Varoituksia kannattaa kuunnella

KESKIVIIKKO 24. elokuuta 2005 oli tyypillisen kuuma ja kostea päivä New Orleansissa Louisianan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Alan lähti perheineen muutamaksi päiväksi länteen Texasiin Beaumontin kaupunkiin, jonne oli matkaa runsaat 300 kilometriä. He varautuivat viiden päivän poissaoloon. Alan kertoo: ”Emme tienneet hurrikaani Katrinasta, joka silloin keräsi voimaa Floridan itäpuolella. Perjantai-iltana oli kuitenkin selvää, että New Orleansiin osuisi 4. tai 5. asteen hurrikaani [tuulennopeus noin 70 m/s].”

Sunnuntaina 28. elokuuta ei enää ollut pienintäkään epäilystä siitä, että Katrinaksi nimetty myrsky olisi voimaltaan pahin mahdollinen. New Orleansin pormestari määräsi evakuoimaan kaupungin. Niinpä pohjoiseen ja länteen vievät tiet ruuhkautuivat matelevista autojonoista. Tuhannet muut, joilla ei ollut autoa, pakenivat suojiin tai suurelle Superdome-stadionille. Jotkut päättivät pysyä kotona.

”Seuraavalla kerralla lähden ensimmäisenä”

Yksi kotiin jääneistä oli Joe-niminen Jehovan todistaja. Hän oli varma, että selviäisi myrskystä oman kodin suojissa. Hurrikaanit eivät aiemmin olleet aiheuttaneet niin suurta vahinkoa kuin viranomaiset olivat ennustaneet. ”Uskoin selviäväni”, hän sanoo, ”mutta tulin nopeasti toisiin ajatuksiin. Tuulet ja sade iskivät päälle raivokkaasti. Seuraavassa hetkessä katto repeytyi irti. Sitten vesi alkoi nousta pelottavaa vauhtia – metrin tunnissa. Se tulvi sisään niin nopeasti, että jouduin pakenemaan toiseen kerrokseen. Olin todella peloissani, sillä tuuli ulvoi ja seinät olivat antaa periksi. Sisäkatot alkoivat hajota. Yritin keksiä, miten pääsisin talosta turvaan.

Mietin jo, että minun pitäisi hypätä veteen, mutta se kuohui vaarallisen näköisesti. Lähikaduilla sen pinnalla näkyi vaahtopäitä. Arvelin, että edessä olisi hukkumiskuolema, jos hyppäisin.”

Lopulta Joe poimittiin veneeseen ja jätettiin eräälle sillalle. Vedessä sen alapuolella kellui ruumiita ja ulosteita. Seuraavan yön Joe nukkui auton takaluukun päällä. Sitten hän pääsi helikopterilla ja bussilla New Orleansin keskustaan. ”Siellä minua kohdeltiin hyvin”, hän kertoo. ”Jossain vaiheessa olin aika sekavassa mielentilassa. Päällimmäisenä ajatuksena oli vain saada jostain vettä juotavaksi.”

Jälkikäteen Joe on ymmärtänyt, että hän olisi voinut säästyä koettelemukselta. ”Olen ottanut opikseni”, hän sanoo. ”Seuraavalla kerralla lähden ensimmäisenä, kun evakuointimääräys annetaan!”

 Varoituksille kuuro pakenee puuhun

Mississippin rannalla sijaitsevissa Biloxin ja Gulfportin kaupungeissa aineelliset vahingot olivat valtavat ja ihmishenkiä menetettiin paljon. Biloxin tiedottaja Vincent Creel sanoi The New York Times -lehdessä 31.8.2005: ”Monet suhtautuivat evakuointimääräyksiin välinpitämättömästi, koska he tai heidän talonsa olivat selviytyneet hurrikaani Camillesta.” Vuonna 1969 riehunutta Camillea pidettiin voimakkaampana kuin Katrinaa, mutta kuten Creel totesi, Katrina synnytti tsunamin kaltaisen vesimuurin, jota mikään ei voinut pysäyttää.

Eräs varoituksille kuuro oli nainen nimeltä Inell, joka oli asunut Biloxissa melkein koko ikänsä. Hän selittää: ”Olimme vuosien saatossa kokeneet monta monituista myrskyä, enkä siksi ollut liiemmin huolissani Katrinasta.” Inell kutsui koolle 88-vuotiaan anoppinsa, poikansa, tyttärensä ja vävynsä, ja yhdessä he päättivät jäädä kotitaloon, joka oli lujaa tekoa. Talossa oli myös kaksi koiraa ja kolme kissaa. Myrsky ehti Biloxiin kymmenen aikaan aamupäivällä 29. elokuuta. Inell muistelee: ”Talon takaosassa olevaan makuuhuoneeseen alkoi norua vettä. Sitten sitä tuli joka raosta. Kapusimme vintille turvaan, mutta vesi vain nousi. Meidän oli päästävä vintiltä pois, ettemme olisi jääneet sinne loukkuun. Mutta minne mennä?

Poikani repi verkko-oveen aukon, josta pääsimme sukeltamaan ulos. Sitten jäimme veteen kellumaan ja pidimme kiinni räystään reunasta. Kolme meistä siirtyi talon oikealle puolelle, ja tyttäreni siirtyi talon vasemmalle puolelle. Lähellä oli suuri puu. Uimme poikani ja anoppini kanssa sen luo ja tarrauduimme siihen tiukasti kiinni. Silloin kuulin tyttäreni huutavan äitiä. Vävyni, joka oli tullut vintiltä viimeisenä, ui pelastamaan häntä. He pääsivät kipuamaan veneeseen, joka oli seissyt ajotiellä ja ajelehti nyt irrallaan talon liepeillä. He pyysivät veneeseen minuakin, mutta minä en halunnut jättäytyä vedenpyörteiden armoille. Tunsin olevani puussa  turvassa, eikä minulla ollut aikomustakaan jättää sitä.

Näköalapaikaltani näin, miten vesi velloi kadulla ja talon ympärillä. Aloin ajatella tilannettani ja tunsin itseni typeräksi, kun en ollut noudattanut evakuointimääräyksiä.

Vihdoin ja viimein vesi alkoi laskea, ja lopulta olimme kaikki veneessä. Paikalle ilmaantui paloauto, joka vei meidät sairaalaan. Olimme tavattoman kiitollisia siitä, että olimme hengissä!”

Todistajien evakuointisuunnitelma

Katrina aiheutti vahinkoa pitkin Meksikonlahden rannikkoa tuhoten tuhansia taloja Louisianasta itään Alabamaan saakka. Hurrikaanit ovat kuitenkin tällä seudulla yleinen sääilmiö, ja siksi Jehovan todistajilla on ollut evakuointisuunnitelma valmiina jo useiden vuosien ajan. Joka vuosi tavallisesti kesäkuussa, ennen myrskykauden alkua, Jehovan todistajien 21 seurakuntaa New Orleansin alueella kertaavat nuo ohjeet. Useimmat paikalliset todistajat siis tiesivät, mitä hätätilanteessa pitää tehdä. Miten suunnitelma toimi, kun Katrina lähestyi?

Heti kun kaupungin viranomaiset olivat ilmoittaneet evakuoinnista, kunkin seurakunnan vanhimmat ottivat yhteyttä jokaiseen seurakuntansa jäseneen ja kehottivat heitä poistumaan kaupungista. Monet pystyivät hoitamaan käytännön järjestelyt itse ja lähtemään sukulaisten tai ystävien kanssa. Iäkkäille ja heikkokuntoisille järjestettiin kuljetus ja muuta apua. Jehovan todistajien hätäapukomiteaan kuuluva John sanoo: ”Olen varma, että tämä suunnitelma pelasti monta ihmishenkeä.” Suurin osa todistajista ehti myrskyn alta pois. Todistajien Yhdysvaltain-haaratoimisto perusti hätäapukomiteoita järjestämään pikaisesti käytännön apua tuhoalueille.

Todistajia etsitään Astrodomella

Astrodome-stadionin suojissa Houstonissa Texasissa oli noin 16000 pääasiassa Louisianasta tullutta evakuoitua, joille jaettiin siellä ruokaa ja vettä. Jehovan todistajien Houstonin-hätäapukomitea sai tietää, että tuossa valtavassa joukossa oli todistajia. Miten heidät löydettäisiin?

Varhain perjantaiaamuna 2. syyskuuta Astrodomelle lähti ryhmä vanhimpia etsimään erilleen joutuneita veljiään. Heitä odotti hämmästyttävä näky: Valtavalle stadionille oli levittäytynyt tuhansia miehiä, naisia ja lapsia teini-ikäisistä vauvoihin. Pelikentällä oli tuhansittain kenttävuoteita sekä evakuoituja, jotka kärsivällisesti odottivat ratkaisua ongelmiinsa. Lääkärinhoitoon oli pitkät jonot, ja hoitajat hakivat potilaita ambulansseihin juoksujalkaa.

”Ihan kuin olisi ollut pakolaisleirissä”, hämmästeli Samuel, yksi todistajia etsineistä vanhimmista. Miten ihmeessä he löytäisivät veljensä tuosta väenpaljoudesta? Vanhimmat lähtivät kävelemään katsomoiden käytäviä ylös ja alas kantaen käsissään suuria pahvitauluja, joissa todistajia pyydettiin ilmoittamaan itsestään. Kun etsintä ei tuottanut tulosta kolmeen tuntiin, veljet tajusivat, että tarvittiin tehokkaampi menetelmä. He pyysivät Punaista Ristiä  kuuluttamaan ilmoituksen: ”Kaikkia kastettuja Jehovan todistajia pyydetään tulemaan pelikenttätason idänpuoleisen kulkuaukon luo.”

Lopulta todistajia alkoi ilmestyä sovittuun paikkaan yksitellen leveä hymy kasvoillaan. Samuel kertoo: ”Heillä oli ilonkyyneleet silmissä. He halasivat meitä lujasti ja pitivät käsistämme kiinni kuin peläten eksyvänsä taas ihmismassaan.” Perjantaina ja lauantaina stadionilta löydettiin 24 todistajaa, ja heidät vietiin todistajien omaan avustuskeskukseen.

Useimmilla ei ollut mukanaan juuri mitään muuta omaisuutta kuin yllään olevat likaantuneet vaatteet. Eräs sisar kantoi kenkälaatikon kokoista pientä rasiaa, jossa oli tärkeitä papereita. Siinä oli kaikki, mitä hän oli onnistunut pelastamaan tuhoisalta myrskyltä.

Astrodomella monet tunnistivat vanhimmat Jehovan todistajiksi ja tulivat pyytämään heiltä Raamattuja ja raamatullista kirjallisuutta. Raamattuja haluttiin yli 220 kappaletta. Ihmisille tarjottiin luettavaksi myös Herätkää!-lehteä 22.7.2005, jonka kansikirjoitukset käsittelivät kuin tilauksesta kysymystä ”Pahenevatko luonnonkatastrofit?”

Osa palaa kotiin

Myrskystä selvisi muuan kokenut toimittaja ja New Orleansin televisioaseman johtaja. Hän oli työnsä puolesta nähnyt monenlaista tuhoa. Katrinan jälkeen hän palasi kotiinsa Jeffersonin piirikuntaan Louisianaan hakemaan joitakin tavaroitaan. ”Se oli järkyttävää”, hän kertoo. ”Tuho oli täydellinen. Olimme nähneet televisiosta, miten tulvavedet  olivat murtaneet vallit ja levinneet kanavista kaduille. Mutta suurta vahinkoa aiheutti myös raju tuuli. Asuintalomme oli tuhoutunut täysin. Materiaaleissa oli hometta, paikat olivat mätänemässä, ja löyhkä oli uskomaton. Se oli kammottavaa. Mutta ainakin olimme hengissä.”

Kirjoituksen alussa mainittu Alan palasi aikanaan kotiinsa New Orleansin läntiseen esikaupunkiin Metairieen. Myrsky oli tehnyt tuhojaan sielläkin. ”Se oli ahdistavaa katseltavaa, todella järkyttävää”, hän sanoo. ”Ihan kuin kaupunkiin olisi pudotettu ydinpommi. On aivan eri asia kuulla hävityksestä uutisissa tai katsella sitä televisiosta kuin kävellä tai ajaa kotikulmilla ja nähdä se omin silmin. Mikään paikka ei ollut säästynyt. Sitä on vaikea tajuta.

Esimerkiksi haju oli kuvottava: ilmassa leijui mädäntyvän lihan lemu, kalmanhaju.  Monet liikkeet olivat täysin tuhoutuneet tai veden vallassa. Joka kulmassa seisoi poliiseja ja sotilaita. Kaupunki näytti sotatantereelta.”

Hätäapua

Kaupunki, osavaltio ja liittovaltio ryhtyivät järjestämään hätäapua. Liittovaltion tärkein elin tässä työssä oli FEMA (Federal Emergency Management Agency), ja lisäksi jotkin järjestöt ryhtyivät auttamaan tuhansia uhreja. Tuhoalueille vietiin rekkalasteittain elintarvikkeita, vaatteita ja vettä. FEMA alkoi kirjoittaa šekkejä ja järjestää muutakin raha-apua, jotta ihmiset tulisivat toimeen ensimmäisinä päivinä ja viikkoina. Miten Jehovan todistajat selviytyivät?

Vahinkojen arvioimista ja korjaamista

Heti kun myrsky puhkesi, todistajat kokosivat työryhmiä, jotka lähtisivät tuhoalueille selvittämään, kuinka monta todistajien taloa ja valtakunnansalia oli kärsinyt vahinkoa tai tuhoutunut. Miten tästä jättiurakasta oikein selvittäisiin? Brooklynissa New Yorkissa toimivan Jehovan todistajien hallintoelimen suostumuksella perustettiin hätäapukomiteoita Yhdysvaltain haaratoimistokomitean alaisuuteen. Uudelleenrakennustyöhön kutsuttiin alueellisia rakennuskomiteoita * eri puolilta maata. Mitä ne ovat saaneet aikaan?

Long Beachin avustusryhmä Mississippissä raportoi 17.2.2006, että alueen todistajien 632 vaurioituneesta talosta 531 oli remontoitu täysin, joten jäljellä oli vielä 101 taloa. Apua annettiin myös naapureille, jotka eivät olleet todistajia. Katto oli vaurioitunut pahasti 17 valtakunnansalissa, ja niistä 16:een oli asennettu uusi katto helmikuun puoliväliin mennessä. Mikä oli tilanne Baton Rougen rakennuskomitealla Louisianassa?

Tämä ryhmä huolehtii koko Louisianan alueesta, missä Katrina teki pahinta jälkeä. Niistä todistajien 2700 kodista, jotka olivat korjaamisen tarpeessa, 1119 oli remontoitu helmikuun puoleenväliin mennessä, joten urakka ei ollut vielä lähelläkään loppua. Jälleen autettiin myös hädänalaisia naapureita ja perheitä. 50 valtakunnansalia oli kärsinyt pahoja vaurioita, ja helmikuussa niistä oli korjattu 25. Texasissa Houstonin-ryhmällä oli korjattavana 871 taloa syyskuisen hurrikaani Ritan jäljiltä, ja 20. helmikuuta niistä oli saatu kuntoon 830.

Mitä Katrinasta opittiin?

Tuhannet Katrinan tielle jääneet ihmiset saivat vakavan opetuksen siitä, miten tärkeää on kiinnittää huomiota varoituksiin. Monet ajattelevat varmasti samalla tavoin kuin Joe, jonka sanoja jo lainasimme: ”Seuraavalla kerralla lähden ensimmäisenä, kun evakuointimääräys annetaan!”

Jehovan todistajat avustavat edelleen Meksikonlahden rannikkoseudun uhreja (Galatalaisille 6:10). Heidän palveluksensa ei kuitenkaan koostu pelkästään humanitaarisesta avusta. Päinvastoin todistajien päätyönä – jota tehdään 235 maassa kautta maailman – on kaiuttaa varoitusta tapahtumasta, joka on paljon merkityksellisempi kuin mikään myrsky. Raamattu ennustaa, että pian Jumala tekee lopun tästä jumalattomasta asiainjärjestelmästä, puhdistaa maan ja palauttaa sen alkuperäisen tarkoituksensa mukaiseen tilaan. Jos haluaisit tietää, mitä Raamattu opettaa tästä tuomion ajasta, ota yhteyttä paikkakuntasi Jehovan todistajiin tai kirjoita tämän lehden julkaisijoille (osoitelista sivulla 5). (Markus 13:10; 2. Timoteukselle 3:1–5; Ilmestys 14:6, 7; 16:14–16.)

[Alaviite]

[Kuva s. 14, 15]

Satelliittikuva hurrikaani Katrinan silmästä

[Lähdemerkintä]

NOAA

[Kuva s. 15]

New Orleans tulvan vallassa

[Lähdemerkintä]

AP Photo/David J. Phillip

[Kuvat s. 15]

Hurrikaani Katrina tuhosi rakennuksia ja aiheutti ihmishenkien menetyksiä

[Lähdemerkintä]

AP Photo/Ben Sklar

[Kuva s. 16, 17]

Houstonin Astrodomella oli noin 16000 evakuoitua

[Kuvat s. 17]

Kristityt vanhimmat etsivät Jehovan todistajia evakuoitujen joukosta

[Kuva s. 18]

Todistajat olivat hyvin kiitollisia talojensa remontoimisesta

[Kuva s. 18]

Vapaaehtoiset korjaavat pahoin vaurioitunutta kattoa

[Kuva s. 18]

Vapaaehtoiset jakoivat ruokaa

[Kuva s. 19]

Alan