Kahlaajat – maailman kestävimpiä kiertolaisia

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA ESPANJASTA

KUVITTELE viettäväsi kaksi kuukautta kesästä arktisella tundralla, missä aurinko ei laske lainkaan. Talven lähestyessä otat suunnan kohti Etelä-Amerikkaa, Australiaa tai Etelä-Afrikkaa. Muun ajan vuodesta olet liikkeellä vaeltaen mantereelta toiselle pitkin rannikkoja ja etsien niiltä lempiherkkujasi. Tällaista on monien kahlaajien elämä tyypillisimmillään.

Kuten nimestä voi päätellä, kahlaajat etsivät ravintonsa mielellään matalasta vedestä. * Pohjoisen pallonpuoliskon kylmien kuukausien aikana ne kerääntyvät lietteisille suistomaille, hiekkarannoille, vuorovesivyöhykkeille tai kalliorannoille, minne harva ihminen uskaltautuu. Kun turistilaumat valtaavat hiekkarannat lämpimänä kautena, suurin osa kahlaajista muuttaa arktisille ja subarktisille alueille, missä lyhyt kesä tarjoaa niille yksinäistä rauhaa ja runsaasti ravintoa poikasten kasvattamiseen.

Kahlaajien höyhenpuvun värit eivät ole erityisen huomiota herättäviä, mutta näyttävä lento ja kauniit siipikuviot saavat osakseen paljon ihailua. ”[Rantalinnut] voivat lentää niin matalalla, että niiden siivenkärjet pyyhkivät vedenpintaa, tai kohota aina kuuden kilometrin korkeuteen ja vielä ylemmäskin. Ne ovat todellisia ilmojen valtiaita”, sanotaan lintukirjassa Shorebirds—Beautiful Beachcombers.

Turvassa suurissa parvissa

Kahlaajat kerääntyvät usein suuriksi parviksi sinne, missä ravintoa on tarjolla runsaasti. Ne näyttävät etsivän turvaa toisistaan. Muuttohaukat ja muut petolinnut ajavat takaa mieluummin yksinäisiä lintuja, kun taas tiivis parvi voi viedä niiltä saalistushalun. Tuhannet valppaat silmäparit takaavat myös paremmin sen, että saalistaja havaitaan ajoissa. Saadakseen tämän lisäsuojan monet kahlaajat muodostavat parvia yli lajirajojen.

Rantalintujen yhtaikainen lentoonlähtö on komeaa katseltavaa. Sadat, jopa tuhannet tiiviissä muodostelmassa liikkuvat linnut kaartelevat ja vaihtavat suuntaa, nousevat korkealle ja laskeutuvat taas alemmas aivan kuin jonkin näkymättömän käden ohjauksessa. ”Se että tuhannet kovaa vauhtia kiitävät linnut kykenevät tekemään nopeasti vaihtuvia liikkeitä täsmälleen samanaikaisesti, on suoranainen ihme”, hämmästellään kirjassa Handbook of  the Birds of the World. Kun lintutieteilijät ovat tutkineet nopealla filmillä kuvatun suosirriparven liikkeitä, he ovat tulleet siihen tulokseen, että yksittäinen lintu voi aloittaa jonkin liikkeen, joka sitten leviää hetkessä koko parveen.

Maailma jalkojen juuressa

Jotkin kahlaajat ovat varsinaisia maailmanmatkaajia. Esimerkiksi isosirrit ja pulmusirrit pesivät pohjoisempana kuin melkeinpä mikään muu lintulaji. Kahlaajia voi ilmaantua käytännössä mille rannikolle tahansa ympäri maailmaa, ja niiden jokavuotiselle odysseialle saattaa tulla pituutta noin 32000 kilometriä.

Joillakin muuttomatkoilla kahlaajien pitää ylittää meriä, vaikka ne eivät osaa uida eivätkä ne koskaan lepää vedessä. Tämän vuoksi niiden täytyy kuljettaa mukanaan valtavat määrät polttoainetta – suhteessa enemmän kuin suuri matkustajakone, jonka painosta noin 40 prosenttia on lähtöhetkellä polttoainetta. Miten kahlaajat tankkaavat matkaa varten?

”Ne varastoivat [energian] rasvana ja ahmivat rantamatalikoiden tarjoamia ruokavaroja niin ahnaasti, että ne muutamissa viikoissa melkein kaksinkertaistavat kesäisen painonsa”, selittää David Attenborough kirjassaan Lintujen elämää. ”Rasvavarastot ovat itse asiassa suuremmat kuin pelkän painon mukaan voisi olettaa, sillä monet niiden – – [elimistä], mm. aivot ja suolisto, kutistuvat sekä painon vähentämiseksi että lisätilan saamiseksi rasvalle.”

Yksi vaikuttava matkaaja on siperiankurmitsa, joka muuttaa Alaskasta Havaijisaarille. Sen lisäksi että sillä on 4500 kilometrin välilaskuttomaan lentoon tarvittavaa sitkeyttä, sen kyky paikantaa Havaiji keskeltä valtamerta on lentosuunnistuksen ihme. Eräs kurmitsa, jonka lentoa seurattiin radiolaitteilla, taittoi taipaleen vajaassa neljässä päivässä. Muuan vanhempi lintu on puolestaan lentänyt matkan edestakaisin yli 20 kertaa!

Kun nämä urheat matkaajat viimein alkavat saapua arktisille  pesimäalueilleen, niiden edessä on hektinen elämänvaihe. Kahdessa viikossa niiden täytyy löytää puoliso, vallata reviiri ja rakentaa pesä. Sitten niillä on kolmisen viikkoa aikaa hautoa munia ja toiset kolme viikkoa kasvattaa poikasia. Heinäkuun lopulla ne kääntävät nokan takaisin kohti etelää.

Muuttomatkan vaaroja

Kahlaajien pitkien lentomatkojen varrella väijyy monia vaaroja. Yksi suuri uhka ovat ihmiset. Luonnontieteilijä John James Audubon kertoi 1800-luvulla metsästysretkestä, jolla ammuttiin 48000 amerikankurmitsaa yhden ainoan päivän aikana. Lajin kanta maailmassa on sen jälkeen vahvistunut jonkin verran, mutta määrä on todennäköisesti edelleen pienempi kuin tuona päivänä tapettu määrä.

Vielä suurempi uhka kahlaajille on lietteikköjen häviäminen. Niiden ei ole helppo sopeutua menetykseen. ”Lisääntymiseen, muuttoon ja talvehtimiseen liittyvät käyttäytymismallit ovat kahlaajilla muotoutuneet tuhansien vuosien aikana, ja ihmisen on äärimmäisen helppo muuttaa niitä tai tuhota ne”, selitetään kirjassa Shorebirds—An Identification Guide to the Waders of the World. Miljoonien kahlaajien eloon jääminen riippuu siitä, säilyvätkö muuttoreittien varsilla olevat harvat keskeiset pysähdyspaikat.

Malliesimerkki on Yhdysvalloissa New Jerseyn lounaisrannikolla sijaitseva Delawarenlahti, jonne kerääntyy keväisin satatuhatta isosirriä hotkimaan molukkirapujen munia. Linnuilla on kyltymätön nälkä, sillä ne ovat juuri päättäneet ”lintumaailman pisimpiin kuuluvan nonstop-lennon” (Handbook of the Birds of the World). Takana on Kaakkois-Brasiliasta alkanut ja kaksi viikkoa kestänyt 8000 kilometrin matka, jonka aikana ne ovat menettäneet puolet painostaan.

Luonnonsuojelijat tekevät työtä sen hyväksi, että kahlaajien suosituimmat taukopaikat pysyisivät koskemattomina. Ehkä sinunkin asuinseutusi lähellä on tällainen alue. Kun olet kerran katsellut aaltojen yllä kaartelevaa ja kääntyilevää kahlaajien parvea ja kuunnellut niiden kaihoisia huutoja, sinun on vaikea unohtaa niitä.

Luonnontieteilijä Arthur Morris kirjoittaa: ”Kaikilla rantalintujen tarkkailijoilla on jotain yhteistä: jokainen meistä on seissyt lukemattomia kertoja autioilla rannoilla katselemassa tummana ja vaaleana välkehtivää sirriparvea, kun se on kaarrellut ilmassa täysin samanaikaisin liikkein. Ja joka kerta tunnemme sisimmässämme syvää kunnioitusta ja ihmetystä.”

[Alaviite]

[Tekstiruutu/Kuvat s. 18]

Kokeneita maailmankiertäjiä

Isosirrit ovat todennäköisesti kaukomatkailun mestareita. Kanadan pohjoisilla seuduilla pesivät sirrit talvehtivat yleensä Länsi-Euroopassa tai Etelä-Amerikan kärjessä, joten muuttomatkaa tulee yli 10000 kilometriä

[Lähdemerkintä]

KK Hui

Alankomaissa ja Mauritaniassa on nähty lähes miljoonan suosirrin parvia

Punakuirit hajaantuvat pesimäalueiltaan Siperiasta moneen suuntaan: Brittein saarille, Etelä-Afrikkaan, Lähi-itään, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin

Pulmusirrejä näkee juoksentelemassa hiekkarannoilla lähes joka puolella maailmaa. Jotkin niistä pesivät 950 kilometrin päässä pohjoisnavalta

[Kuvat s. 16, 17]

Kahlaajien täytyy koota valtavat rasvavarastot valtameren ylitystä varten, sillä ne eivät pysty lepäämään vedessä

[Kuva s. 16, 17]

Pulmusirrit etsivät turvaa suurista parvista

[Kuva s. 17]

Meriharakka

[Kuva s. 17]

Mustaviklo etsimässä suolla ravintoa

[Kuvien lähdemerkintä s. 16]

Panoraamakuvat yllä ja alla: © Richard Crossley/VIREO