kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä. Sillä ihmiset tulevat olemaan itserakkaita, – – vailla luonnollista kiintymystä, haluttomia mihinkään sopimukseen, panettelijoita, vailla itsehillintää, raivoisia, vailla hyvyyden rakkautta.” (2. Timoteukselle 3:1–3.) Miten pelottavia aikoja nämä sanat kuvaavatkaan!

Puhuessaan ”asiainjärjestelmän päättymisestä” Jeesus sanoi: ”Kansakunta nousee kansakuntaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja tulee olemaan suuria maanjäristyksiä ja paikassa toisensa jälkeen ruttotauteja ja nälänhätää, ja tulee olemaan pelottavia näkyjä ja taivaasta suuria tunnusmerkkejä.” (Matteus 24:3, 7, 8; Luukas 21:10, 11.) Meidän ei siis pitäisi yllättyä näkemistämme ”pelottavista näyistä”, jotka voimistavat nykyistä pelon ilmapiiriä. Mutta mitä ne merkitsevät?

Jeesus sanoi: ”Kun näette näiden tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä.” (Luukas 21:31.) Tänä aikana voimme odottaa, että Jumalan hallitus alkaa hallita taivaasta käsin koko ihmiskuntaa (Daniel 2:44). Millaista elämä tulee silloin olemaan?

Vapautus pelosta!

Raamatussa kuvaillaan rauhan aikaa, jolloin ei ole enää sotia eikä pahantekijöitä ja maa on täynnä Jumalaa rakastavia ihmisiä. Jeesuksen apostoli Pietari kirjoitti tulevasta ”jumalattomien ihmisten tuomion ja tuhon päivästä”. Sen jälkeen ei ole enää ketään, jota tarvitsisi pelätä, sillä silloin ”vanhurskaus asuu” maan päällä. (2. Pietarin kirje 3:7, 9, 13.) Kuvittele, miten helpottavaa on elää luotettavien ihmisten keskuudessa, jotka rakastavat aidosti toisiaan! Tämä tulevaisuudenodote auttaa meitä näkemään nykyiset vaaralliset ajat toisesta näkökulmasta: ne eivät jatku loputtomasti. (Psalmit 37:9–11.)

Jehovan profeetalle sanottiin huolestuneiden lohdutukseksi: ”Sanokaa sydämeltään huolestuneille: ’Olkaa lujat. Älkää pelätkö. Katso! Kostaen tulee teidän Jumalanne, Jumala, maksaen takaisin. Hän itse tulee ja pelastaa teidät.’” (Jesaja 35:4.) Tosi Jumalan palvelijat voivat odottaa tulevaisuutta luottavaisin mielin (Filippiläisille 4:6, 7). Niiden, jotka ovat joutuneet elämään pelossa, on hyvin lohdullista tietää, että Jehova ei ole hylännyt alkuperäistä tarkoitustaan, vaan maa tulee olemaan täynnä ihmisiä, jotka tuntevat hänet ja heijastavat hänen rakkaudellisia ominaisuuksiaan (1. Mooseksen kirja 1:26–28; Jesaja 11:9).

Tiedämme, että mikään ei voi estää Jehovaa toteuttamasta rakkaudellisia tarkoituksiaan ihmiskunnan suhteen (Jesaja 55:10, 11; Roomalaisille 8:35–39). Kun ymmärrämme tämän, erään tunnetun psalmin sanat saavat aivan erilaisen merkityksen. Siinä sanotaan: ”Jehova on minun Paimeneni. – – Hän virvoittaa sieluni. Hän johdattaa minua vanhurskauden jälkiä nimensä tähden. Vaikka vaellan syvän varjon laaksossa, en pelkää mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.” (Psalmit 23:1–4.) Vaikka pelottavat ajat voivat vielä pahentua, peloista vapaa maailma on lähellä ja tulee varmasti.

[Alaviitteet]

^ kpl 9 Herätkää!-lehdessä 8.2.2002 sivulla 10 käsiteltiin olosuhteita, joissa voi olla Raamatun periaatteiden mukaista ottaa asumusero.

^ kpl 10 Perheväkivallasta on aineistoa Herätkää!-lehdessä 8.11.2001 sivuilla 3–12 ja Herätkää!-lehdessä 8.2.1993 sivuilla 3–14.

[Kuvat s. 8–10]

Jumala saa pian aikaan maailman, jossa ei ole pelkoa