Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Lukijoiden kirjeitä

Lukijoiden kirjeitä

Lukijoiden kirjeitä

Apua vaikeuksissa oleville nuorille. (8.4.2005.) Tässä kirjoitussarjassa oli paljon tietoa. Nuoruus on toisinaan vaikeaa aikaa, mutta tällaiset rohkaisevat artikkelit tekevät sen vähän helpommaksi. Juuri tämänkaltaista tietoa tarvitsemme kannustukseksi näinä ”kriittisinä aikoina, joista on vaikea selviytyä” (2. Timoteukselle 3:1). Näiden kirjoitusten muistutukset estävät meitä joutumasta ”Panettelijan vehkeilyjen” ansaan (Efesolaisille 6:11). Kiitos teille, kun annatte hengellistä ruokaa oikeaan aikaan.

K. S., Yhdysvallat

Koti puhtaaksi yhteisvoimin. (8.6.2005.) Kun olin kasvuiässä, molemmat vanhempani kävivät työssä ja me kolme lasta leikimme aina sisällä. Talossa oli aikamoinen sekasotku. Olen tähän asti inhonnut siivoamista, mutta kun luin tämän artikkelin, minusta tuntui kuin äitini olisi ystävällisesti opettanut minua siivoamaan. Nyt omat lapseni ovat varttuneet, eivätkä he pidä siivoamisesta. Minun on opetettava heille monia asioita. Tämä artikkeli oli kannustava.

Y. E., Japani

Kysymyksiä lasten kanssa mietittäväksi. (8.5.2005.) Kun näin tämän sivun, kyyneleet tulivat silmiini. Näytin sen tyttärelleni. Hän sanoi jo lukeneensa artikkelin vahingoittuneesta varpusesta ja vastanneensa molempiin sitä koskeviin kysymyksiin.

L. S., Yhdysvallat

Kirjastot – portteja tiedon maailmaan. (22.5.2005.) Anteeksi, kun huomautan, mutta kuva sivulla 18 ei esitä Assyrian kuningasta Assurbanipalia vaan Assyrian kuningasta Assarhaddonia.

A. W., Saksa

”Herätkää!”-lehti vastaa: Kiitos tästä huomiosta. Kuten hakuteoksen ”Raamatun ymmärtämisen opas” * 1. osan sivulla 232 osoitetaan, Assarhaddon oli Assyrian kuninkaan Sanheribin nuorin poika ja seuraaja.

Hämmästyttävä mayakalenteri. (8.4.2005.) Tämä artikkeli sai minut tutkimaan asiaa Internetistä. Huomasin, että mayakalenteri ja astrologia ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa. Mielestäni tällaisten artikkelien julkaiseminen voi herättää lukijoiden kiinnostuksen astrologiaan ja taikuuteen.

J. K., Puola

”Herätkää!”-lehti vastaa: ”Herätkää!”-lehden sivulla 4 sanotaan lehden tarkoituksesta: ”Se selostaa uutisia, se kertoo monien maiden ihmisistä, se tarkastelee uskontoa ja tiedettä.” Tämä ei tietenkään merkitse, että hyväksymme kaiken, mitä näillä alueilla tapahtuu. Kyseessä olevassa lyhyessä artikkelissa kerroimme muinaisista mayoista, joiden taito mitata aikaa johti hämmästyttävän tarkan kalenterin syntymiseen. Vaikka kalenteria käytettiin ennustamiseen – mikä kirjoituksessa myönnettiin – tarkoituksemme ei missään nimessä ollut ohjata lukijoita tutkimaan astrologiaa.

Toisinaan saamme vastaavia kysymyksiä julkaisujemme kuvista. Kuvia epäjumalista, uskonnollisista symboleista tai spiritistisistä esineistä ei ole tarkoitettu herättämään uteliaisuutta vaan poistamaan kaikki niihin liittyvä mystiikka. Kuvien tarkoitus on lisäksi varoittaa lukijoita olemasta missään tekemisissä niiden kanssa. Monet saamamme palautteet osoittavat, että kirjoituksemme ja niissä olevat kuvat ovat onnistuneet tässä.

[Alaviite]

^ kpl 10 Julkaissut Jehovan todistajat.