Kultainen ikä?

KELLO on puoli seitsemän hyytävän kylmänä talviaamuna Sowetossa Etelä-Afrikassa. Evelynin * täytyy nousta ylös. Asunnossa ei ole keskuslämmitystä, joten edessä on piinallinen hetki.

Varovasti hän siirtää nivelsäryn vaivaamat polvensa sängyn reunalle. Sitten hän nousee istualleen odottamaan. Vähitellen kipu hellittää, ja hän kerää voimansa noustakseen seisomaan. Tuska saa hänet voihkaisemaan. Verkalleen hän raahustaa kylpyhuoneeseen kädet alaselän tukena niin kuin ”heinäsirkka laahautuu eteenpäin” (Saarnaaja 12:5). *

”Taas selvittiin!” Evelyn ajattelee. Hän on paitsi herännyt jälleen uuteen päivään myös onnistunut saamaan särkevän ruumiinsa liikkeelle.

Hänellä on muitakin huolia. ”Pelkään, että järki sumenee”, hän kertoo. Silloin tällöin hän kadottaa avaimet, mutta pää on vielä terävä. ”Toivon hartaasti, etten kadota järkeäni, niin kuin joillekin ikäihmisille käy.”

Nuorempana Evelyn ei koskaan uhrannut vanhuudelle ajatustakaan. Vuodet vierivät kuitenkin huomaamatta, ja nyt hänen ruumiinsa ei anna hänen unohtaa hetkeksikään, että hän on 74-vuotias.

Niille iäkkäille, joilla on paremmat oltavat kuin Evelynillä eikä kovinkaan paljon vakavia sairauksia tai stressiä, myöhemmät elinvuodet voivat merkitä kultaista ikää. Patriarkka Abrahamin tavoin he voivat saavuttaa ”hyvän vanhuusiän, vanhana ja päivistä kylläisenä” (1. Mooseksen kirja 25:8). Toisille taas vanheneminen tietää ”onnettomia päiviä”, joista voi vain sanoa: ”Minulla ei ole niistä mitään iloa.” (Saarnaaja 12:1.)

Miten sinä suhtaudut vanhuuteen? Millaisia haasteita ikääntyneet kohtaavat? Onko henkisten kykyjen heikkeneminen väistämätöntä? Miten kultainen ikä voisi olla levollista aikaa elää?

[Alaviitteet]