Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Sanomalehdet vallankäytön välineinä

Sanomalehdet vallankäytön välineinä

Sanomalehdet vallankäytön välineinä

Kun ensimmäinen maailmansota teki lopun Saksan keisarikunnasta, Berliinissä tuli valtaan sosiaalidemokraattinen hallitus. Jälkeenpäin kommunistit yrittivät kaataa uuden hallituksen. Sekä kommunistit että hallitus päättelivät, että se, joka hallitsisi lehdistöä, hallitsisi paitsi julkista mielipidettä myös itse kansaa. Alkoi kiivas taistelu lehdistön vallasta.

MUUTAMAN viime vuosisadan aikana sanomalehdet ovat muokanneet kulttuureja, vaikuttaneet poliitikkoihin, näytelleet tärkeää osaa liike-elämässä ja muovanneet miljoonien ihmisten päivittäistä elämää. Millainen merkitys niillä on sinun elämässäsi?

Euroopan ensimmäinen sanomalehti syntyi nähtävästi Saksassa vuonna 1605. Nykyään joissakin paikoissa sanomalehtiä lukee päivittäin noin 75 prosenttia yli 14-vuotiaasta väestöstä. Joissakin kehitysmaissa päivälehtien levikki on tuhatta asukasta kohti alle 20 lehteä, kun taas Norjassa luku on 650. * Kautta maailman lukijoista kilpailee noin 38000 sanomalehteä.

Sanomalehdet valistavat kaikkialla yleisöä tärkeistä asioista. Mutta ne tekevät muutakin. Ne antavat tietoa, jonka perusteella moni lukija muodostaa mielipiteitä. Saksan Unesco-toimikuntaan kuuluva Dieter Offenhäusser sanoo, että päivittäinen lehtien luku vaikuttaa ”asenteisiimme, käytökseemme ja jopa moraalia koskeviin perusarvoihimme”.

Historiantutkijat sanovat, että sanomalehdet ovat lietsoneet, kannattaneet ja puolustaneet sotia. He mainitsevat esimerkkeinä vuosina 1870–71 käydyn Ranskan–Saksan sodan, vuonna 1898 käydyn Espanjan ja Yhdysvaltojen välisen sodan sekä vuosien 1955–75 Vietnamin sodan. Sanomalehdissä julkaistu skandaali on tuhonnut monen liikemiehen, tiedemiehen, viihdemaailman tähden ja poliitikon uran. 1970-luvun puolivälin kuuluisassa Watergate-skandaalissa tutkiva journalismi käynnisti tapahtumasarjan, joka pakotti Yhdysvaltain presidentin Richard Nixonin eroamaan virastaan. Lehdistö on tosiaan niin hyvässä kuin pahassakin varteenotettava mahti.

Miten tätä vaikutuskeinoa alettiin käyttää? Kuinka paljon voimme luottaa siihen, mitä luemme sanomalehdistä? Millaista varovaisuutta meidän on noudatettava, jotta hyötyisimme niistä?

[Alaviite]

^ kpl 4 Suomessa vastaava luku oli vuonna 2004 Sanomalehtien Liiton mukaan 522, joka oli kolmanneksi suurin maailmassa Norjan ja Japanin jälkeen.

[Kuva s. 3]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Berliinissä käytiin sotaa sanomalehdistä