Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Liikenneruuhkat – mikä neuvoksi?

Liikenneruuhkat – mikä neuvoksi?

Liikenneruuhkat – mikä neuvoksi?

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA FILIPPIINEILTÄ

VAROITUS: Monet suurkaupungit kamppailevat vitsauksen kourissa. Vitsaus ei ole tartuntatauti eikä tuhoa kylvävä ahnas hyönteisparvi. Silti se uhkaa miljoonien ihmisten hyvinvointia. Mistä on kyse? Liikenneruuhkista!

Tiedemiesten mukaan jatkuva altistuminen liikenneruuhkille voi vahingoittaa terveyttä. Eräässä äskeisessä tutkimuksessa saatiin jopa viitteitä siitä, että ihmisellä on tavallista suurempi riski saada sydänkohtaus ainakin tunnin ajan ruuhkaan juuttumisen jälkeen. The New Zealand Herald -lehdessä kerrotaan, että ”riskin äkilliseen lisääntymiseen ovat todennäköisesti syynä autojen pakokaasut, melu ja stressi”.

Ilmansaasteet

Useimpien moottoriajoneuvojen pakokaasuissa on typpioksidia ja syöpää aiheuttavia aineita. Monet autot, varsinkin dieselautot, syytävät ilmoille pienhiukkasia. Ne ovat vakava uhka terveydelle. On arvioitu, että ilmansaasteisiin, joista suuri osa on lähtöisin moottoriajoneuvoista, kuolee vuosittain kolme miljoonaa ihmistä. Erään raportin mukaan pienhiukkassaaste on syynä kymmeneen prosenttiin eurooppalaisten lasten hengityselinsairauksista, ja tilanne on vielä pahempi liikenneruuhkista kärsivissä kaupungeissa.

Liikenneruuhkat ovat vaaraksi myös ympäristölle. Pakokaasujen typpioksidit ja rikkidioksidi ovat osaltaan syynä happamiin sateisiin, jotka saastuttavat vesistöjä ja vahingoittavat vesieläimiä ja monenlaisia kasveja. Tilannetta pahentaa se, että autojen pakokaasuissa on paljon hiilidioksidia. Tämä kaasu on pääasiallinen syy ilmaston lämpenemiseen, josta sanotaan olevan muunlaista vaaraa maapallolle.

Onnettomuudet lisääntyvät

Kun liikenne kasvaa, ihmisten henki on yhä suuremmassa vaarassa. Liikenneonnettomuuksissa kuolee vuosittain yli miljoona ihmistä, ja määrä on kasvanut tasaisesti. Joillakin alueilla vaara on erityisen suuri. Esimerkiksi Euroopan komission tutkijat saivat selville, että ”Kreikan tieliikenteessä kuolee 690 ihmistä miljoonaa asukasta kohti, mutta Ruotsissa vain 120”.

Eräs epämiellyttävä piirre, joka on saanut paljon huomiota viime vuosina, on niin sanottu rattiraivo. Kertomukset toisilleen raivostuvista kuljettajista ovat yhä yleisempiä. Yhdysvaltojen liikenneturvakeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan kuljettajat pitivät yhtenä syynä aggressiivisuuden lisääntymiseen ”liikenteen kasvua ja ruuhkia”.

Taloudellinen vitsaus

Liikenneruuhkat tulevat myös rahallisesti kalliiksi. Eräässä tutkimuksessa kävi ilmi, että yksistään Los Angelesissa Kaliforniassa kuluu vuodessa hukkaan neljä miljardia litraa polttoainetta liikenteestä johtuvien viivytysten vuoksi. Ruuhkista aiheutuu myös epäsuoria menetyksiä: sivu suun menneet kaupat ja tarjoukset, saastumisesta aiheutuvat terveydenhuoltokulut ja lisääntyvistä liikenneonnettomuuksista johtuvat menot.

Tällaiset kustannukset heikentävät kansantaloutta. Eräässä tutkimuksessa ilmeni, että amerikkalaiset menettävät liikenneruuhkien vuoksi aikaa ja polttoainetta yli 50 miljardin euron edestä vuodessa. Kaukoidästä kerrottiin Philippine Star -lehdessä: ”Liikenneruuhkat ovat kuin jatkuvasti raksuttava taksamittari. Valtio menettää niiden vuoksi miljoonia pesoja vuodessa.” Euroopassa kustannusten arvioidaan olevan neljännesmiljardi euroa.

Ruuhkaennuste

Liikenneruuhkiin on yritetty kovasti keksiä ratkaisua, mutta tilanne on vain pahentunut. Eräässä Texasin liikennetutkimuslaitoksen valtakunnallisessa tutkimuksessa, joka koski 75 kaupunkialuetta Yhdysvalloissa, kävi ilmi, että vuosina 1982–2000 liikenneruuhkissa vuosittain vietetty keskimääräinen aika piteni 16 tunnista 62 tuntiin. Aika, jolloin ruuhkiin on todennäköistä joutua päivän aikana, piteni 4,5 tunnista 7 tuntiin. Tutkimusraportissa sanotaan, että ”liikenneruuhkien määrä on noussut jokaisella alueella sinä aikana, jona tutkimusta on tehty. Ruuhka-ajat ovat pidentyneet, ja ruuhkat käsittävät nykyään enemmän teitä ja liikennettä kuin aiemmin.”

Samanlaisia tietoja on saatu muista maista. Euroopan komission alaiset tutkijat tulivat seuraavaan tulokseen: ”Jollemme muuta perusteellisesti tapojamme liikkua paikasta toiseen, liikenneruuhkat tukkivat ensi vuosikymmenellä kokonaisia kaupunkeja.”

Aasian maissa on samanlaisia ongelmia. Tokio on kuuluisa liikenneruuhkistaan, ja kaupunkiliikenne kasvaa kaikkialla Japanissa. Filippiineillä seuraavanlaiset raportit ovat tavallisia: ”Kadut ovat ruuhkautuneet autojonoista. Tuhannet työssäkävijät odottavat pääsevänsä eteenpäin yhä pitempään kestävinä ruuhka-aikoina.” (Manila Bulletin.)

Realistisesti täytyy todeta, että liikenneruuhkiin ei näytä tätä nykyä olevan tyhjentävää ratkaisua. Liikenneruuhkia käsittelevässä kirjassa Stuck in Traffic—Coping With Peak-Hour Traffic Congestion tullaan seuraavaan tulokseen: ”Yritetäänpä yhteiskunnassa vastata tuleviin liikenneruuhkiin miten tahansa, ne tulevat luultavasti pahenemaan lähes kaikkialla maailmassa. Viimeinen neuvoni onkin: sopeudu niihin.”

Mitä sinä voit tehdä?

Miten siis voit tulla toimeen tämän kiusallisen ongelman kanssa? Jos kuulut niihin miljooniin, jotka joutuvat usein liikenneruuhkiin, on keinoja, joilla voit suojella fyysistä ja henkistä terveyttäsi.

▪ VALMISTAUDU. Monet ovat jo valmiiksi rasittuneita, kun he juuttuvat ruuhkaan. He nousevat sängystä liian myöhään. He käyvät suihkussa, pukeutuvat ja syövät kiireessä. He ovat hermostuneita, koska he pelkäävät myöhästyvänsä töistä. Liikenneruuhka vain lisää entisestään hermopainetta. Jos on odotettavissa, että juutut ruuhkaan, varaa matkaasi enemmän aikaa. Lähtemällä aikaisemmin voit jopa välttää pahimman ruuhkan. Kirjassa Commuting Stress—Causes, Effects, and Methods of Coping sanotaan, että ”vähemmän rasittava työmatka alkaa edellisenä päivänä tai iltana”. Kirja lisää: ”Vaatteet, salkut, eväät töihin menijää tai lapsia varten pannaan valmiiksi illalla, jotta aamulla ei tule kiire.” On tietysti tarpeen nukkua riittävästi. Jotta aamulla pääsisi varhain liikkeelle, on mentävä ajoissa nukkumaan.

Aikaisemmin nousemisesta on muutakin hyötyä. Esimerkiksi kun istuu pitkään liikenneruuhkassa, lihakset voivat väsyä ja jäykistyä. Siksi aamulla kannattaa ehkä harrastaa liikuntaa, jos olosuhteet sen sallivat. Säännöllinen liikunta voi kohentaa kuntoasi ja auttaa sinua kestämään paremmin liikenteeseen juuttumisesta aiheutuvaa fyysistä stressiä. Kun nouset aikaisemmin, voit myös syödä ravitsevamman aamiaisen. Se että vatsa on tyhjä tai täynnä pikaruokaa, voi ruuhkaan jouduttaessa lisätä stressiä.

Voit välttyä ylimääräiseltä stressiltä myös huolehtimalla autosi kunnosta. Auton pysähtyminen keskelle liikenneruhkaa on turhauttavimpia kokemuksia, varsinkin huonolla säällä. Pidä siksi autosi jarrut, renkaat, ilmastointi- ja lämmityslaite, takalasin lämmitin ja pyyhkijät kunnossa. Pienikin kolari ruuhkassa voi olla hermoja repivä kokemus. Huolehdi tietysti myös aina siitä, että tankissa on riittävästi polttoainetta.

▪ HANKI TIETOA. Ennen liikkeelle lähtöä voisi olla hyvä hankkia tietoa keliolosuhteista, tietöistä, suljetuista teistä, mahdollisista onnettomuuksista ja muista liikenneoloista. Näitä tietoja voi saada uutislähetyksistä ja sanomalehdestä. On myös hyvä hankkia kartta alueesta, jolla ajaa. Kun tuntee vaihtoehtoiset reitit, ruuhkaiset tieosuudet voi kenties kiertää.

▪ TEE OLOSI MUKAVAKSI. Säädä tuuletus ja istuimen asento niin, että tunnet olosi mahdollisimman mukavaksi. Voit kuunnella lempimusiikkiasi, jos autossasi on radio tai kasetti- tai CD-soitin. Jotkin musiikin lajit voivat rauhoittaa mieltä ja lievittää stressiä. Näin voit myös torjua ruuhkan ärsyttävät äänet. *

▪ KÄYTÄ AIKA HYÖDYKSESI. Yksi parhaita keinoja hyödyntää ruuhkassa käytetty aika, on ajatella myönteisiä asioita. Sen sijaan että vatvoisit mielessäsi huonoja liikenneoloja, yritä ajatella päivän toimintaa. Jos olet yksin, liikenneruuhkassa vietetty aika voi tarjota sinulle ainutlaatuisen tilaisuuden pohtia kenenkään häiritsemättä tärkeitä asioita ja jopa tehdä päätöksiä.

Jos olet matkustaja, edessäsi olevan pitkän autojonon tuijottaminen voi vain lisätä stressiäsi. Mieti siis, miten voit käyttää liikenteessä kuluvan ajan hyödyllisesti. Voit vaikkapa ottaa mukaasi lempikirjasi tai sanomalehden. Ehkä voit käydä läpi edellisen päivän postin. Joistakuista voi olla mukava kirjoittaa kirjeitä tai tehdä töitä tietokoneella.

▪ OLE REALISTINEN. Jos asut alueella, missä liikenneruuhkat ovat ongelma, varaudu niihin. Useimmissa kaupungeissa ruuhkat ovat pysyvä ilmiö. Kirjassa Stuck in Traffic—Coping With Peak-Hour Traffic Congestion sanotaan: ”On lähes varmaa, että lähitulevaisuudessa tulee olemaan huomattavia liikenneruuhkia kaikilla niillä suurkaupunkialueilla, joilla niitä jo on.” Opi siis hyväksymään liikenneruuhkat osana elämääsi ja yritä hyödyntää niitä niin hyvin kuin osaat.

[Alaviite]

^ kpl 25 Monet Herätkää!-lehden lukijat kuuntelevat Herätkää!-lehden ja sen sisarjulkaisun Vartiotornin äänitteitä. Niitä on saatavana joillakin kielillä äänikasetteina, CD-levyinä ja MP3-muodossa.

[Kuva s. 26]

Vältä ruuhkat ennakoimalla tilanne

[Kuva s. 26]

Valitse ennen liikkeelle lähtöä sopiva kasetti tai CD-levy

[Kuva s. 26]

Kun olet matkustajana, käytä aika hyödyllisesti

[Kuva s. 26]

Älä harmistu asioista, joita et voi muuttaa