Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Uni auttaa ratkomaan ongelmia

”Monet ovat havainneet, että ongelma, joka tuntui ratkaisemattomalta nukkumaan mennessä, vaikuttaa yksinkertaisemmalta aamulla, ikään kuin aivot olisivat vaivihkaa käsitelleet sitä yön aikana”, todetaan lontoolaisessa The Times -lehdessä. Saksalaiset tiedemiehet sanovat saaneensa tästä näyttöä, ja he ovat kertoneet havainnoistaan Nature-lehdessä. He opettivat 66 vapaaehtoiselle kaksi laskutapaa erään matemaattisen tehtävän ratkaisemiseen, mutta eivät paljastaneet kolmatta laskutapaa, jolla oikea vastaus selviää nopeammin. Sitten joidenkin vapaaehtoisten annettiin nukkua, kun taas toisia pidettiin hereillä koko yö tai päivä. ”Uni sai aikaan ihmeitä”, sanotaan lontoolaisessa The Daily Telegraph -lehdessä, jossa kerrottiin samasta tutkimuksesta. Ne joiden annettiin nukkua, ”keksivät kolmannen laskutavan kaksi kertaa todennäköisemmin kuin ne, joita pidettiin hereillä”. Tiedemiehet tekivät toisen kokeen varmistuakseen siitä, etteivät tulokset johtuneet nukkuneen ryhmän levänneisyydestä ja virkeydestä. Molempiin ryhmiin kuuluville annettiin uusi tehtävä. Jotkut saivat tehtävän aamulla, kun he olivat saaneet nukkua, toiset illalla, kun he olivat olleet koko päivän hereillä. Tällä kertaa ryhmien suorituskyvyssä ei ollut eroja, mikä todisti, että suorituskyvyn paranemiseen ”eivät olleet syynä virkeät aivot vaan aivot, jotka olivat panneet asioita uuteen järjestykseen nukkuessa”, kerrotaan The Times -lehdessä. Tutkija Ullrich Wagner päättelee: ”Nukkuminen on siis luovaa oppimista.”

Kulutusyhteiskunta ja lapset

Nykypäivän amerikkalaislapset ja -nuoret ovat ”historian merkkitietoisin, kulutuspainotteisin ja materialistisin sukupolvi”, sanoo Boston College -oppilaitoksen yhteiskuntatieteilijä Juliet Schor, joka on tutkinut kulutuskeskeisen ajattelun vaikutusta lapsiin. Oireita kulutuskeskeisyydestä ovat ”voimakas kiinnostus ulkonäköön ja vaatteisiin, kiihkeä halu tulla kuuluisaksi ja rikastua sekä lisääntynyt televisionkatselu, Internetin käyttö ja videopelien pelaaminen”, sanotaan kanadalaisessa Globe and Mail -lehdessä. Professori Schor havaitsi, että lapset, jotka ajattelivat kovasti haluamiaan tavaroita, haaveilivat enemmän rikastumisesta. ”Heistä tuli myös entistä itsekriittisempiä ja tyytymättömämpiä, koska he vertasivat elämäänsä siihen, mitä he näkivät televisiossa ja mainoksissa.” Lehden mukaan taas niillä lapsilla, jotka eivät olleet yhtä materialistisia, havaittiin olevan vähemmän masennusta, ahdistuneisuutta ja psykosomaattisia vaivoja sekä parempi itsetunto ja paremmat suhteet vanhempiinsa.

Itse asetettu uhkapelikielto

”Ranskassa arvioidaan olevan noin 300000–500000 ihmistä, joilla on peliriippuvuus”, kerrotaan ranskalaisessa Le Figaro -päivälehdessä. Yhä useammat ongelmapelaajat kuitenkin tajuavat, että heidän on päästävä irti tästä tavasta. Lehdessä mainitaan, että 28000 ranskalaista on oma-aloitteisesti kieltänyt itseltään laillisten uhkapelien pelaamisen pyytämällä poliisia estämään heiltä pääsyn pelipaikkoihin ainakin viideksi vuodeksi. Ranskan poliisi kertoo, että se saa tällaisia pyyntöjä vuosittain 2000–3000 ja että määrä on kuusinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Le Figaron mukaan monet patologiset pelaajat haluaisivat, että heidän riippuvuuttaan pidettäisiin ”yhtä todellisena kansanterveysongelmana kuin tupakointia, alkoholin väärinkäyttöä ja huumeidenkäyttöä”.

Inkivääri lievittää aamupahoinvointia

”Inkivääri lievittää ensimmäisinä raskauskuukausina esiintyvää aamupahoinvointia”, sanotaan Australian-lehdessä. Etelä-Australian yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa ilmeni, että noin gramma inkivääriä päivässä vähensi äskettäin raskaaksi tulleiden naisten aamupahoinvointia. Monissa paikoissa inkivääriä on käytetty vanhastaan tähän vaivaan. Sen tehoa ei ole kuitenkaan näytetty toteen tieteellisesti. Tutkimuksessa havaittiin, että se vaikuttaa yhtä tehokkaasti kuin päivittäinen annos B6-vitamiinia, jota yleensä määrätään aamupahoinvointiin.

Verensiirrot lisäävät kuolleisuutta

Eräässä JAMA-lehden (Yhdysvaltain lääkäriliiton lehti) julkaisemassa tutkimuksessa kävi ilmi, että niillä äkillisen sepelvaltimotautikohtauksen saaneilla, joille annettiin verensiirtoja, oli suurempi riski kuolla kuin niillä, jotka eivät saaneet verensiirtoja. Lehdessä kerrotaan, että ”verensiirtoihin liittyi suurempi kuolemanriski senkin jälkeen, kun oli otettu huomioon väestötilastolliset tekijät ja sairaalassaoloajan tapahtumat, kuten verenvuoto ja kajoavat toimenpiteet”. Tutkimuksen tehneet lääkärit tiivistävät havaintonsa seuraavasti: ”Me varoitamme totutusta tavasta antaa verensiirto mielivaltaisen hematokriittiarvon säilyttämiseksi sellaisilla iskeemisestä sydänsairaudesta kärsivillä potilailla, joiden tila on vakaa.”

Anglikaanit jakautuneita

Sydneyn anglikaaninen tuomiorovasti Philip Jensen, joka on yksi Australian huomattavimmista prelaateista, leimasi äskettäin Canterburyn arkkipiispan ”teologiseksi ’prostituoiduksi’, joka nostaa palkkaa väärin perustein”, kerrotaan australialaisessa The Age -lehdessä. Jensen arvosteli kirkkonsa johtajaa homoseksuaalisuutta koskevien vapaamielisten käsitysten vuoksi. The Age -lehdessä sanotaan: ”Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen jakaa syvästi anglikaanista kirkkoa kautta maailman. Monet Afrikan ja Aasian anglikaaniset kirkot ovat katkaisseet suhteensa Kanadan kirkkoon, koska se on siunannut homoliittoja, ja Yhdysvaltojen kirkkoon, koska se on nimittänyt piispaksi julkisesti homoksi tunnustautuneen henkilön.”

Miljardi lasta kärsii

Yhdistyneiden kansakuntien lastenavun rahaston (UNICEF) mukaan yli puolet maailman lapsista, yli miljardi lasta, elää äärimmäisessä puutteessa, kerrotaan The New York Times -lehdessä. Sodat, aids ja köyhyys ovat tehneet tyhjäksi suuren osan 15:n viime vuoden aikana tapahtuneesta edistyksestä. Vuoden 1990 jälkeen sodissa, joista 55 on ollut sisällissotia, on kuollut arviolta 3,6 miljoonaa ihmistä, ja lähes puolet heistä on ollut lapsia. Monissa näistä selkkauksista lapsia on ryöstetty tai raiskattu tai heistä on tehty sotilaita. Aliravitsemus rehottaa; terveydenhuoltoa ei useinkaan ole. Aidsin vuoksi orvoksi jääneiden lasten määrä nousi 15 miljoonaan vuonna 2003. Yli kaksi miljoonaa lasta otettiin seksiteollisuuden palvelukseen. Lehdessä sanotaan lisäksi, että vuotuiset sotilaskulut ovat nousseet 740 miljardiin euroon, kun taas köyhyyden voittamiseen tarvittaisiin vain 30–50 miljardia euroa.