Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Varallisuuden jakama maailma

Varallisuuden jakama maailma

Varallisuuden jakama maailma

KYLMÄ sota jakoi maailman 1900-luvun loppupuoliskolla poliittisesti kolmeen osaan. Sosialistinen maailma Neuvostoliitto keulakuvanaan ja läntinen maailma Yhdysvaltojen johdolla kyräilivät toisiaan näkymättömän rautaesiripun yli. Kolmannen maailman muodostivat itsenäistyneet siirtomaat, jotka eivät halunneet asettua kummallekaan puolelle.

Sittemmin kolmannen maailman maista alettiin puhua alikehittyneinä maina, mutta koska tämä ilmaus oli sävyltään kielteinen, taloustieteilijät vaihtoivat sen termiin kehitysmaat. Näin painotus siirtyi sanastossa poliittisista taloudellisiin eroihin.

Nyt 2000-luvulla tätä poliittista kolmijakoa ei enää ole. Talous- ja elinkeinoelämässä teollisuus- ja kehitysmaiden väliset erot ovat silti yhä todellisuutta. Rikkaiden maiden asukkaat ovat turisteina kosketuksissa vähäosaisten kanssa, jotka hädin tuskin tulevat toimeen.

On siis ajankohtaista kysyä: pysyykö maailma väistämättä taloudellisesti jakautuneena, vai voivatko ne, joilla on, ja ne, joilla ei ole, saavuttaa yhdenvertaisuuden ja päästä osallisiksi samanlaisesta elintasosta?

[Kuvan lähdemerkintä s. 3]

© Qilai Shen/Panos Pictures