Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Nuoret tarvitsevat yhdessäoloa

Nuoret tarvitsevat yhdessäoloa

Nuoret tarvitsevat yhdessäoloa

KAIKKI lapsistaan välittävät vanhemmat tietävät, että pikkulapset kukoistavat saadessaan rakkaudellista huomiota ja että he kiipeävät syliin kaivatessaan hellyyttä. Nuoruusikään päästyään lapset kuitenkin todennäköisemmin torjuvat vanhempiensa huomionosoitukset, kuten kalifornialaisen Oaklandin lastensairaalan johtava lääkäri Barbara Staggers toteaa. Silti juuri tuossa elämänvaiheessa he tarvitsisivat vanhempiensa huomiota kaikkein eniten. Miksi näin on?

Teini-iässä nuorilla alkaa olla joutoaikaa, jota he kuluttavat ilman aikuisten valvontaa, ja siinä piilevät Staggersin mukaan nuoruuden suurimmat riskit. Hän sanoo Toronto Star -lehdessä: ”Nuoruus on aikaa, jolloin lapset opettelevat tuntemaan itsensä ja löytämään paikkansa maailmassa. Kun tähän lisätään alttius ottaa riskejä ja ikätovereiden suunnalta tuleva voimakas paine, vaarat voivat olla todella suuria.” Nuoruus sisältää erilaisia kehitysvaiheita, jotka eivät mene ikävuosien mukaan. Staggersin mukaan noihin kausiin vaikuttaa pikemminkin se, ”miten nuoret toimivat, käsittelevät tietoa ja kokeilevat uusia asioita”. Varhaisnuori tarkkailee itseään ja kehossaan tapahtuvia muutoksia ja toimii hetken mielijohteesta. Seuraavalle kehityskaudelle on ominaista kokeileminen, ja viimeisessä vaiheessa nuori oppii ajattelemaan itsenäisesti.

Nuoruusvuodet voivat tosiaan olla jännittäviä mutta myös hämmentäviä, sekä vanhemmille että teini-ikäisille. Staggers, joka on hoitanut nuoria yli 20 vuotta, sanoo, että suurin osa heistä ”tarvitsee yhdessäoloa sellaisen aikuisen kanssa, joka välittää heistä”. Miten tästä voidaan huolehtia?

Pitäkää viestintäyhteydet kunnossa! Vanhemmat voivat ilmaista kiinnostusta lapsiaan kohtaan olemalla hyviä kuuntelijoita. Auttakaa nuorta kysymysten avulla näkemään asioiden välisiä yhteyksiä ja huonojen valintojen seurauksia. Suhtautukaa myönteisesti oikeiden valintojen hyviin seurauksiin. Auttakaa heitä ymmärtämään, millainen käytös on sopivaa.

Jos vanhemmat ajattelevat yleisen käsityksen mukaisesti, että lasten on opittava ratkomaan ongelmansa omin neuvoin, lapset altistuvat periaatteettomien ja häikäilemättömien ihmisten huonolle vaikutukselle (Sananlaskut 13:20). Raamatun neuvoja noudattavat vanhemmat puolestaan antavat lapsilleen parhaat eväät elää hyvä nuoruus ja kasvaa vastuuntuntoisiksi aikuisiksi. Vanhempien on opittava valmentamaan lapsensa heidän ”tiensä suuntaan” (Sananlaskut 22:6).

Kirjassa Perheonnen salaisuus * on käytännöllisiä neuvoja hyvästä viestinnästä ja nuorten ohjaamisesta. Se sisältää toimivia raamatullisia neuvoja kaikille perheenjäsenille.

[Alaviite]

^ kpl 7 Julkaissut Jehovan todistajat.