”Oletteko nähneet bolivianitan?”

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA BOLIVIASTA

HUONE, johon ahtauduimme, oli hyvin pieni, emmekä odottaneet näkevämme mitään poikkeuksellisen kaunista. Nuori koruseppä katsahti meihin kuluneen työpöytänsä äärestä, joka oli täynnä erilaisia työkaluja ja luonnoksia. Kerroimme etsivämme koruja.

Mies oli ystävällinen, ja kun mainitsimme, että olimme yrittäneet tehdä koruja itsekin, hänen silmiinsä syttyi innostus. Hän alkoi selittää meille työtään ja näytti valmiita koruja. Hän oli lahjakas tekijä. Sitten hän kysyi: ”Oletteko nähneet bolivianitan?”

Uusi tulokas

Nähtyään kysyvät katseemme koruseppä raivasi pöydälleen tilaa. Sitten hän avasi varovaisesti mustan samettikäärön, ja katsoimme ensi kertaa bolivianita-korukiviä, jotka oli viistehiottu. Ensi silmäyksellä ne näyttivät syvän violeteilta, mutta kun nostimme yhden kiven valoa vasten, siinä erottui häivähdys kultaa. Juuri tämä on ainutlaatuinen piirre tuossa kivessä, joka on violetin ametistin ja kullankeltaisen sitriinin sekoitus.

Bolivianita on ametriinin espanjankielinen kauppanimi. Se tuli vapaille markkinoille vuonna 1989. Kuultuamme, että asuinpaikkaamme Boliviaa pidetään ainoana maana, jossa on merkittäviä ametriiniesiintymiä, halusimme nähdä, mistä tuo harvinainen mutta suhteellisen edullinen kivi tulee.

Jännittävä matka

Retki kaivokselle osoittautui varsinaiseksi seikkailuksi. Puerto Suárezissa lähellä Brasilian rajaa nousimme perämoottoriveneeseen ja lähdimme ajamaan Paraguayjokea pitkin 150 kilometrin matkaa pohjoiseen Pantanalin kosteikkoalueen halki. Luonnossa riitti ihmettelemistä: ilmassa lenteli jalohaikaroita  ja jabiruja, vedessä uiskenteli alligaattoreita, ja joentöyräällä leikki saukkoja.

Kuuden tunnin venematkan jälkeen vaihdoimme nelivetoiseen kuorma-autoon, joka vei meidät kaivokselle. Työntekijöitä siellä on noin 120 henkeä. Kaksi insinööriä tarjoutui näyttämään meille paikkoja. Kaivosalue on likimain kymmenen neliökilometrin suuruinen, ja siellä on useita kuiluja, joista osa ulottuu lähes 60 metrin syvyyteen. Meille kerrottiin, että täällä ovat käytössä vanhat menetelmät, kuten poraaminen ja räjäyttäminen, mutta kun vastaan tulee korukiveä sisältävä kerrostuma, kiteet irrotetaan käsin. Raakakivet lähetetään jalostamoon, missä 18 prosenttia niistä muutetaan korukiviksi. Loput muotoillaan helmiksi, palloiksi ja prismoiksi. Jotkin palaset upotetaan veistoksiin ja toiset myydään sellaisinaan koristeiksi.

Kiteiden verhoama luola

Laitoimme kypärät päähän ja hansikkaat käteen ja lähdimme laskeutumaan kaivokseen. Taskulamppujen valossa kapusimme puutikkaita pitkin kuusi kerrosta alaspäin parinkymmenen metrin syvyyteen. Kun saavuimme erään mutkittelevan käytävän päähän, haukoimme henkeä. Edessämme oli noin neljä metriä pitkä, kolme metriä korkea ja metrin leveä luola, jonka seinät olivat violettien ja kullankeltaisten kiteiden peitossa. Kaivoksen omistaja aikoo säilyttää kammion koskemattomana luonnonnähtävyytenä. Se oli kauneimpia paikkoja, mitä olemme koskaan nähneet.

Aivan tarkkaan ei tiedetä, miten samassa kiteessä voi olla kahta väriä. Ilmeisesti geokemialliset olosuhteet, lämpötila, säteily tai paine on muuttunut jonkin verran kvartsikiteiden muodostumisvaiheessa. Gemmologit hiovat ja kiillottavat kivet taiten, niin että jokaiseen kiveen jää molempia värejä.

Retki oli unohtumaton. Kun muistelemme tuota syrjäistä kaivosta ja työtä, jota kivien irrottaminen, hiominen ja kiillottaminen vaativat, tunnemme entistä suurempaa arvostusta kaunista bolivianitaa kohtaan (Psalmit 104:24).

[Kuva s. 16, 17]

Kaivostyöläinen tutkii kidettä

[Kuva s. 16, 17]

Kiteiden verhoama luola

[Kuva s. 16, 17]

Kiteiden irrottamista

[Kuva s. 17]

Viistehiottu ”bolivianita”

[Kuvien lähdemerkintä s. 16]

Kaikki kuvat paitsi luola: Minerales y Metales del Oriente, S.R.L.

[Kuvien lähdemerkintä s. 17]

Korukivet: Minerales y Metales del Oriente, S.R.L.