Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Nuoruuden voimissa ikuisesti!

Nuoruuden voimissa ikuisesti!

Nuoruuden voimissa ikuisesti!

JEESUKSEN vierellä olevalla miehellä ei ollut paljon elinaikaa jäljellä. Hän pyysi: ”Muista minua, kun pääset valtakuntaasi.” Jeesus vastasi: ”Totisesti minä sanon sinulle tänään: sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa.” (Luukas 23:42, 43.) Tuo nimeltä mainitsematon mies ei ollut kuolemassa vanhuuden sairauteen, vaan hänet oli tuomittu kuolemaan rikoksesta. Ikääntyvät voivat silti saada paljon rohkaisua hänen epätoivoisesta tilanteestaan.

Tuon miehen poikkeuksellista luottamusta ei voi muuta kuin ihailla. Vaikka Jeesus teki kuolemaa kidutuspaalussa hänen vierellään, hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Jeesus jonain päivänä hallitsisi Kuninkaana Jumalan valtakunnassa. Hän myös uskoi, että Jeesus voisi silloin muistaa häntä suosiollisesti. Ajattelehan, että tuo tuomittu mies herää kuolleista suurenmoisessa paratiisissa, kun Jeesus on Kuninkaana!

Ihmiskunta on samanlaisessa tilanteessa kuin tuo kuoleva väärintekijä. Olimmepa minkä ikäisiä tahansa, me kaikki kärsimme rangaistusta synnistä ja tarvitsemme pelastusta (Roomalaisille 5:12). Tuon rikollisen tavoin voimme kääntää katseemme toiveikkaina Kristukseen Jeesukseen ja toivoa helpotusta jopa niihin tuskallisiin ongelmiin, joita myöhemmät elinvuodet tuovat tullessaan. Jeesus on tarjonnut ihmisille odotteen ikuisesta elämästä fyysisesti ja henkisesti täydellisinä maanpäällisessä paratiisissa (Johannes 3:16, 36).

Kaikki uudeksi niin vanhoille kuin nuorillekin

Kristuksen valtakunnan alaisuudessa maan asukkaat ”iloitsevat suuresti rauhan runsaudesta” (Psalmit 37:11). Kukaan ei silloin ole sairas (Jesaja 33:24). Kaikki mahdolliset viat ja vammat, joita olemme joutuneet kestämään, korjataan, sillä ”rampa kiipeää kuin jalohirvi ja mykän kieli huutaa ilosta” (Jesaja 35:6). Iäkkäät saavat takaisin nuoruudentarmonsa, ja heidän lihansa tulee ”verevämmäksi kuin nuoruudessa” (Job 33:25).

Onko realistista vaalia tällaista toivoa? Ajatellaanpa Jeesusta, joka esitti edellä mainitulle kuolevalle miehelle toivon paratiisista. Hänen luokseenhan tuotiin monesti rampoja, raajarikkoja, sokeita ja kuuroja. Hän paransi alttiisti ”kaikenlaisia tauteja ja kaikenlaista raihnaisuutta”. (Matteus 9:35, 36; 15:30, 31; Markus 1:40–42.) Hän antoi kouriintuntuvia näytteitä siitä, mitä hänen Valtakuntansa saisi aikaan. Hän jopa herätti joitakin ihmisiä kuolleista (Luukas 7:11–17; Johannes 11:38–44). Näin hän antoi painoa lupaukselleen, jonka mukaan ”kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin” (Johannes 5:28, 29; Apostolien teot 24:15).

Kuvittele herääväsi paratiisissa: sinulla on uusi ruumis, tarkka näkö, säryttömät kädet ja jalat, täydellisen terve mieli, ja korviisi kantautuu linnunlaulua ja ihmisten iloisia ääniä. Takana ovat pysyvästi vanhuuden ”onnettomat päivät”. (Saarnaaja 12:1–7; Jesaja 35:5, 6.) Jopa kuolema tehdään tyhjäksi ja nielaistaan iäksi (1. Korinttilaisille 15:26, 54).

Kun nykyisiä maailmantapahtumia tarkastellaan Raamatun ennustusten valossa, voidaan nähdä, että lähestymme nopeasti aikaa, jolloin vanhuus loppuu sellaisena kuin me sen tunnemme (Matteus 24:7, 12, 14; Luukas 21:11; 2. Timoteukselle 3:1–5). Aivan pian ne iäkkäät, jotka ovat uskoneet Jumalaan ja palvelleet häntä, saavat jälleen nauttia nuoruuden voimista – tällä kertaa ikuisesti!

[Tekstiruutu/Kuva s. 9]

Käytä aivojasi

Aivan kuten liikunta vahvistaa lihaksia, pään käyttäminen pitää aivot hyvässä kunnossa. Aivot saavat virikkeitä, kun teemme jotain uutta. Seuraavassa muutamia keinoja luoda uusia yhteyksiä aivosolujen välille ja vahvistaa entisiä:

▪ Hanki uusia harrastuksia: tutustu kuvataiteisiin; pelaa sanapelejä, kokoa palapelejä ja täytä sanaristikoita; opettele uusi kieli.

▪ Ole kanssakäymisissä erilaisten ihmisten kanssa. Vuorovaikutus tuo vaihtelua elämään ja pitää pään terävänä.

▪ Kehitä hengellisyyttä. ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan antakaa anomustenne tulla kaikessa rukouksen ja nöyrän pyynnön avulla kiitoksen ohella Jumalalle tunnetuiksi, niin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ajatuksen, varjelee teidän sydämenne ja mielenne Kristuksen Jeesuksen välityksellä.” (Filippiläisille 4:6, 7.)

▪ Lue tervehenkisiä lehtiä ja kirjoja ja kerro lukemastasi toisille.

▪ Palauta mieleesi radio- ja televisiouutisia ja keskustele niistä toisten kanssa. Tämä harjoittaa lähi- ja etämuistia.

▪ Jos olet oikeakätinen, käytä kaukosäädintä, puhelinta ja hammasharjaa vasemmalla kädellä; jos olet vasenkätinen, käytä oikeaa.

▪ Käytä kaikkia aisteja mahdollisimman paljon pitkin päivää.

▪ Hanki tietoa kiinnostavista paikoista läheltä ja kaukaa ja käy katsomassa niitä.

[Kuva s. 8, 9]

Jeesus on luvannut, että pian vanhuuden vaivat ovat poissa ja saamme nauttia nuoruuden voimista ikuisesti