Jumala antoi meille vahvistavaa apuaan

KERTONUT ESTHER GAITÁN

”Olemme kidnapanneet äitinne. Älkää yrittäkö soittaa poliisille. Odottakaa vain soittoamme aikaisin huomenaamulla.”

PIKKUSISKONI sai tämän äitiämme Estheriä koskevan puhelun eräänä tiistaina viime vuonna. Olimme juuri palanneet mieheni Alfredon kanssa kokouksesta Jehovan todistajien valtakunnansalilta, kun kuulin soitosta. Tullessamme vanhempieni kotiin Méxicoon sukulaisemme olivat jo siellä. Pikkusiskoni ja -veljeni olivat lohduttomia, ja äidin sisaret itkivät.

Isä ja vanhempi veljeni olivat työmatkalla. Puhuttuamme heidän kanssaan puhelimessa päätimme kaikki yhdessä, että olisi parasta ilmoittaa tapahtuneesta poliisille. Koko tuon piinaavan yön rukoilimme apua. Tunsimme selvästi, että Jumala antoi meille ”voimaa, joka ylittää tavanomaisen” (2. Korinttilaisille 4:7).

Seuraavana aamuna minä vastasin kidnappaajien soittoon. Vaikka olinkin hyvin hermostunut, pystyin puhumaan rauhallisesti. Kidnappaaja halusi puhua isäni kanssa, mutta kerroin, ettei hän ollut kotona. Sitten mies sanoi, että he aloittaisivat neuvottelut vasta isän saavuttua. Hän varoitti, että jollemme maksaisi suurta rahasummaa, äitini tapettaisiin.

Seuraavana päivänä vastasin jälleen puhelimeen. Koska kuulostin tyyneltä uhkailuista huolimatta, kidnappaaja kysyi: ”Etkö tajua tilanteen vakavuutta?”

”Tietysti tajuan”, vastasin. ”Olette kidnapanneet äitini. Mutta me olemme Jehovan todistajia ja luotamme täysin siihen, että Jumalamme auttaa meitä. Raamattu valmistaa  meitä kestämään näitä vaikeita aikoja, joita elämme.”

”Kyllä, kyllä. Tiedän kaiken tuon”, hän vastasi. ”Äitisi sanoo samaa. Hänellä on vahva luottamus Jumalaan ja teihin.” Tiesimme siis, että äidin usko oli edelleen luja, ja se vahvisti meitä.

Miten kestimme?

Päivien kuluessa kristityt veljemme ja sisaremme soittivat meille ja lähettivät meille kortteja sekä sähköpostia. Kävimme kokouksissa ja osallistuimme saarnaamistyöhön. Meitä lohdutti myös Raamatun ja raamatullisen kirjallisuuden lukeminen päivittäin. Varsinkin rukous antoi meille ”Jumalan rauhan” (Filippiläisille 4:6, 7).

Yksi poliiseista totesi: ”Niiden yhdeksän vuoden aikana, jotka olen ollut poliisina, olen nähnyt monen perheen epätoivon, mutta teidän perheenne on erilainen. Olette hyvin rauhallisia. Se johtuu varmasti Jumalasta, jota palvotte.”

Näytimme hänelle Herätkää!-lehden 22.12.1999 kansikirjoitussarjaa ”Kidnappaukset – miksi ne ovat maailmanlaajuinen uhka?”, jonka olimme itse lukeneet uudelleen. Hän luki sen ja pyysi lisää noita lehtiä. Hän sanoi haluavansa tutustua Jehovan todistajiin paremmin.

Viimein 15 päivää kestäneiden neuvottelujen jälkeen kidnappaajat vapauttivat äidin. Hän oli kunnossa, vaikka häntä olikin pidetty yksin pienessä huoneessa jalkakahleessa. Häntä oli kuitenkin kohdeltu kunnioittavasti ja hänelle oli annettu lääkkeet, joita hän käytti diabetekseen ja korkeaan verenpaineeseen.

Äiti kertoi, miksi hän selviytyi niin hämmästyttävän hyvin. ”Alussa olin hyvin peloissani”, hän myönsi, ”mutta aloin rukoilla Jehovaa, eikä hän antanut minun vaipua epätoivoon. En tuntenut milloinkaan olevani yksin noiden neljän seinän sisällä. Tajusin, kuinka todellinen Jehova oli minulle; hän ei hylännyt minua. Pyysin, että hän auttaisi minua ilmaisemaan hengen hedelmää, erityisesti kärsivällisyyttä.

Jumala auttoi minua, niin etten kertaakaan itkenyt enkä joutunut paniikkiin. Päivisin muistelin kaikkia tuttuja raamatunjakeita ja lauloin ääneen valtakunnanlauluja. Joskus kuvittelin olevani seurakunnan kokouksissa ja osallistuin niihin hiljaa mielessäni. Kuvittelin myös, että saarnasin ihmisille ja johdin raamatuntutkisteluja. Olin niin uppoutunut näihin asioihin, että aika kului nopeasti.

Minulla oli jopa tilaisuus todistaa kidnappaajille uskostani. Joka kerta kun joku heistä toi minulle ruokaa, saarnasin hänelle, vaikka silmäni olikin sidottu. Esimerkiksi kerran sanoin yhdelle heistä, että Raamattu on ennustanut nämä vaikeat ajat, joita elämme, ja että ymmärrän, että heidän täytyy tarvita rahaa todella kipeästi. Sanoin, että Jehova Jumalalla on rajaton valta mutta hän ei koskaan käytä sitä väärin. Pyysin sitten, että he eivät käyttäisi valtaansa minuun väärin vaan kohtelisivat minua inhimillisesti.

Kidnappaaja kuunteli ja sanoi, ettei minun tarvinnut olla huolissani, sillä he eivät vahingoittaisi minua. Olen Jehovalle kiitollinen siitä, että hän tuki minua tuona vaikeana aikana, ja olen päättänyt lujemmin kuin koskaan jatkaa hänen palvelemistaan vakituisena tienraivaajana [kokoaikaisena evankelistana] niin kauan kuin suinkin kykenen.”

Tämä kokemus epäilemättä lähensi äitiä Jehovaan, samoin kuin meitä kaikkia. Sanat eivät riitä kuvailemaan kiitollisuuttamme siitä, että äiti on jälleen kotona. Jumalan valtakunnan alaisuudessa tällaisia rikoksia ei enää tehdä, mikä lohduttaa meitä suuresti. Odottaessamme tuota aikaa perheeni ja minä voimme todistaa tosiksi Raamatun psalmistan sanat: ”Paljon on vanhurskaalla onnettomuuksia, mutta Jehova vapauttaa hänet niistä kaikista.” (Psalmit 34:19.)