Silkki – ”kuitujen kuningatar”

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA JAPANISTA

JAPANILAINEN kimono, intialainen sari ja korealainen hanbok kuuluvat maailman kauneimpiin vaatteisiin, ja niillä on eräs yhteinen piirre. Ne on usein tehty hohtavasta silkistä, jota on sanottu kuitujen kuningattareksi. Silkin kauneus on lumonnut kaikenlaiset ihmiset joka puolella maailmaa entisaikojen kuninkaallisista aina nykypäivän tavalliseen kansaan asti. Aina sitä ei kuitenkaan ole ollut saatavilla näin laajalti.

Ennen muinoin silkkiä tuotettiin yksinomaan Kiinassa. Missään muualla sitä ei osattu valmistaa, ja jos joku paljasti Kiinassa silkkiäistoukan salaisuuden, hänet voitiin teloittaa maanpetturina. Monopolin vuoksi silkki oli tietysti hinnoissaan. Esimerkiksi Rooman valtakunnassa se maksoi painonsa verran kultaa.

Ajan myötä Persia alkoi valvoa kaikkia Kiinasta tulevia silkkikuljetuksia. Hinta pysyi kuitenkin korkeana, ja yritykset ohittaa persialaiset kauppiaat eivät tuottaneet tulosta. Sitten Bysantin keisari Justinianus keksi juonen. Vuoden 550 paikkeilla hän lähetti Kiinaan kaksi munkkia suorittamaan salaisen tehtävän. He palasivat kahden vuoden kuluttua. Onttojen bambukeppiensä kätköistä he kaivoivat esiin hartaasti odotetun aarteen: silkkiperhosen munia. Salaisuus oli paljastunut, ja Kiina menetti monopoliasemansa.

Silkin salaisuus

Silkkiä tuottavat silkkiperhosen toukat. Silkkiperhosia on satoja lajeja, mutta hienointa silkkiä saadaan Bombyx mori -lajista. Silkkikankaan materiaalin tuottamiseen tarvitaan melkoinen joukko toukkia, ja siksi puhutaankin silkinviljelystä. Gumman prefektuurissa asuva Shoichi Kawaharadan perhe on yksi Japanin paristatuhannesta perheestä, jotka yhä harjoittavat tätä suuritöistä elinkeinoa. Perheen kaksikerroksinen talo, joka on varta vasten suunniteltu silkinviljelyä silmällä pitäen, sijaitsee kukkulan rinteellä mulperipuuviljelmän yläpuolella (1).

Silkkiperhosen naaras voi munia jopa 500 nuppineulan pään kokoista  munaa (2). Pikkuruiset silkkiäistoukat kuoriutuvat noin 20 päivän kuluttua. Niillä on kyltymätön ruokahalu. Ne syövät yötä päivää mulperipuun – ja ainoastaan mulperipuun – lehtiä (3, 4). Vain 18 päivässä niiden koko kasvaa 70-kertaiseksi ja ne luovat nahkansa neljä kertaa.

Kawaharadan tilalla on noin 120000 silkkiäistoukkaa. Niiden syömingeistä lähtevä ääni muistuttaa rankkasateen ropinaa lehdillä. Täysikasvuisena toukka painaa 10000 kertaa enemmän kuin kuoriutuessaan! Nyt se on valmis kehräämään itselleen kotelokopan.

Hiljaisia kehrääjiä

Täysikasvuisen silkkiäistoukan ruumis muuttuu läpikuultavaksi, mikä on merkki siitä, että kehräämisen aika on koittanut. Kun toukat tulevat levottomiksi ja alkavat etsiä sopivaa koteloitumispaikkaa, ne voidaan siirtää erityisiin lokerikkoihin. Niissä ne erittävät hienoa, vaaleaa silkkilankaa (5) ja ympäröivät sillä itsensä.

Tämä on kiireisintä aikaa Kawaharadalle, sillä kaikki 120000 toukkaa alkavat kehrätä kuin yhteisestä sopimuksesta. Talon viileälle, ilmastoidulle ullakolle ripustetaan riveittäin lokerikkoja (6).

Toukan sisuksissa tapahtuu hämmästyttävä muutos. Sulaneet mulperipuun lehdet muuttuvat proteiiniksi nimeltä fibroiini, ja se varastoituu kahteen silkkirauhaseen, jotka ulottuvat toukan ruumiin päästä päähän. Fibroiinia erittyy rauhasista kahtena nauhana, jotka saavat saman tien ympärilleen serisiiniä, liimamaista eritettä joka kiinnittää nauhat toisiinsa. Kun tämä nestemäinen silkki juoksee ulos toukan suussa olevan kehruuelimen  kautta, se jähmettyy ilman vaikutuksesta kuiduksi.

Alkuun päästyään toukka ei pysty lopettamaan kehruuta. Lankaa syntyy 30–40 senttimetriä minuutissa, ja koko ajan toukka heiluttaa päätään edestakaisin. Erään lähteen mukaan pää on heilahtanut arviolta noin 150000 kertaa siihen mennessä kun kotelokoppa on valmis. Kehrättyään kaksi päivää ja kaksi yötä toukka on tuottanut rihman, jolla voi olla pituutta peräti 1500 metriä eli noin neljän pilvenpiirtäjän korkeuden verran!

Yhdessä ainoassa viikossa Kawaharada kerää kaikki 120000 kotelokoppaa, ja sitten ne lähetetään jatkokäsittelyyn. Kimonoon tarvitaan noin 9000 kotelokopan silkki, kun taas solmion silkki saadaan suunnilleen 140 kotelokopasta ja huivin runsaasta 100 kotelokopasta.

Silkkikankaan valmistus

Silkin purkamista kotelokopasta kutsutaan kelaamiseksi tai kehimiseksi. Tekniikan keksimiseen liittyy monenlaisia myyttejä ja taruja. Erään tarinan mukaan mulperipuusta putosi kerran kotelokoppa keisarinna Shih Hsi-lingin teekuppiin. Kun keisarinna yritti noukkia sen kupista pois, se lähti purkautumaan hienon hienona lankana. Näin sai alkunsa kelaaminen, joka nykyään tehdään koneellisesti.

Jotta kotelokopilla olisi markkina-arvoa, niiden sisällä oleva koteloitunut toukka täytyy tappaa ennen kuin siitä ehtii kuoriutua perhonen. Tämä toteutetaan armottomasti kuumentamalla kopat. Vialliset kopat seulotaan pois ja jäljelle jääviä aletaan käsitellä. Ensimmäiseksi ne upotetaan kuumaan veteen tai höyrytetään rihman irrottamiseksi. Kuidun pää saadaan esiin harjaamalla koppia pyörivin liikkein (7). Kahden tai useamman kotelokopan kuidut voidaan yhdistää yhdeksi langaksi sen mukaan, kuinka paksua lankaa halutaan. Lanka kuivataan samalla kun se kierretään kelalle. Raakasilkki kierretään vielä suuremman kelan ympärille halutun pituiseksi ja painoiseksi vyyhdiksi (8, 9).

Silkkikangas tuntuu niin pehmeältä ja taipuisalta, että sillä tekee melkein mieli silittää poskea. Sileyteen vaikuttaa muun muassa fibroiinia peittävän serisiinin poistaminen. Ellei sitä ole poistettu, kangas tuntuu karhealta eikä se värjäydy helposti. Sifonki on raemaista, koska siinä serisiiniä on jäljellä jonkin verran.

Toinen kankaan tuntuun vaikuttava seikka on langan kierteisyys. Japanilainen habutai-silkki on pehmeää ja sileää, koska siinä lankaa ei ole kierretty juuri lainkaan. Kreppi taas on jäykähköä, ryppyistä kangasta, jossa lanka on voimakkaasti kierteinen.

Tärkeä vaihe on myös värjäys. Silkkiä on helppo värjätä. Fibroiinin rakenteen ansiosta väri imeytyy kuituun syvälle, jolloin se pysyy erittäin hyvin. Toisin kuin tekokuiduissa silkissä on sekä positiivisia että negatiivisia ioneja, ja siksi värjäys onnistuu lähes kaikilla väriaineilla. Silkki voidaan värjätä jo lankana, ennen kuin se kudotaan kankaaksi kangaspuilla (10), tai vasta valmiina kankaana. Kimonokankaita värjätään kuuluisalla yuzen-menetelmällä, jossa kauniit kuviot piirretään ja värjätään käsin.

Silkin tärkeimpiin tuottajiin kuuluvat nykyään Kiina ja Intia, mutta silkkivaatteiden suunnittelussa kärkisijalla ovat edelleen Ranskan ja Italian muotisuunnittelijat. Viskoosista, nailonista ja muista tekokuiduista vaateteollisuus saa nykyään tietysti edullisempia kankaita. Silkki on kuitenkin vailla vertaansa. ”Tieteen edistysaskelista huolimatta silkkiä ei vieläkään osata valmistaa synteettisesti”, sanoo Jokohaman silkkimuseon kuraattori. ”Tiedämme siitä kaiken molekyyleista sen rakenteeseen saakka, mutta emme pysty jäljittelemään sitä. Tätä minä sanon silkin salaisuudeksi.”

 [Tekstiruutu/Kuva s. 26]

Silkin OMINAISUUKSIA

Lujaa: Silkkilanka on yhtä lujaa kuin samanpaksuinen teräslanka.

Hohtavaa: Silkissä on kaunis helmen hohto. Se johtuu fibroiinin monikerroksisesta, prisman kaltaisesta rakenteesta, joka taittaa valoa.

Miellyttävä ihoa vasten: Silkin aminohapot saavat sen tuntumaan iholla pehmeältä. Silkin sanotaan suojaavan iho-ongelmilta. Eräissä kosmeettisissa tuotteissa käytetään silkkijauhetta.

Imee kosteutta: Silkin aminohapot ja kuitujen pienet ontelot imevät ja päästävät lävitseen huomattavan paljon hikeä, jolloin iho pysyy helteellä kuivana ja viileänä.

Kestää kuumuutta: Silkki ei pala herkästi, eikä siitä palaessa lähde myrkyllisiä kaasuja.

Suojaa: Silkki imee ultraviolettisäteitä ja suojaa siten ihoa.

Ei sähköisty helposti: Koska silkissä on sekä positiivisia että negatiivisia ioneja ja se imee kosteutta, siihen ei synny helposti staattista sähköä, toisin kuin joihinkin muihin kankaisiin.

Silkin HOITO-OHJEET

Pesu: Joillekin silkkikankaille suositellaan kemiallista pesua. Kotioloissa silkki pestään miedolla pesuaineella haaleassa vedessä (noin 30 °C). Kangasta käsitellään hellävaraisesti, eikä sitä saa hangata tai vääntää. Jotkin kankaat kestävät myös konepesun hienopesuohjelmalla. Rumpukuivaus on kielletty.

Silitys: Silkki silitetään yleensä kosteana tai kostean liinan läpi nurjalta puolelta haalealla raudalla kuitujen suuntaisesti. Höyryä kannattaa käyttää säästeliäästi, jos ollenkaan.

Tahrojen poisto: Tuore tahra voidaan yrittää poistaa siten, että silkki asetetaan kuivaa kangaspalasta vasten ja sitä taputellaan nurjalta puolelta kostealla kankaalla. Silkkiä on varottava hankaamasta. Lopuksi vaate pestään.

Säilytys: Silkki on suojattava kosteudelta, koiperhosilta ja valolta. Vaate säilytetään pehmustetussa ripustimessa tai vaakatasossa mahdollisimman harvoilla taitoksilla.

[Kuva s. 25]

Kotelokoppia

[Kuvien lähdemerkinnät s. 26]

Kuvat 7–9: Matsuida Machi, Annaka City, Gunma Prefecture, Japan; 10 ja lähikuva kankaasta: Kiryu City, Gunma Prefecture, Japan