Sairaaksi kalasta

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA FIDŽISTÄ

Syödäkö vai eikö syödä – siinä Arebonton pulma. Hän tunsi riskin, mutta hänellä oli nälkä, ja grillattu kala tuoksui herkulliselta. Nälkä vei voiton. Pian hän kuitenkin toivoi, ettei olisi koskenut koko kalaan: pahoinvointi ja vatsakivut alkoivat hetkessä, ja sitten hän alkoi oksennella ja vatsa meni ripulille.

SIINÄ vaiheessa kun ystävät kiidättivät Arebonton sairaalaan hänen pienellä kotisaarellaan Tyynellämerellä, hän oli hädin tuskin tajuissaan ja hänellä oli nestehukka, rintakipuja, vaarallisen alhainen verenpaine ja hidas pulssi. Muutaman seuraavan päivän aikana hän kärsi päänsäryn, huimauksen ja väsymyksen lisäksi jalkojen puutumisesta, virtsaamiskivuista ja erikoisista tuntohäiriöistä, joissa kylmä tuntui kuumalta ja kuuma kylmältä. Kahdeksan päivän kuluttua hänen pulssinsa normalisoitui, mutta puutuminen ja väsymys jatkuivat viikkokausia.

Arebonto oli saanut vahvaa luonnonmyrkkyä, jota voi olla trooppisten koralliriuttojen normaalisti syömäkelpoisissa kaloissa. Tämä kalamyrkytys tunnetaan nimellä ciguatera, ja sitä esiintyy trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla Intian valtamerellä, Tyynellämerellä ja Karibianmerellä. Näillä seuduilla lähivesistä pyydetty kala on keskeinen osa ruokavaliota.

Ciguatera ei ole uusi sairaus, sillä se vaivasi aikoinaan jo merillä purjehtineita eurooppalaisia tutkimusmatkailijoita. Siihen on sairastunut myös moni nykypäivän matkailija. Tauti rajoittaakin jossain määrin kalastusta ja turismia monissa saarivaltioissa. Tuoreen ja pakastetun riuttakalan kansainvälinen kauppa on laajentanut sen esiintymisaluetta tropiikin ulkopuolelle maihin, missä sitä ei tunneta kovin hyvin. *

Miksi riuttakalat tulevat myrkyllisiksi? Onko mahdollista tunnistaa saastuneet kalat? Katsotaanpa, mitä vuosikymmeniä jatkunut tutkimustyö on tuonut päivänvaloon.

Syyllinen

Ciguatoksiini-myrkyn katsotaan yleensä olevan peräisin panssarisiimaeliöistä. * Nämä  mikrobit kiinnittyvät kuolleen korallin pinnalla oleviin leviin. Pikkukalat käyttävät leviä ravinnokseen ja saavat samalla tuota panssarisiimaeliöiden tuottamaa myrkkyä. Näitä kaloja syövät isommat kalat, jotka puolestaan joutuvat taas muiden kalojen suihin, ja vähitellen myrkky kertyy ravintoketjun loppupäähän. Kalat itse eivät näytä saavan mitään oireita.

Ciguatoksiini on tunnetuista biologisista myrkyistä kuolettavimpia. Onneksi ”ciguateran voi aiheuttaa vain muutama kalalaji”, sanotaan eräässä Australian viranomaisten julkaisemassa tutkimuksessa. Myrkky ei muuta kalojen ulkonäköä, hajua eikä makua, eikä sitä tuhoa kypsennys, kuivatus, suolaaminen, savustus eikä marinointi. Arebonton syömässä kalassa ei ollut mitään, mikä olisi varoittanut häntä piilevästä vaarasta, ennen kuin hän sai vakavia vatsa-, suolisto-, sydän- ja hermosto-oireita sekä verenkiertohäiriöitä.

Diagnoosi ja hoito

Ciguateran toteamiseksi ei ole laboratoriokoetta, joka soveltuisi ihmisiin. Diagnoosi perustuu oireisiin, jotka ilmaantuvat yleensä muutamassa tunnissa syömisen jälkeen, ja sen vahvistamiseksi voidaan myrkkyä etsiä tähteeksi jääneestä kalasta (ks. viereisen sivun tekstiruutu). Jos on syytä epäillä myrkytystä, on parasta hakeutua lääkäriin. Vastamyrkkyä ciguatoksiinille ei ole, mutta hoito voi lievittää oireita, jotka yleensä häviävätkin parissa päivässä. Myrkytystila saattaa kuitenkin viedä potilaan heikkoon kuntoon, ja ripeä hoito voi ehkäistä oireita kroonistumasta.

Oireiden vakavuus vaihtelee useiden tekijöiden mukaan. Siihen vaikuttaa se, minkä verran kalassa on myrkkyä, mitä osia siitä syödään ja kuinka paljon sekä minkä verran myrkkyä on potilaassa entuudestaan ja mistä kala on peräisin, myrkyssä kun näyttää olevan pieniä alueellisia eroja. Ihmisille ei kehity vastustuskykyä myrkkyä vastaan, vaan he herkistyvät sille, niin että myrkytys pahenee kerta kerralta. Myös alkoholi voimistaa oireita. Uuden myrkytyksen ehkäisemiseksi asiantuntijat suosittelevat, että potilas ei syö kalaa 3–6 kuukauteen myrkytyksen jälkeen.

Vakavissa tapauksissa oireet saattavat kestää viikkoja tai kuukausia, joskus jopa vuosia, jolloin potilaan tila muistuttaa kroonista väsymysoireyhtymää. Joskus harvoin potilas kuolee sokkiin, hengityselinten lamaantumiseen, sydämenpysähdykseen tai elimistön kuivumiseen. Tällöin potilas on tavallisesti syönyt kalasta sen pään, sisälmyksiä tai muita osia, joissa myrkkyä on erityisen paljon.

Ratkaisematon arvoitus

Käytännössä kaikki koralliriutoilla elävät kalat ja niitä saalistavat petokalat voivat olla myrkyllisiä. Tähän liittyy kuitenkin eräs arvoitus. Jollakin alueella riuttakalat saattavat  olla erittäin myrkyllisiä, kun taas lähistöltä pyydetyt saman lajin kalat voivat olla turvallisia. Yksi laji voi jossain päin maailmaa aiheuttaa myrkytyksiä tämän tästä, mutta jollain toisella alueella sitä pidetään turvallisena. Koska panssarisiimaeliöt tuottavat myrkkyä satunnaisesti, kalojen myrkyllisyyttä on mahdotonta ennustaa.

Ongelmaa vaikeuttaa se, että kalojen testaamiseksi ei edelleenkään ole edullista, luotettavaa koetta. Terveysviranomaiset voivat toistaiseksi vain tiedottaa yleisölle, mitä kaloja kannattaa välttää ja millä vesillä niitä on, ja tiedot perustuvat ilmi tulleisiin tautitapauksiin. Vaarallisimpia lajeja ovat barrakudat, meriahvenet, makrillit, napsijat ja mureenat. Vanhempiin ja suurempiin kaloihin liittyy tavallisesti suurempi riski. Joissakin paikoissa ei saa myydä kalaa, joka voi olla myrkyllistä. Avomeren kalat, jotka eivät saalista riuttakaloja, sekä lauhkeiden vesien kalat ovat yleisen käsityksen mukaan turvallisia.

Myrkytystapausten määrän odotetaan kasvavan. Yksi syy tähän on se, että kuollut koralli tarjoaa suotuisan ympäristön myrkyllisten panssarisiimaeliöiden lisääntymiselle, ja yhä useampien koralliriuttojen tiedetään olevan joko sairaita tai kuolemaisillaan.

Ciguateran arvaamattomuudesta huolimatta riski voidaan minimoida noudattamalla yksinkertaisia ohjeita (ks. yllä oleva tekstiruutu). Arebonto oli kuolla, kun hän sivuutti ne. Hän söi erään vaaralliseksi tiedetyn meriahvenlajin pään ja lihaa. Koska hän ei ollut aiemmin saanut tuosta kalasta oireita, hänestä oli monien muiden paikallisten tavoin tullut liian luottavainen.

Tarkoittaako tämä sitä, että meren antimet pitäisi jättää tropiikissa väliin esimerkiksi lomalla? Ei missään nimessä. Mutta on viisasta noudattaa varoituksia ja valita kala harkiten.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuva s. 21]

Tavallisia oireita

▪ Ripuli, pahoinvointi, oksentelu, vatsanväänteet

▪ Vilunväristykset, hikoilu, huimaus, päänsärky, kutina

▪ Puutuminen tai pistely suun ympärillä, käsissä tai jaloissa

▪ Tuntohäiriöt: kylmä tuntuu kuumalta ja kuuma kylmältä

▪ Lihas- ja nivelsärky, kipu virtsatessa

▪ Hidas pulssi, matala verenpaine, väsymys

[Tekstiruutu/Kuva s. 21]

Minimoi riski

▪ Tiedustele paikallisilta kalastusviranomaisilta tai -asiantuntijoilta, mitä kaloja pitää välttää ja millä vesillä myrkyllisiä kaloja on.

▪ Älä syö niiltä alueilta peräisin olevaa kalaa, joilla ciguateraa on esiintynyt hiljattain.

▪ Älä syö vanhempia ja suurempia riuttakaloja.

▪ Älä syö kalan päätä, maksaa tai muita sisälmyksiä.

▪ Perkaa riuttakala huolellisesti heti pyytämisen jälkeen.

[Kuvat s. 20, 21]

Vaarallisia lajeja

(PAIKALLISISSA NIMISSÄ VAIHTELUA)

Napsija

Jaguaarimeriahven

Barrakuda

Mustameriahven

Makrilli

Mureena

[Kuva s. 20]

Myrkkyä tuottava panssarisiimaeliö

[Kuvien lähdemerkinnät s. 20]

Kaikki kalat paitsi mureena: Diane Rome Peebles, Florida Fish and Wildlife Conservation Commission, Division of Marine Fisheries Management; mureena: John E. Randall; panssarisiimaeliö: D. Patterson and R. Andersen, micro*scope (http://microscope.mbl.edu)

[Kuvan lähdemerkintä s. 21]

Kalojen hahmot: Diane Rome Peebles, Florida Fish and Wildlife Conservation Commission, Division of Marine Fisheries Management