Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tonavan suisto hämmästyttää vastakohtaisuuksillaan

Tonavan suisto hämmästyttää vastakohtaisuuksillaan

Tonavan suisto hämmästyttää vastakohtaisuuksillaan

Herätkää!-lehden kirjoittajalta Romaniasta

Tonava lähtee kehdostaan Schwarzwaldista Saksasta. Pontevana jokena se juoksee itään halki Itävallan ja myötäilee sitten Slovakian rajaa. Vuolaana virtana se kulkee etelään Unkariin ja jatkaa matkaansa Kroatian ja Serbian ja Montenegron välistä rajaa pitkin. Sitten Bulgarian rajalla mutkitellessaan se hidastaa vauhtiaan ja levenee, kunnes se kääntyy kohti pohjoista ja virtaa läpi Romanian. Sieltä se kiertyy Ukrainan rajalle.

Kasvettuaan täyteen mittaansa tuo lietteen kyllästämä ja noin 300 sivujoen paisuttama joki synnyttää viimein kauniin suiston Mustanmeren rantamille. Kaakkois-Romaniassa sijaitsevan Tulcean kaupungin lähistöllä Tonavan kolme tytärtä eli suuhaaraa – Chilia, Sulina ja Sfîntu Gheorghe – laskevat Mustaanmereen.

Suistomaan halki tunkeutuessaan nämä kolme Tonavan haaraa pirstoutuvat edelleen lukuisiksi pieniksi uomiksi, joista monet suot ja järvet saavat vetensä. Jokiliete yhdessä merestä kulkeutuneen hiekan kanssa muodostaa valtavia hiekkasärkkiä ja saaria. Jotkin hiekkakinokset, kuten Caraormanin hiekkasärkän dyynit, ovat jopa kuusi metriä korkeita ja tuovat mieleen aavikon.

Tonavan suistomaisema ei ole kuitenkaan pelkkää liikkuvaa hiekkaa ja lietettä. Suiston pinta-ala on noin 4300 neliökilometriä, joten se on Euroopan suurin kosteikkoalue. Lisäksi suistossa on todennäköisesti maailman laajin ruoikko, joka kattaa noin 1700 neliökilometriä.

Monilla särkillä kohoaa ylväitä jalava-, tammi- ja leppämetsikköjä. Villiviinit, muratit, liaanit ja muut kasvit kietoutuvat toistensa lomitse puiden runkoihin käydessään ainaista taisteluaan auringonvalosta. Eräässä mielessä tämä suisto on kuin valtava orgaaninen suodatin, joka toimii Euroopan suurimpana vedenpuhdistamona.

Ihanneympäristö eläimille

Tässä lintuparatiisissa parveilee miljoonia lintuja, kaikkiaan yli 300 lajin edustajia. Suistossa pesii noin puolet maailman pelikaaneista ja runsaat 60 prosenttia pikkumerimetsoista. Lisäksi miltei kaikki maapallon punakaulahanhet – joka on uhanalainen laji – tulevat tänne talvehtimaan. Maaliskuussa pelikaanit rakentavat pesänsä ja munivat munansa syrjäisille kelluville ruokosaarekkeille; syksyn tullen ne lentävät Niilin suistoon, Kreikkaan ja Aasian rannikoille, jopa Intiaan saakka.

Paitsi Tonavan suiston ihanteellinen elinympäristö myös sen kalat houkuttelevat lintuja palaamaan sinne. Sen vesiväylissä uiskentelee yli 90 kalalajin edustajia. Puolet kaikista romanialaisten popsimista makean veden kaloista onkin peräisin juuri Tonavan suistoalueelta. Kuuluisimpia täkäläisiä kaloja on sampi, joka nousee Tonavaan kutemaan. Sammen mäti eli kaviaari on arvostettua ja kallista herkkua.

Varsinaista maata täällä on niukalti: vain 13 prosenttia suistoalueesta on vedenpinnan yläpuolella. Tuolla maatilkulla elää kituuttaa susia, kettuja, jäniksiä ja piisameja. Jokisuistossa sinnittelevät myös sellaiset uhanalaiset lajit kuin saukko ja vesikko (minkin lähisukulainen, joka oli aikoinaan muotitietoisten hienostonaisten suosiossa). Lisäksi tässä vetisessä ihmemaassa surraa ja vilistää yli 1800 hyönteislajia.

Suojelemisen arvoinen biosfääri

Vuonna 1991 Tonavan suisto liitettiin maailmanperintöluetteloon. Seuraavana vuonna se tunnustettiin kansainvälisesti biosfäärin suojelualueeksi. Tulcean kaupunki pitää siitä hyvää huolta. Viranomaiset valvovat kalastusta, mutta salakalastus on alituisena uhkana.

Kaikesta huolimatta suiston hyvinvointi on niiden kaupunkien ja teollisuuskeskusten armoilla, jotka sylkevät jätevetensä Tonavaan sen 2850 kilometrin mittaisella matkalla mereen. Menneinä vuosina kosteat ruohoalueet suodattivat Ala-Tonavan vedet ennen kuin ne ehtivät suistoon saakka. Nyt lähes 80 prosenttia noista ruohikoista on kadonnut.

Itse suistoalue laajenee tätä nykyä Mustaanmereen jopa 30 metrin vuosivauhdilla. Väsymättä Tonava muovaa, uudistaa ja elvyttää tätä hämmästyttävien vastakohtaisuuksien suistomaisemaa, kuten se on tehnyt jo tuhansia vuosia.

[Kartat s. 24]

(Ks. painettu julkaisu)

UKRAINA

MOLDOVA

ROMANIA

Bukarest

Tonavan suisto

MUSTAMERI

Tonava

BULGARIA

[Kuva s. 24]

Tämä maailman laajimpiin kuuluva ruoikko tarjoaa turvapaikan monenlaisille luontokappaleille

[Kuva s. 24]

Piisami

[Kuvat s. 25]

Noin puolet maailman pelikaaneista pesii täällä

[Kuva s. 26]

Tässä lintuparatiisissa parveilee yli 300 lintulajia, muun muassa kuningaskalastaja

[Kuvat s. 26]

Tonavan suistossa asustaa yli 1800 hyönteislajia

[Kuvien lähdemerkintä s. 24]

Kaikki valokuvat: Silviu Matei

[Kuvien lähdemerkintä s. 25]

Kaikki valokuvat: Silviu Matei

[Kuvien lähdemerkintä s. 26]

Kaikki valokuvat: Silviu Matei