Kahvinpapu maailmanmatkalla

”Romanttisin luku kahvipensaan leviämisen historiassa.” Näin kirja ”All About Coffee” luonnehtii tarinaa erään miehen kiintymyksestä kahvipensaan taimeen. Tuolla yhdellä pienellä kasvilla oli tärkeä osa tapahtumaketjussa, josta kahvin nykyinen 70 miljardin dollarin vuosituotanto sai alkunsa. ”Scientific American” -lehden mukaan ainoastaan öljyntuotanto menee maailmankaupassa rahallisesti sen edelle.

KAHVIN kiehtova tarina alkaa Etiopian ylängöiltä, mistä luonnonvarainen kahvipuu on kotoisin. Sen jälkeläinen Coffea arabica tuottaa kaksi kolmasosaa maailman kahvista. Aivan tarkkaan ei tiedetä, milloin paahdetun kahvinpavun ominaisuudet keksittiin, mutta viimeistään 1400-luvulla tuota niin sanottua arabiankahvia viljeltiin Arabian niemimaalla. Lisääntymiskykyisten siementen vienti sieltä pois oli kielletty, mutta hollantilaiset onnistuivat vuonna 1616 saamaan haltuunsa joko kahvipensaita tai niiden eläviä siemeniä. Pian he perustivat viljelmiä Ceyloniin (nykyisin Sri Lanka) ja Jaavaan (nykyisin osa Indonesiaa).

Vuonna 1706 hollantilaiset siirsivät nuoren kahvipensaan Jaavan viljelmiltään Amsterdamin kasvitieteelliseen puutarhaan, ja se viihtyi siellä erinomaisesti. Seuraavaksi sen jälkeläisiä vietiin Hollannin siirtomaihin Surinamiin ja Karibianmeren saariin. Vuonna 1714 Amsterdamin pormestari antoi yhden taimen lahjaksi Ranskan kuninkaalle Ludvig XIV:lle.  Kuningas istutti sen kasvihuoneeseen Pariisin kasvitieteelliseen puutarhaan.

Ranskalaisilla oli kova halu päästä mukaan kahvikauppaan. He hankkivat siemeniä ja pensaita ja veivät niitä Réunionin saareen. Siemenet eivät alkaneet itää, ja eräiden lähteiden mukaan kaikki pensaat yhtä lukuun ottamatta kuolivat. Tuosta yhdestä pensaasta saatiin kuitenkin 15000 siementä, jotka kylvettiin vuonna 1720, ja näin viljely pääsi lopulta alkamaan. Pensaita pidettiin niin arvokkaina, että niiden vahingoittamisesta langetettiin kuolemantuomio! Ranskalaiset halusivat perustaa viljelmiä myös Karibianmeren saariin, mutta kaksi ensimmäistä yritystä epäonnistui.

Ranskan merivoimien upseeri Gabriel Mathieu de Clieu oli lomalla Pariisissa, ja hän otti asiakseen kuljettaa yhden kahvipensaan maatilalleen Martiniqueen, kun hän palaisi sinne takaisin. Kun hän lähti paluumatkalle toukokuussa 1723, laivassa oli mukana Pariisin kahvipensaan jälkeläinen.

Kirjassa All About Coffee kerrotaan, miten de Clieu säilytti kallisarvoista kasviaan laatikossa, joka oli osaksi lasia, niin että puu sai auringonvaloa mutta pysyi pilvisinä päivinä lämpimänä. Muuan toinen matkustaja, joka ehkä oli kateellinen de Clieulle eikä halunnut hänen saavan nauttia menestystä, yritti riistää kasvin itselleen mutta ei onnistunut siinä. Pensas jäi henkiin. Se selvisi myös tunisialaisten merirosvojen hyökkäyksestä, rajumyrskystä ja – pahimpana kaikesta – makean veden puutteesta, joka syntyi laivan jouduttua tyveneen päiväntasaajan seudulla. ”Vedestä oli niin kova pula, että minun oli runsaan kuukauden ajan pakko jakaa oma niukka annokseni tuon kasvin kanssa, jonka suhteen minulla oli suuria odotuksia ja joka oli minulle ilon lähde”, de Clieu kirjoitti.

De Clieun antaumuksellinen hoivatyö ei mennyt hukkaan. Suojatti saapui Martiniqueen hyväkuntoisena, ja trooppisessa ympäristössä se kukoisti ja lisääntyi. ”Tämän yhden kasvin siemenet levisivät Martiniquesta suoraan tai epäsuorasti kaikkiin Amerikan mantereen maihin lukuun ottamatta Brasiliaa, Ranskan Guayanaa ja Surinamia”, sanoo Gordon Wrigley kirjassaan Coffee.

Brasilia ja Ranskan Guayana halusivat nekin kahvipensaita. Surinamissa kasvoi hollantilaisten mailla edelleen Amsterdamin pensaan jälkeläisiä, mutta niitä vartioitiin tiukasti. Ranskan Guayana sai siemeniä vuonna 1722 rikolliselta, joka oli paennut Surinamiin ja varasti niitä sieltä. Ranskan Guayanan viranomaiset suostuivat antamaan hänelle vapauden siemeniä vastaan ja päästivät hänet takaisin kotimaahan.

Ensimmäiset salavihkaiset yritykset saada Brasiliaan elinkykyisiä siemeniä tai taimia epäonnistuivat. Sitten Surinamin ja Ranskan Guayanan välillä puhkesi rajakiista, ja ne pyysivät Brasilian välittäjäksi. Neuvotteluihin  Ranskan Guayanaan lähetettiin upseeri Francisco de Melo Palheta, ja hänelle annettiin tehtäväksi paitsi selvittää kiista myös tuoda kotiin jokunen kahvipensas.

Neuvottelut onnistuivat erinomaisesti, ja kuvernööri järjesti Palhetan kunniaksi jäähyväisjuhlat. Kuvernöörin puoliso antoi kunniavieraalle kiitokseksi kauniin kukkakimpun, jonka kätköihin oli piilotettu eläviä kahvinsiemeniä ja -taimia. Näin hyväntuoksuisissa merkeissä lähti kahvin aromi vuonna 1727 leviämään Brasiliaan, missä kahvintuotanto on nykyisin miljardien dollarien liiketoimintaa.

Jaavasta Amsterdamiin vuonna 1706 kulkenut nuori taimi ja sen Pariisissa kasvanut jälkeläinen loivat siis yhdessä pohjan kaikille Väli- ja Etelä-Amerikan viljelmille. Wrigley selittää: ”Arabiankahvin tuotannon koko geneettinen perusta on näin ollen hyvin kapea.”

Maailmassa on nykyään arviolta 15 miljardia kahvipensasta, jotka kasvavat yli 25 miljoonalla sukutilalla noin 80 maassa. Näiltä viljelmiltä tulevaa kahvia juodaan päivittäin 2,25 miljardia kupillista.

Tätä nykyä kahvinviljelyn ongelmana on, ironista kyllä, ylituotanto. Tilannetta mutkistavat politiikka, talous ja voimakkaat kartellit, ja kaiken tämän johdosta viljelijät kärsivät monissa maissa puutetta tai elävät jopa syvässä köyhyydessä. Se on hämmästyttävää, varsinkin kun mieleen nousee kuva de Clieusta jakamassa arvokasta vesiannostaan yhden pienen pensaan kanssa lähes 300 vuotta sitten.

[Tekstiruutu/Kuva s. 20]

KAKSI TAVALLISINTA KAHVILAATUA

”Raa’at kahvinpavut ovat matarakasvien heimoon kuuluvien kasvien siemeniä. Tämä heimo sisältää ainakin 66 Coffea-suvun lajia”, kerrotaan Scientific American -lehdessä. ”Kaupallisesti hyödynnettäviä lajeja ovat Coffea arabica (arabiankahvi), josta saadaan kaksi kolmasosaa maailman kahvista, ja C[offea] canephora (kongonkahvi), jonka osuus tuotannosta on kolmannes.”

Kongonkahvissa on voimakas, hieman karvas aromi, ja yleensä se päätyy pikakahvijauheeksi. Puu on runsassatoinen ja vastustuskykyinen tauteja kohtaan. Se kasvaa noin 12-metriseksi, kaksi kertaa korkeammaksi kuin luonnonvaraiset, hennommat ja vähäsatoisemmat arabiankahvipuut. Kongonkahvipavun painosta voi olla 2,8 prosenttia kofeiinia, kun taas arabiankahvissa sitä ei ole koskaan enempää kuin 1,5 prosenttia. Vaikka arabiankahvissa on 44 kromosomia ja kongonkahvissa ja luonnonvaraisissa lajeissa 22, joitakin lajeja on risteytetty keskenään.

[Tekstiruutu/Kuva s. 20]

KAHVI ”KASTETAAN”

Kun kahvi saapui Eurooppaan 1600-luvulla, jotkut katoliset papit tuomitsivat sen Saatanan liemeksi. Heidän silmissään se uhkasi syrjäyttää viinin, jota he pitivät Kristuksen pyhittämänä juomana. Tarina kertoo, että paavi Klemens VIII kuitenkin maistoi kahvia ja kääntyi saman tien sen kannattajaksi. Hän ratkaisi uskonnollisen pulman toimittamalla juomalle vertauskuvallisen kasteen, ja niin katolilaiset saattoivat hyvin omintunnoin nauttia sitä.

[Taulukko/Kartta s. 18, 19]

(Ks. painettu julkaisu)

KAHVI LEVIÄÄ MAAILMALLE

1. 1400-luku Arabian niemimaalla viljellään arabiankahvia

2. 1616 Hollantilaiset saavat haltuunsa kahvipensaita

tai eläviä siemeniä

3. 1699 Hollantilaiset vievät pensaita Jaavaan ja

muihin Kaakkois-Aasian saariin

4. 1700-luku Kahvia viljellään Väli-Amerikassa

5. 1718 Ranskalaiset vievät kahvin Réunioniin

6. 1723 G. M. de Clieu vie kahvipensaan Ranskasta

Martiniqueen

7. 1800-luku Kahvia viljellään Havaijissa

[Lähdemerkintä]

Lähdeteos: ”Uncommon Grounds”

[Kuva s. 18, 19]

Gabriel Mathieu de Clieu antaa juomavettään kahvipensaalle matkalla Martiniqueen vuonna 1723

[Kuvien lähdemerkinnät s. 19]

Kartta: © 1996 Visual Language; de Clieu: Tea & Coffee Trade Journal