Merten ihmeelliset imurit

Herätkää!-lehden kirjoittajalta Fidžistä

Ne ”matelevat kuin kellon tuntiosoitin merenpohjaa jyystäen ja eloperäistä liejua ryystäen. Niitä on kaikkialla rantavesistä meren syvimpiin syövereihin. Kuin pikkuruiset gnuulaumat ne vyöryvät valtamerien tasangoilla ja syövät ylhäältä satanutta eloperäistä lunta.” (Philip Lambert, Royal British Columbia -museon intendentti)

VOI tuntua yllättävältä, että joku heittäytyy runolliseksi mitättömältä vaikuttavan merimakkaran vuoksi, joka nimensä mukaisesti muistuttaa makkaraa. Pettääkö tämän merieläimen ulkonäkö?

Tehokkaita

Merimakkaroiden sanotaan olevan meritähtien ja merisiilien sukulaisia. Vaikka ne muistuttavatkin ulkomuodoltaan etanoita, ne ovat aivan eri eläimiä kuin merietanat. Tähän mennessä on tunnistettu yli 1100 merimakkaralajia. Monet niistä, muun muassa syötävät lajit, ovat perin vaatimattoman näköisiä. Toisilla on koreampi ulkomuoto. Monilla lajeilla on ihossaan kohoumia, joiden vuoksi ne näyttävät pahkuraisilta avomaankurkuilta.

Jotkin merimakkarat ovat hyvin pieniä, toiset taas voivat kasvaa viiden metrin mittaisiksi. Useimmat niistä ovat kuitenkin 10–30 senttimetriä pitkiä. On arvioitu, että merimakkarat edustavat yli 90:tä prosenttia 8000 metrin syvyydessä elävistä merieläimistä, minkä vuoksi joissakin syvänteissä merimakkara on vallitseva eliö. Useimmat niistä elävät merenpohjassa, mutta muutamat syvänmeren lajit osaavat uida.

Eloperäistä liejua mutustavia merimakkaroita on kaikissa maailman valtamerissä. Ne ovat kuin pohjasedimenttejä puhdistavia imurilaumoja: ne nielevät suuret määrät liejua, suodattavat orgaanisen aineen ja jättävät jälkeensä puhdasta hiekkaa. Hehtaarin suuruisella koralliriutalla voi elää jopa 5000 merimakkaraa.

Merimakkaran ravintoa ovat mikroskooppiset eliöt ja eloperäinen aines, jota on merenpohjassa tai kulkee virtauksien mukana. Merimakkaralla voi olla jopa 30 höyhenmäistä  lonkeroa, joiden kärjissä on hermopäitä. Se aistii ja sieppaa lonkeroiden avulla ravintohiukkaset ja ”nuolee” jokaisen lonkeronsa puhtaaksi.

Jotkin merimakkarat ovat ”vieraita” majoittavia ”isäntiä”. ”Vieraat” ovat kaloja ja joitakin muita merieläimiä, jotka elävät isännän suolessa ja tulevat ulos öisin etsimään ravintoa. Näitä ovat neulakalat, jotka kuuluvat 27:ään Carapidae-heimon lajiin. Kun ne säikähtävät, niiden voi nähdä säntäävän takaisin piilopaikkaansa. Niiden tiedetään toisinaan syövän isäntänsä lisääntymis- ja hengityselimiä. Tämä ei kuitenkaan vahingoita isäntää, koska se voi kasvattaa tilalle uutta kudosta.

Neuvokkaita vaaran uhatessa

Sinun kannattaa tutustua merimakkaroihin lähemmin, jos satut näkemään niitä käydessäsi seuraavan kerran merellä. Mutta ole varovainen! Jos nämä ”merten imurit” tuntevat itsensä uhatuiksi, niillä on monta hämmentävää temppua hihassaan. Jotkin niistä esimerkiksi sinkoavat ruumiistaan kasan pitkiä, tahmeita rihmoja, jotka kietoutuvat saalistajan päälle tai ohjaavat sen huomion pois merimakkarasta. Rihmat kovettuvat nopeasti, joten niitä päälleen saaneella ihmispoloisella ei ole juuri muuta vaihtoehtoa kuin ajaa pois rihmojen kanssa kosketuksiin joutuneet ihokarvat ja hiukset.

 Jotkin merimakkarat erittävät puolustusmyrkkyä, joka on tappava aine monille kaloille. Myrkky voi vaurioittaa silmiä ja aiheuttaa ihottumaa, mutta muuten se näyttää olevan ihmiselle vaaraton. Saaristolaiset ovat sukupolvien ajan myrkyttäneet, tappaneet ja tainnuttaneet tämän myrkyn avulla kaloja ravinnoksi, ja se pitää myös tehokkaasti hait loitolla. Tutkimukset osoittavat, että merimakkaroiden erittämistä myrkyistä voitaisiin kehittää myös lääkkeitä syövän ja infektioiden hoitoon. Vaihtoehtoisen lääketieteen harjoittajat ovat käyttäneet merimakkaroista valmistettuja uutteita niveltulehduksen hoitoon, ruston kasvatukseen ja verenpaineen alentamiseen. Näitä eläimiä on käytetty myös vitamiini- ja kivennäisvalmisteiden tuotannossa.

Merimakkaralla on kuitenkin kaikkein uhkaavimpien tilanteiden varalta takataskussaan vielä yksi keino, joka nostaa itsepuolustuksen aivan uudelle tasolle. Jos yrität tarttua merimakkaraan, se halkaisee ruumiinseinämänsä ja sinkoaa ulos sisälmyksensä. Ylireagoinnista kauhistuneena saatat kummastella, mitä sellaista teit, mikä aiheutti tämän eläinparan hirvittävän lopun! Mutta ei hätää. Luultavasti et riistänyt siltä henkeä. Olit sen sijaan todistamassa poikkeuksellista pakokeinoa. Tämä sinnikäs eläin nimittäin kasvattaa muutamassa viikossa uudet sisäelimet!

Yhä kysyntää

Muinaisajoista saakka harjoitettu merimakkaroiden pyynti on edelleen voimissaan sekä lauhkean että trooppisen vyöhykkeen vesissä. Itse asiassa jotkut sukeltajat vaarantavat terveytensä ja jopa henkensä kasvattaakseen saalistaan. Valtaosa saaliista menee Kiinaan ja muihin Aasian maihin, kuten on ollut jo vuosisatojen ajan. Myyntiin menevät merimakkarat keitetään suolavedessä, minkä jälkeen ne perataan, savustetaan ja kuivataan auringossa. Nykyään merimakkaroita saa myös pakastettuna.

Päätyykö merimakkara sinun lautasellesi? Ehkäpä. Tuskin sitä kuitenkaan tarjotaan grillattuna sinapin ja ketsupin kera, vaikka sitä sanotaankin makkaraksi. Kypsennyksen jälkeen merimakkara on hyytelömäistä ja miltei läpikuultavaa. Sitä käytetään sakeutusaineena ja mausteena keitoissa. Fidžissä on ollut perinteenä valmistaa sikäläiset merimakkarat kookoskermassa, ja tuloksena on kalalta maistuva maukas ruokalaji, jota on mukava natustella.

Nämä huomiota herättämättömät, hiljaiset puurtajat ovat kuitenkin paljon muutakin kuin maukasta ruokaa. Me olemme kiitollisuudenvelassa merimakkaroille siitä, että ne pitävät hyvää huolta meristämme siivoamalla niitä herkeämättä. Nämä merten ihmeelliset imurit tuottavat äänettömästi kunniaa Luojalleen (Psalmit 104:24, 25).

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 24]

Merimakkaran erityispiirteitä

▪ Merimakkaroilla on hyvin erikoiset hengityselimet. Ne imevät vettä suoleensa, ja happi imeytyy parillisten, puumaisesti haaroittuvien hengityselinten seinämien läpi. Joillakin syvänmeren lajeilla happea kerää koko ruumiinpinta. Jotkin lajit ottavat happea jopa imujalkojen ihon läpi.

▪ Merimakkaroilla on luiden tilalla kalsiittikiteitä, minkä vuoksi moni merimakkara muistuttaa avomaankurkkua. Elektronimikroskoopin avulla voidaan havaita, että kalsiittikiteet ovat kiehtovan muotoisia ratasmaisia, ankkurimaisia tai koukkumaisia piikkejä, jotka sijaitsevat ihon pintakerroksen alla. Siksi iho on nahkamainen. Näillä monimutkaisilla, pikkuruisilla kalsiumkarbonaattikiteillä on kullekin lajille tunnusomaiset ominaispiirteensä, mistä on hyötyä lajien tunnistuksessa.

▪ Merimakkarat liikkuvat nestepaineen avulla. Niillä on satoja synkronoidusti toimivia imujalkoja, joiden liikkeitä säätelee venttiilein varustettu vesiputkilosto. Kammioita paisuttamalla ja supistamalla vesi painetaan jalkoihin, jotta ne ojentuisivat oikeassa järjestyksessä tarvittavan liikkeen aikaansaamiseksi.

▪ Lisääntyminen tapahtuu yleensä ulkoisen hedelmöityksen avulla, minkä jälkeen vapaana uivat toukat asettuvat merenpohjaan. Joidenkin lajien on kuitenkin havaittu käyttävän rajumpia menetelmiä. Ne kirjaimellisesti repivät itsensä kahtia. Ne pystyvät ällistyttävästi kasvattamaan uudestaan puuttuvat ruumiinosat. Tällainen suvuton lisääntyminen vaatii toisistaan irti revityissä osissa kudosten huomattavaa uudelleen järjestämistä.

[Lähdemerkinnät]

Ylhäältä alas: Courtesy Bruce Carlson, Georgia Aquarium; courtesy of UC Museum of Paleontology, www.ucmp.berkeley.edu; © Houseman/BIODIDAC; Ocean Sky Diving, Hong Kong

[Kuva s. 23]

Merimakkara sinkoaa ruumiistaan itsepuolustukseksi tahmeita rihmoja

[Kuva s. 23]

Pahkurainen merimakkara

[Kuva s. 23]

Merimakkara on pannut yhden syömälonkeroistaan suuhunsa

[Kuvat s. 25]

Merimakkaraa kookoskermassa perinteiseen tapaan

[Kuvan lähdemerkintä s. 22]

http://www.JohnHarveyPhoto.com

[Kuvien lähdemerkinnät s. 23]

Ylempi pikkukuva: © David Wrobel/Visuals Unlimited; tausta: © Phillip Colla/SeaPics.com; alla vasemmalla: © Doug Perrine/SeaPics.com