Viesti on vietävä perille

ENNEN lennättimen keksimistä viestien välittäminen pitkien matkojen päähän oli usein enemmän tai vähemmän hidasta ja hankalaa aina menetelmän ja maaston mukaan. Melkoisia haasteita kohtasivat esimerkiksi inkat, joilla oli suuri valtakunta Etelä-Amerikassa.

Ollessaan laajimmillaan 1400- ja 1500-luvun taitteessa inkavaltio käsitti alueita nykypäivän Argentiinasta, Chilestä, Boliviasta, Kolumbiasta, Ecuadorista ja Perusta, jossa sijaitsi pääkaupunki Cuzco. Matkantekoa vaikeuttivat pilviä hipovat vuorijonot, tiheät viidakot ja pitkät välimatkat. Inkoilla ei myöskään ollut muita kuormajuhtia kuin laamat eikä pyörällisiä kulkuneuvoja, ja kirjoitettu kielikin heiltä puuttui. Miten he hoitivat yhteydenpidon tuossa laajassa, maastoltaan vaihtelevassa valtakunnassaan?

Inkat tekivät omasta kielestään ketšuasta valtakunnan virallisen kielen. He rakensivat myös runsaasti teitä. Päätie eli kuninkaantie polveili Andeilla yli 5000 kilometrin verran, ja Tyynenmeren rannikolla kulki samansuuntainen tie noin 4000 kilometrin matkan. Niiden välillä oli yhdysteitä. Inkat rakensivat myös päällystettyjä ja porrastettuja teitä vuorensoliin, ponttonisiltoja suoalueille ja päätä huimaavia riippusiltoja rotkojen yli. Yksi näistä oli 45 metriä pitkä, sen kannatinkaapelit olivat miehen paksuisia, ja se oli käytössä 500 vuotta aina vuoteen 1880 asti!

Inkojen viestijärjestelmän perustana olivat chasquis-juoksijat, jotka oli sijoitettu tärkeimpien reittien varsille säännöllisten välimatkojen päähän toisistaan. He juoksivat kukin vuorollaan kolmen neljän kilometrin osuuden, ja kerrotaan, että viesti saattoi tällä menetelmällä edetä runsaat 150 kilometriä päivän valoisina tunteina. Monet viestit välitettiin suullisesti, mutta valtionhallintoon liittyvät tilastotiedot vietiin perille quipun avulla. Tämä monimutkainen, kiehtova muistiinpanoväline tehtiin nuorasta, johon kiinnitettiin tietyn värisiä naruja. Naruissa olevilla solmuilla ilmaistiin ykkösiä, kymmeniä ja satoja. Kun espanjalaiset voittivat inkat, quipu jäi pois käytöstä ja koodit unohtuivat.

Hyvä uutinen kulkee vuorilla

Nykyään miljoonille ketšuankielisille ihmisille viedään kaikkein tärkeintä sanomaa: hyvää uutista Jumalan valtakunnasta, maailmanhallituksesta, joka tuo rauhan kaikille hallintoonsa alistuville (Daniel 2:44; Matteus 24:14). Matkanteko inkojen entisen valtakunnan alueella on yhä vaikeaa, ja ketšua on edelleen pitkälti vain puhuttu kieli. Mutta Jehovan todistajat levittävät ilomielin kirjallisuutta ja äänitteitä useilla tuon kielen nykymurteista, ja monet heistä ovat opetelleet puhumaankin sitä.

Näiden evankelistojen työ tuo mieleen Raamatun henkeytetyt sanat: ”Kuinka miellyttävät ovatkaan vuorilla hyvän uutisen tuojan jalat, sen, joka julistaa rauhaa, joka tuo hyvää uutista jostakin paremmasta.” (Jesaja 52:7.)