Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Jättiläisen pengertie

Jättiläisen pengertie

Jättiläisen pengertie

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA IRLANNISTA

IRLANTILAISEN legendan mukaan irlantilainen jättiläinen nimeltä Finn MacCool halusi taistella skotlantilaista jättiläistä Benandonneria vastaan. Oli kuitenkin yksi ongelma. Kumpaakaan varten ei ollut riittävän isoa venettä, jotta jompikumpi olisi voitu viedä meren yli. Finn MacCool ratkaisi ongelman rakentamalla valtavista kivipylväistä meren poikki pengertien.

Benandonner otti taisteluhaasteen vastaan ja kulki pengertietä Irlantiin. Hän oli isompi ja vahvempi kuin Finn MacCool. Kun Finn MacCoolin vaimo havaitsi tämän, hän päätti neuvokkaasti pukea suurikokoisen miehensä pikkulapseksi. Kun Benandonner tuli heidän talolleen ja näki ”lapsen”, hän pelästyi ja tuumi, että jos tämä on perheen pienokainen, hän ei missään nimessä halua tavata sen isää! Hän pakeni takaisin Skotlantiin. Jotta Finn MacCool ei voisi seurata perässä, hän juostessaan repi tietä hajalle takanaan. Irlantiin jäivät jäljelle vain ne kivet, joista muodostuu Giant’s Causeway eli Jättiläisen pengertie, josta käytetään myös nimitystä Jättiläisen viertotie.

Tätä lystikästä tarinaa on kerrottu yli kolmensadan vuoden ajan miljoonille turisteille selityksenä sille, miten Jättiläisen pengertie syntyi. Mikä on oikea selitys, ja mikä tekee pengertiestä nähtävyyden? Päätimme ottaa asiasta selvää.

Pengertie jättiläisille

Jättiläisen pengertie sijaitsee Irlannin pohjoisrannikolla noin sadan kilometrin päässä Belfastista luoteeseen. Saavuttuamme paikalle kävelimme turistikeskuksesta vähän matkan päässä olevaan rantaan ja käännyimme kulman ympäri. Eteemme avautui hämmästyttävä näky: tuhansia suuria, pystysuoria kivipylväitä, joista osa oli kuusi metriä korkeita. Jotkut ovat arvioineet, että niitä on noin 40000. Huomiomme ei kuitenkaan kiinnittynyt niiden määrään vaan symmetrisyyteen. Ne ovat 40–50 senttimetriä leveitä ja päältä tasaisia, ja ne kaikki näyttävät olevan kuusisivuisia. Ne ovat niin tasamuotoisia, että ylhäältä katsottuna ne ovat toisissaan kiinni kuin hunajakennot. Saimme myöhemmin tietää, että noin neljännes pylväistä on viisisivuisia ja muutamat neljä-, seitsemän-, kahdeksan- ja jopa yhdeksänsivuisia.

Jättiläisen pengertiessä on kolme osaa. Kookkain niistä, Suuri pengertie, alkaa rannalta kallioseinämien juurelta. Aluksi näyttää siltä kuin se koostuisi erikorkuisista jättimäisistä kiviaskelmista, joista osa on kuuden metrin korkuisia. Sitä mukaa kuin se etenee kohti merta, on helpompi muodostaa mielikuva jättiläisille tehdystä tiestä, koska kennomaisten pylväänpäiden korkeuserot tasoittuvat. Tällä kohtaa pengertie muistuttaa mukulakivikatua, jonka leveys vaihtelee 20:stä 30 metriin. Laskuveden aikaan saatoimme kävellä tätä kivitietä joitakin satoja metrejä ennen kuin se laskeutui loivasti aaltojen alle, ikään kuin se olisi jatkunut kohti Skotlantia.

Kaksi muuta osaa, Keskisuuri pengertie ja Pieni pengertie, sijaitsevat Suuren pengertien vieressä. Ne muistuttavat pikemminkin kumpua kuin tietä. Koska kumpujen laki on tasainen, seikkailunhaluisen turistin on helppo kavuta kummulta toiselle. On kuitenkin syytä olla varovainen, sillä havaitsimme, että lähellä vettä olevat pylväät ovat märkiä ja hyvin liukkaita.

Muita jättiläismäisiä muodostumia

Jatkoimme kävelyä noin 6,5 kilometrin mittaisella rantakaistaleella, josta käytetään yleensä nimitystä Causeway Headlands, ja näimme kallioseinämien juurella lisää tuhansia pylväitä. Ihmiset ovat vuosien varrella antaneet nimiä joillekin muodostumille. Kaksi niistä on nimetty soitinten mukaan. Toinen niistä, ”Urut”, on saanut nimensä pitkistä tasasuhtaisista pylväistä, jotka muistuttavat jättiläismäisten urkujen pillejä. Toisen nimi on ”Jättiläisen harppu”, ja se koostuu suurikokoisista kaarevista pylväistä, jotka laskeutuvat rantaan.

Jättiläisaihe elää muissakin nimissä. Esimerkkeinä voidaan mainita ”Jättiläisen kangaspuut”, ”Jättiläisen ruumisarkku”, ”Jättiläisen tykit” ja ”Jättiläisen silmät”. Löytyypä täältä ”Jättiläisen saapaskin”. Näimme tämän saappaan muotoisen kiven kuljettuamme Suurelta pengertieltä rantaa eteenpäin. Se on noin kaksi metriä korkea. Jotkut ovat arvioineet, että tätä ”saapasta” käyttäneen tarunomaisen jättiläisen on täytynyt olla vähintään 16 metriä pitkä.

Yksi muodostumista, ”Savupiippujen päät”, muistuttaa siitä, miten Jättiläisen pengertie ja kuuluisa Espanjan armada liittyvät toisiinsa. Eroosion vaikutuksesta tämä muutaman pylvään muodostuma seisoo näkyvästi erillään kallioseinämästä kohoten koko rantakaistaleen yläpuolelle. On helppo kuvitella, miten näitä pylväitä mereltä katsovat merimiehet voisivat erehdyksessä luulla niitä suuren linnan savupiipuiksi. Kun Espanjan armada oli kärsinyt tappion vuonna 1588, pakeneva espanjalainen sotalaiva Girona ampui ilmeisesti täyslaidallisen pylväitä kohti, koska niitä luultiin vihollisen linnaksi.

Pengertien toinen pää

Tarinan mukaan Jättiläisen pengertie rakennettiin Irlannin ja Skotlannin välille. Missä siis on toinen pää? Koillisessa 130 kilometrin päässä on aivan samanlaisia basalttipylväitä pienellä asumattomalla Staffansaarella, joka sijaitsee Skotlannin länsirannikolla (nimi Staffa tarkoittaa ’pylvässaarta’). Finn MacCoolia paennutta skotlantilaisjättiläistä Benandonneria kutsuttiin myös Fingaliksi, ja Staffansaaren huomattavin osa – basalttipylväiden sisään muodostunut noin 80 metriä pitkä meriluola – on nimetty hänen mukaansa Fingalin luolaksi. Luolan äärellä tyrskyävät aallot innoittivat saksalaisen säveltäjän Felix Mendelssohnin säveltämään vuonna 1832 alkusoiton nimeltä ”Hebridit”, joka tunnetaan myös nimellä ”Fingalin luola”.

Miten muodostuivat?

Koska nämä tasasuhtaiset pylväät eivät muotoutuneet keskenään riidoissa olevien jättiläisten käsissä, niin miten sitten? Saadaksemme oikean vastauksen meidän on ymmärrettävä, miten jotkin kivilajit syntyvät.

Pohjois-Irlannin alla on tiivistä kalkkikiveä. Kauan sitten syvällä maan kuorikerroksessa vulkaaninen toiminta työnsi yli tuhatasteista sulaa kiviainesta ylöspäin kalkkikivessä olevia rakoja pitkin. Kun sula kiviaines joutui kosketuksiin ilman kanssa, se jäähtyi ja jähmettyi. Mutta miksi se ei vain kovettunut valtavan suureksi, muodottomaksi massaksi?

Sula kiviaines eli magma koostuu monista alkuaineista, ja siksi siitä voi syntyä monenlaisia kivilajeja. Kivilaji, joka on saanut huomiota herättävän muodon Jättiläisen pengertiellä, on basaltti. Kun magma vähitellen jäähtyi, se kutistui ja sen pintaan muodostui magman kemiallisen koostumuksen vuoksi säännöllisiä kuusikulmaisia rakoja. Kun magma jäähtyi yhä syvemmältä, myös raot syvenivät, mikä sai aikaan nämä lyijykynämäiset basalttipylväät.

”Missä ovat arkkitehdit suurine puheineen?”

Tällaisia pylväitä ei ole ainoastaan Irlannissa ja Skotlannissa. Useimmissa muissa paikoissa on kuitenkin nähtävä melko paljon vaivaa päästäkseen niiden luo. Näin suurta määrää hyvin säilyneitä kuusisivuisia pylväitä löytää harvoin paikasta, johon kuka tahansa voi päästä.

Muuan Sir Joseph Banks löysi 1700-luvun lopulla joitakin basalttipylväitä Staffansaarelta. Niiden kauneus teki häneen niin suuren vaikutuksen, että hän huudahti: ”Mitä ovat ihmisten tekemät katedraalit ja palatsit tämän rinnalla! Missä ovat arkkitehdit suurine puheineen?”

Yksi Irlannin luonnonihmeistä, Jättiläisen pengertie, herätti meissä samanlaista ihailua. Käyskentelimme tällä luonnon muodostamalla, arkkitehtonisesti kauniilla paikalla ja mietiskelimme Suuren Luojan ja Arkkitehdin, Jehova Jumalan, voimaa ja luomiskykyä.

[Kuva s. 15]

Luonnon aikaansaannos – useimmat kivipylväät ovat kuusisivuisia

[Lähdemerkintä]

Lupa: NITB

[Kuva s. 16, 17]

Basalttipylväitä on yli kuusi kilometriä pitkällä rantakaistaleella

[Kuva s. 17]

Noin kaksi metriä korkea Jättiläisen saapas

[Kuva s. 17]

Nämä kaksitoista metriä korkeat pylväät muistuttavat jättiläismäisten urkujen pillejä

[Kuvien lähdemerkinnät s. 16]

Ylhäällä vasemmalla: Lupa: NITB; alakuva: © Peter Adams/Index Stock Imagery