Haasteena saada kaupungit ruokittua

”Riittävän ruoan turvaaminen maailman kaupungeille on yhä suurempi haaste, ja se vaatii elintarvikkeiden tuottajien, kuljettajien, tukkukauppiaiden ja lukemattomien vähittäismyyjien yhteistyötä.” (YK:N ELINTARVIKE- JA MAATALOUSJÄRJESTÖN FAO:N PÄÄJOHTAJA JACQUES DIOUF)

ASIANTUNTIJOIDEN mukaan kaupunkien ruokaturvasta voi hyvinkin tulla jopa 2000-luvun ”suurin humanitaarinen ongelma” (Habitat International -julkaisu).

Ruokaturva määritellään tilanteeksi, jossa kaikilla ihmisillä on kaikkina aikoina mahdollisuus saada riittävästi ruokaa voidakseen elää terveinä ja aktiivisina. Nykyään maailmassa olisi kyllä tarpeeksi ruokaa maapallon väestön tarpeiden tyydyttämiseen, jos se vain jaettaisiin noiden tarpeiden mukaan. Käytännössä kuitenkin noin 840 miljoonaa ihmistä näkee päivittäin nälkää. Monet heistä asuvat kaupungeissa. Millaisia tekijöitä ongelman taustalla on?

Kyltymättömät jättikaupungit

Kaupunkien kasvaessa niitä ympäröivät maatalousalueet joutuvat vähitellen väistymään uusien asuin- ja teollisuusalueiden sekä teiden alta. Näin viljelymaat jäävät yhä kauemmaksi kaupungeista, joille ne tuottavat elintarvikkeita. Kaupunkialueella ei useinkaan kasvateta juuri mitään, ja liha tuodaan kaukaa maaseudulta. Monissa kehitysmaissa kuljetuksiin käytettävä tiestö on puutteellinen. Se merkitsee pitempiä kuljetusaikoja, suurempaa hävikkiä ja viime kädessä korkeampia  hintoja kuluttajille, joista monet ovat hyvin köyhiä.

Jotkin kehitysmaiden kaupungit ovat jo nyt suuria, ja ne kasvavat vääjäämättä. Mumbaissa (entinen Bombay) odotetaan olevan 22,6 miljoonaa asukasta vuonna 2015, Delhissä 20,9 miljoonaa, Méxicossa 20,6 miljoonaa ja São Paulossa 20 miljoonaa. Kymmenen miljoonan asukkaan kaupunkiin – jollainen on esimerkiksi Manila tai Rio de Janeiro – pitää tuoda elintarvikkeita päivittäin arviolta jopa kuusituhatta tonnia.

Tehtävä ei ole helppo, eikä se tule helpottumaan etenkään nopean kasvun alueilla. Esimerkiksi Lahoressa Pakistanissa on korkea syntyvyys (2,8 prosenttia) ja lisäksi maaltamuutto on ”huolestuttavan” laajamittaista, kuten eräässä FAO:n raportissa kuvaillaan. Monissa kehitysmaissa jo ennestään ahtaisiin kaupunkeihin virtaa miljoonia uusia asukkaita parempien elinolojen, työpaikkojen, hyödykkeiden ja palvelujen toivossa. Bangladeshissa sijaitsevan Dhakan arvioidaan kasvavan lähiaikoina vähintään miljoonalla hengellä joka vuosi. Ennusteiden mukaan Kiinan väestöstä, josta nykyisin kaksi kolmannesta asuu maaseudulla, enemmistö on kaupunkilaisia vuoteen 2025 mennessä. Intian kaupungeissa uskotaan tuolloin elävän 600 miljoonaa ihmistä.

Maaltapako muuttaa yhteiskunnan rakennetta monissa osissa maailmaa. Esimerkiksi  Länsi-Afrikassa vain 14 prosenttia väestöstä oli kaupunkilaisia vuonna 1960. Vuonna 1997 heidän osuutensa oli 40 prosenttia, ja vuonna 2020 määrän uskotaan nousseen 63 prosenttiin. Afrikan sarvessa kaupunkiväestön odotetaan kaksinkertaistuvan seuraavien kymmenen vuoden aikana. Kehitysmaissa arviolta 90 prosenttia väestönkasvusta tapahtuu lähitulevaisuudessa kaupungeissa.

Elintarvikkeiden tuonnin lisääminen kaupunkialueille kaikkien näiden nälkäisten suiden ruokkimiseksi on jättimäinen urakka. Se vaatii tuhansien viljelijöiden, pakkaajien, kuljettajien, kauppiaiden ja käsittelijöiden tiivistä yhteistyötä sekä tuhansittain kulkuneuvoja. Ruoan kasvava kysyntä on kuitenkin joissakin kaupungeissa jo lähes ylittänyt lähialueiden tuotantokyvyn. Lisäksi useimmissa kehitysmaiden kaupungeissa kuljetuspalvelut ovat jo nyt ylikuormitettuja ja varastorakennukset, torit ja teurastamot ovat käyneet pieniksi.

Yleinen köyhyys

Kasvavan väestön ruokkiminen on vielä vaikeampaa siellä, missä köyhyys on yleistä. Monissa kehitysmaiden suurkaupungeissa, kuten Dhakassa, Freetownissa, Guatemalassa, Lagosissa ja La Pazissa, köyhyysrajan alapuolella elää jo vähintään puolet asukkaista.

Puhuessaan näiden väestöryhmien mahdollisuuksista saada ruokaa analyytikot tekevät eron sen saatavuuden ja saavutettavuuden välillä. Kaupungissa saattaa kyllä olla ruokaa myytävänä – saatavilla – mutta se ei paljon lohduta köyhiä, jos hinta on heille liian korkea. On havaittu, että kun joidenkin kaupunkilaisten tulot kasvavat, he vaativat ja kuluttavat elintarvikkeita enemmän ja monipuolisemmin. Köyhien taas on vaikeaa hankkia riittävästi tarpeitaan ja mieltymyksiään vastaavaa ruokaa. Heidän tuloistaan saattaa mennä 60–80 prosenttia ruokaan.

Kustannukset olisivat ehkä pienemmät, jos elintarvikkeita hankittaisiin kerralla suuri määrä. Se on kuitenkin rahan puutteessa mahdotonta. Monet perheet eivät pysty tyydyttämään edes vähimmäistarpeitaan, ja seurauksena on väistämättä aliravitsemus. Muun muassa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa aliravitsemusta pidetään vakavana, yleisenä ongelmana.

Erityisen suuressa vaarassa ovat uudet maaltamuuttajat, joiden on vaikea sopeutua kaupunkiympäristöön, kuten yksinhuoltajaäidit, nuoremmat valtion virkamiehet, joiden palkka on myöhässä valtion käteisvarojen puutteen takia, sekä vammaiset, iäkkäät ja sairaat. Näihin riskiryhmiin kuuluvat asuvat yleensä kaupunkien liepeillä, missä ei ole peruspalveluja – sähköä, juoksevaa vettä, viemäreitä, teitä ja jätehuoltoa – ja missä suuri osa ihmisistä asuu tilapäisissä tai vaarallisissa asumuksissa. Ne miljoonat, jotka elää kituuttavat noissa oloissa, saavat heti tuntea seuraukset, jos elintarvikkeiden saannissa ilmenee ongelmia. Lähimmät kaupat ovat usein kaukana, joten ainoaksi mahdollisuudeksi jää ostaa huonolaatuisia tuotteita kovaan hintaan. Tilanne on todella surullinen.

 Epävakaat ja epäterveelliset olot

Monin paikoin on tavallista, että kaupungit kasvavat suunnittelemattomasti ja luvattomille alueille. Näin syntyy asuinalueita, joilla eläminen on epäterveellistä ja epävakaata ja joilla on paljon rikollisuutta. FAO:n julkaisussa Feeding the Cities sanotaan: ”Kehitysmaiden kaupungeissa viranomaiset joutuvat usein miettimään, mitä tehdä paisuvalle väestölle alueella, jolle mahtuisi vain murto-osa sen senhetkisestä asukasmäärästä.”

Suurimmassa osassa Afrikkaa kaupankäynti aloitetaan monesti siellä, missä sattuu olemaan kysyntää, ilman mitään suunnitelmallisuutta. Näin syntyviltä markkinapaikoilta puuttuvat alkeellisimmatkin huoltopalvelut.

Colombossa Sri Lankassa tukku- ja vähittäismyyntialueet sijaitsevat hankalissa paikoissa, ja ne ovat pahasti ruuhkautuneita. Kuorma-autonkuljettajat valittavat, että keskustorilla käyminen vie heiltä tuntikausia. Lastaus- ja purkutilaa ei ole riittävästi.

Toisaalla torit ovat huonosti hoidettuja. Kasaantuva orgaaninen ja epäorgaaninen jäte aiheuttaa terveysriskejä. Erään eteläaasialaisen kaupungin pormestarin mukaan ”nämä ongelmat heikentävät vähitellen elämänlaatua”.

Hygieniaan ja ympäristökysymyksiin  liittyvien ongelmien vakavuus käy hyvin ilmi selvityksestä, joka koski eräässä Kaakkois-Aasian kaupungissa myytävänä olevia eläinkunnan tuotteita. Siellä liha on yleensä esillä paljaalla maalla, missä se joutuu kosketuksiin pölyn ja likaisen veden kanssa. Tutkimuksessa salmonellabakteereja oli 40 prosentissa sianlihanäytteistä ja 60 prosentissa naudanlihanäytteistä ja kolibakteereja oli kaikissa naudanlihanäytteissä. Tuotteista löytyi myös raskasmetalleja, kuten lyijyä ja elohopeaa.

Koska elintarvikkeiden saanti on riittämätöntä, epävarmaa tai epäsäännöllistä, jotkut yrittävät viljellä mitä tahansa vapaata maatilkkua, minkä vain löytävät kaupungista. Tämä on yleistä esimerkiksi Kanossa Nigeriassa. Useimmilla noista kaupunkiviljelijöistä ei kuitenkaan ole oikeuksia maatilkkuunsa, ja heidän uurastustaan varjostaa häädön tai sadon hävittämisen uhka.

FAO:ssa toimiva kaupunkien ruokaturvan asiantuntija Olivio Argenti kuvailee, mitä hän näki käydessään Meksikossa erään kaupungin viljelypalstoilla lähellä jokea, johon lasketaan läheisen kylän jätevedet. Viljelijät ottivat joesta kasteluvettä vihanneskasveilleen ja mutaa niiden kasvualustaksi. ”Kysyin viranomaisilta, ymmärsivätkö he vaaran”, Argenti kirjoittaa. ”He vastasivat, etteivät he varojen ja välineiden puutteessa voineet asialle mitään.” Samanlaisia ongelmia esiintyy yleisesti kaikkialla kehitysmaissa.

Selviytymisyrityksiä

Nopeasti kasvavien kaupunkien ongelmat tuntuvat loputtomilta. Kansainväliset järjestöt, suunnittelijat ja viranomaiset tekevät voitavansa niiden ratkaisemiseksi. Keinoja ovat muun muassa maaseudun elintarviketuotannon tehostaminen, tuotteiden riittävän saatavuuden takaaminen sekä uusien teiden, kauppa-alueiden ja teurastamoiden rakentaminen. Lisäksi pyritään edistämään varastotilojen rakentamista yksityisin varoin, helpottamaan viljelijöiden, kauppiaiden ja  kuljettajien luotonsaantia sekä laatimaan kaupankäyntiä ja hygieniaa koskevia ohjesääntöjä. Kaikesta ponnistelusta huolimatta monet paikalliset viranomaiset eivät analyytikkojen mukaan ymmärrä ongelmia eivätkä puutu niihin oikealla tavalla. Silloinkin kun he tarttuvat toimeen, käytettävissä olevat resurssit ovat riittämättömät.

Kaupunkien kohtaamien haasteiden suuruus etenkin kehitysmaissa on saanut jotkin tahot esittämään kiireellisiä varoituksia. Washingtonissa toimiva elintarvikealan tutkimuslaitos International Food Policy Research Institute toteaa: ”Kaupunkiväestö tulee edelleen kasvamaan, ja sitä mukaa kasvavat myös nämä ongelmat [nälkä, aliravitsemus ja köyhyys], ellemme ryhdy toimiin nyt heti.” Janice Perlman, joka toimii kansainvälisen Mega-Cities Project -verkoston puheenjohtajana, sanoo köyhien maiden kaupunkien tulevaisuudesta: ”Koskaan ennen ei ole jouduttu järjestämään ruokaa, asuntoa, työtä ja liikenneyhteyksiä näin monille ihmisille näin tiheään asutuilla alueilla, näin vähin varoin ja tällaisten ympäristörajoitusten vallitessa. Kaupungit ovat lähellä kantokykynsä äärirajoja.”

Meillä on kuitenkin hyviä syitä uskoa, että ruoan saantiin liittyvät ongelmat tullaan pian ratkaisemaan.

[Tekstiruutu s. 5]

KASVAVAT KAUPUNGIT

▪ Ennusteiden mukaan lähes kaikki väestönkasvu tapahtuu seuraavien 30 vuoden aikana kaupungeissa.

▪ Vuonna 2007 kaupungeissa asunee yli puolet maailman väestöstä.

▪ Kaupunkilaisten määrän arvellaan kasvavan maailmassa keskimäärin 1,8 prosenttia vuodessa. Tällä vauhdilla kaupunkien asukasluku kaksinkertaistuu 38 vuodessa.

▪ Vähintään viiden miljoonan asukkaan kaupunkeja oli vuonna 2003 kaikkiaan 46, mutta vuonna 2015 niitä odotetaan olevan 61.

[Lähdemerkintä]

Lähde: YK:n talous- ja sosiaaliasioiden osaston väestöjaoston julkaisema World Urbanization Prospects—The 2003 Revision

[Tekstiruutu s. 6]

ELINTARVIKEPULAN SYITÄ JA SEURAUKSIA

▪ ”Kuten kautta maailman on jo käynyt selvästi ilmi, kaupungeissa syntyy levottomuuksia ja yhteiskunnallista epävakautta aina kun elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet jyrkästi.” (YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n pääjohtaja Jacques Diouf.)

▪ Hirmumyrskyt Georges ja Mitch sekoittivat normaalin elämänmenon Väli-Amerikassa vuonna 1999 ja aiheuttivat laajaa tuhoa ja elintarvikepulaa.

▪ Polttoaineen korkean hinnan synnyttämät mielenosoitukset Ecuadorissa vuonna 1999 ja Britanniassa vuonna 2000 aiheuttivat elintarvikkeiden jakelussa vakavia häiriöitä.

▪ Elintarvikepula on yksi sotien monista surullista seurauksista.

[Tekstiruutu/Kuva s. 7]

YKSI MILJOONISTA

CONSUELO ja hänen 13 lastaan asuvat luvattomasti rakennetussa hökkelikylässä (kuva yllä) Liman laitamilla Perussa. Lapsista kolmella on tuberkuloosi. ”Asuimme ennen vuorilla”, tuo äiti kertoo, ”mutta yhtenä yönä kylästämme muutti satoja ihmisiä kaupunkiin. Ajattelimme, että Limassa lapset saisivat käydä koulua ja käyttää kenkiä. Heitä odottaisi siellä parempi elämä.” Kyläläiset punoivat olkimattoja, ja eräänä yönä he lähtivät kaupunkiin ja kyhäsivät noista matoista asumuksia. Aamulla heitä oli alueella niin paljon, etteivät viranomaiset pystyneet häätämään heitä pois.

Consuelon majassa on maalattia ja katossa suuri aukko. ”Kasvatan kanoja ja myyn niitä rikkaille”, hän sanoo viitaten lintuihin, joita majan ympärillä juoksentelee. ”Halusin ostaa tyttärelleni kengät, mutta nyt raha meneekin sairaala- ja lääkelaskuihin.”

Ruoaksi Consuelolla ei ole muuta kuin muutama sipuli. Työtä on vaikea saada, eikä hänellä ole varaa ostaa edes vettä säännöllisesti. Huterassa majassa ei ole juoksevaa vettä eikä käymälää. ”Käytämme tätä astiaa. Yöllä lähetän lapset tyhjentämään sen jonnekin”, hän selittää. ”Muutakaan emme voi.”

Consuelo ei saa tukea aviomieheltään, jota hän näkee harvoin. Hän on vasta yli kolmenkymmenen mutta näyttää paljon vanhemmalta. ”Hänen pienet, tummat silmänsä tuijottavat ilmeettöminä pöhöttyneistä kasvoista”, sanoo Consueloa haastatellut kirjoittaja. ”Niistä on toivo sammunut.”

[Lähdemerkinnät]

Lähde: In Context -lehti

AP Photo/Silvia Izquierdo

[Tekstiruutu/Kuva s. 9]

PITÄISIKÖ MUUTTAA KAUPUNKIIN?

HARKITTAESSA muuttoa kaupunkiin on hyvä punnita eräitä seikkoja. ”Yksi suurimmista houkutuksista on toivo paremmasta elämästä verrattuna maaseudun mahdollisuuksiin”, sanotaan YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön julkaisussa Feeding the Cities. Siinä kuitenkin varoitetaan, että elintaso ”ei kohene hetkessä eikä ehkä edes seuraavan sukupolven aikana”.

Tosiasiassa monet muuttajat jäävät kaupungissa asunnottomiksi ja työttömiksi ja vajoavat entistä syvempään köyhyyteen – ja vielä vieraassa ympäristössä. Ennen muuttoa on siis tärkeää miettiä perheen toimeentulomahdollisuuksia. Työtä voi kaupungissa olla vaikea löytää, ja siitä maksetaan usein huonosti. Voisiko paine tehdä pitkiä työpäiviä jo pelkästään hengenpitimiksi johtaa sellaisten asioiden laiminlyömiseen, joita perhe pitää tärkeänä? (Matteus 28:19, 20; Heprealaisille 10:24, 25.)

Jotkut ovat päättäneet muuttaa yksin ja jättää perheensä kotiin. Onko tämä viisas ratkaisu? Kristityillä vanhemmilla on velvollisuus huolehtia perheensä aineellisista tarpeista, mutta mitä erillään asuminen merkitsisi perheen tunneperäisille ja hengellisille tarpeille? (1. Timoteukselle 5:8.) Voisiko isä silloin kasvattaa lapsiaan ”jatkuvasti Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa”? (Efesolaisille 6:4.) Voisiko ero saattaa miehen ja vaimon kiusaukseen syyllistyä moraalittomuuteen? (1. Korinttilaisille 7:5.)

Muuttaminen on tietysti aina henkilökohtainen ratkaisu. Kristittyjen tulisi ennen päätöksentekoa punnita kaikkia asiaan liittyviä näkökohtia ja rukoilla Jehovalta ohjausta. (Luukas 14:28.)

[Kuvat s. 8, 9]

Kaupunkien haasteita ovat epähygieeniset olot ja liikenneruuhkat

Intia

Niger

Meksiko

Bangladesh

[Kuva s. 8]

Monien kaupungissa asuvien köyhien lapset joutuvat tekemään työtä

[Kuvien lähdemerkinnät s. 8]

Intia: © Mark Henley/Panos Pictures; Niger: © Olivio Argenti; Meksiko: © Aubrey Wade/Panos Pictures; Bangladesh: © Heldur Netocny/ Panos Pictures; alakuva: © Jean-Leo Dugast/Panos Pictures