Kveekarien ”pyhä kokeilu”

HEINÄKUUSSA 1656 Barbadosista Länsi-Intian saaristosta lähtenyt alus Swallow ankkuroitui Bostoniin Massachusettsiin, joka on nykyisin osa Yhdysvaltoja. Massachusettsin siirtokunnan varakuvernööri Richard Bellingham kielsi kahta matkustajaa, Mary Fisheriä ja Ann Austinia, nousemasta maihin. Heidän matkatavaroistaan oli löytynyt sata kirjaa, jotka käsittelivät ”turmeltuneita, kerettiläisiä ja rienaavia oppeja”.

Kirjat poltettiin torilla. Naiset vangittiin ja riisuttiin ja heistä etsittiin merkkejä noituudesta. Heidän sellinsä ikkuna peitettiin, ja he viruivat viisi viikkoa pimeässä. Puhuminen heidän kanssaan oli kielletty viiden punnan sakon uhalla. Lopuksi heidät lähetettiin takaisin Barbadosiin.

”Miksi kahden naisen saapuminen järkytti teitä niin paljon, aivan kuin pelottava armeija olisi ilmestynyt rajoillenne?” tiedusteli aikalaiskronikoitsija tuomareilta. Nuo kaksi ”vaarallista” naista olivat ensimmäiset lähetyssaarnaajat, jotka kveekarit lähettivät Pohjois-Amerikkaan. Keitä kveekarit olivat, ja miksi heitä pidettiin uhkana?

Ystävien seura

Kveekarien liike eli Ystävien Uskonnollinen Seura syntyi 1600-luvun Englannissa. Sen perusti Leicestershiressä syntynyt kutojan poika George Fox (1624–91). Hänen kerrotaan kuulleen yliluonnollisen äänen ja päätelleen sen perusteella, että hän voisi kommunikoida suoraan Jumalan kanssa ja ymmärtää asioita ilman ihmisvälittäjää. ”Ystävien seuran katsotaan yleensä saaneen alkunsa vuonna 1652”, sanotaan kirjassa A Religious History of the American People.

Miksi Ystäviä alettiin kutsua kveekareiksi (engl. quaker ’vapisija’)? Erään lähdeteoksen mukaan he alkoivat ”liikehtiä levottomasti ennen Jumalalta tulevan ilmoituksen hetkiä”. Toisen teoksen mukaan he ”vapisivat kunnioituksesta aistiessaan Jumalan äärettömän puhtauden ja majesteettisuuden”. Kveekarien tavoitteena oli löytää uskonnollinen totuus ja elvyttää alkukristillisyys.

Ohjausta he sanoivat etsivänsä pyhältä hengeltä, Raamatun profeetoilta ja Kristuksen apostoleilta, ja lisäksi heitä opasti heidän omien sanojensa mukaan hengellisen totuuden sisäinen ”valo” eli ”ääni”. Kokoukset olivat siksi ennen kaikkea tilaisuuksia, joissa jokainen etsi Jumalan opastusta  hiljaisuuden vallitessa. Se jolle tuli sanoma Jumalalta, sai puhua. *

Kveekarit uskoivat oikeudenmukaisuuteen, tinkimättömään rehellisyyteen, yksinkertaiseen elämäntyyliin ja väkivallattomuuteen. Lisäksi he olivat sitä mieltä, että kaikkien kristittyjen, myös naisten, oli todistettava. He kyseenalaistivat järjestäytyneen uskonnon, karttoivat näyttäviä muotomenoja ja sanoivat, että heitä ohjasi pappisluokan sijasta sisäinen ääni, ja tämän vuoksi he herättivät pelkoa ja epäluuloa. Kaikkein huolestuttavinta oli heidän lähetysintonsa, joka suututti ihmisiä ja sai heidät hyökkäämään joukolla heidän kimppuunsa. Samasta syystä viranomaiset puuttuivat heidän toimintaansa.

Englannissa kveekareita vainottiin ja vangittiin, ja Uudessa-Englannissakin heitä karkotettiin joiltakin alueilta ja jopa tapettiin. Esimerkiksi vuosina 1659–61 lähetyssaarnaajat Mary Dyer, William Leddra, William Robinson ja Marmaduke Stephenson hirtettiin Bostonissa. Toiset pantiin käsirautoihin, polttomerkittiin tai ruoskittiin. Joiltakin leikattiin korvalehdet. William Brendille annettiin tervatulla köydellä 117 sivallusta paljaaseen selkään. Julmuuksista huolimatta kveekarien määrä kasvoi.

William Penn ja ”pyhä kokeilu”

Vuodesta 1681 lähtien kveekarien elämä Pohjois-Amerikassa muuttui hämmästyttävällä tavalla. Ystävien seuraan liittynyt nuori englantilainen William Penn (1644–1718) käynnisti hallinnollisen ”pyhän kokeilun” perustamalla siirtokunnan, joka pohjautui kveekarien ihanteisiin ja jota nämä myös johtivat. Penn oli brittiläisen amiraalin pasifistinen poika, joka oli ollut vangittuna siksi, että hän oli levittänyt näkemyksiään saarnaamalla ja kirjoittamalla.

Englannin kuningas myönsi Pennille Pohjois-Amerikasta suuren maa-alueen maksaakseen velkansa tämän isälle. Kuninkaallinen peruskirja antoi nuorelle Pennille lähes rajoittamattoman vallan uudessa siirtokunnassa, joka sai nimen Pennsylvania, ’Pennin metsä’, amiraali Pennin muistoksi. Siitä oli määrä tulla paikka, jossa kaikkien uskontokuntien edustajat saisivat nauttia uskonnonvapautta.

Penn lähetti Amerikkaan ensin serkkunsa William Markhamin varmistamaan niiden harvalukuisten eurooppalaisten uskollisuuden, joita uuden siirtokunnan alueella oli, ja hankkimaan maata alkuperäisväestöltä. Penn itse näki siirtokuntansa ensimmäisen kerran, kun hän purjehti Delawarejokea pitkin vuonna 1682. Hän teki intiaanien kanssa reilun sopimuksen Shackamaxonissa (nykyisin Kensington, joka on osa Philadelphiaa). Sitten hän päätti rakennuttaa uuden keskuksen vajaan puolentoista kilometrin päähän Shackamaxonista paikkaan, jolle hän antoi nimeksi  Philadelphia eli ’veljellinen rakkaus’. Kaupunki kasvoi nopeasti.

Palattuaan Englantiin Penn mainosti uutta siirtokuntaa innostaakseen ihmisiä muuttamaan sinne. Hän kirjoitti hyvistä maista ja metsistä, mahtavasta joesta, villieläimistä ja turkiksista. Hän lupasi, että uusi hallitus edistäisi uskonnollista suvaitsevuutta ja rauhanomaista rinnakkaiseloa. Kaikki olivat tervetulleita: kauppiaat, vähävaraiset ja idealistit, jotka halusivat innokkaasti tukea hyvää hallintoa.

Toivo siitä, että voisi päästä eroon Euroopan sosiaalisista ja poliittisista ongelmista, vetosi Englannin ja Pohjois-Irlannin kveekareihin. Reininmaalta tuli mennoniittoja ja muita vastaavia ryhmiä. Tulokkaista valtaosa oli kveekareita, ja Penn kirjoitti siirtokunnan lupaavasta alusta vuonna 1683: ”Kaksi yleiskokousta on pidetty, – – ja ainakin seitsemänkymmentä lakia on hyväksytty ilman yhtään eriävää mielipidettä.” Yleinen optimistinen ilmapiiri ei kuitenkaan kestänyt kauan.

Kokeilu murenee

Pennin siirtokunnan peruskirja takasi omantunnonvapauden kaikille. Niinpä kun voimakeinojen käyttö katsottiin tarpeelliseksi lain ja järjestyksen ylläpitämiseksi, kveekarien pasifistisuus muodostui ongelmaksi, joka vain kasvoi ajan myötä. Ensin Penn kiersi hankalan tilanteen nimittämällä kveekareihin kuulumattomia edustajia olemaan ”tarpeen tullen tiukkoja lähimmäisiämme kohtaan”, kuten hän asian ilmaisi. Vuonna 1689 kveekarien omatunto joutui entistä kovemmalle koetukselle, kun sota Ranskaa vastaan alkoi näyttää todennäköiseltä.

Tilannetta pahensi se, että siirtokuntaan saapui joukoittain uusia siirtolaisia, joista suurin osa ei ollut kveekareita, ja he anastivat intiaaneilta maata. Sitä mukaa kuin kveekarit jäivät vähemmistöksi, suhteet alkuperäisväestöön kiristyivät.

Lopullinen isku kveekarien poliittiselle vallalle oli kuvernöörin ja hänen neuvostonsa sodanjulistus delaware- ja shawnee-heimoille vuonna 1756. Vastalauseeksi kveekarit erosivat hallituksesta, ja näin päättyi heidän valtakautensa. Pennin hallinnollinen ”pyhä kokeilu” kesti noin 75 vuotta.

Ajan mittaan kveekarien uskonnollinen palokin laimeni aineellisen vaurastumisen myötä. Kveekari Samuel Fothergill sanoi: ”Koska heidän [kveekariuudisasukkaiden] mielensä suuntautui nyt maailmaan, he eivät voineet opettaa jälkeläisilleen lakeja, jotka he itse olivat unohtaneet.” Liike jakaantui ajan mittaan myös eri ryhmittymiksi.

Pennillä ja hänen tukijoillaan saattoi olla jaloja pyrkimyksiä, ja he ehkä menestyivät tilapäisesti. He eivät kuitenkaan ymmärtäneet tai ottaneet huomioon Jeesuksen opetusta, jonka mukaan hän ja hänen opetuslapsensa ”eivät ole osa maailmasta” (Johannes 17:16). Tästä syystä kaikki yritykset yhdistää uskonto ja tämän maailman politiikka jäävät pohjimmiltaan ilman Jumalan ja hänen Poikansa siunausta, onpa aikomus kuinka hyvä tahansa (Jaakobin kirje 4:4; 1. Johanneksen kirje 5:19). Silloin ne eivät myöskään voi onnistua (Psalmit 127:1).

[Alaviite]

[Tekstiruutu s. 12]

”MINUN VALTAKUNTANI EI OLE OSA TÄSTÄ MAAILMASTA”

Jeesus sanoi: ”Minun valtakuntani ei ole osa tästä maailmasta.” (Johannes 18:36.) Miksi hän sanoi näin? Vastaus selviää, kun ymmärrämme, mikä tuo valtakunta on. Jumalan valtakunta, joka oli Jeesuksen opetuksen pääteema, on Jeesuksen Kristuksen johtama maailmanhallitus (Jesaja 9:6, 7; Luukas 4:43). Se ei käytä välikappaleenaan ihmishallituksia vaan poistaa ne tehtävistään, niin että siitä tulee maapallon ainoa hallitus (Daniel 2:44; 7:13, 14). Tähän lopputulokseen Jeesus viittasi mallirukouksessa sanoessaan: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” (Matteus 6:9, 10.) Valtakunnan tottelevaiset alamaiset saavat elää sellaista elämää, jota William Pennin kaltaiset vilpittömät ihmiset eivät koskaan voisi mahdollistaa: he tulevat nauttimaan täydellisen terveinä loputtomasta elämästä rauhaisassa paratiisissa (Luukas 23:43; Ilmestys 21:3, 4).

[Kuva s. 10]

Kveekarien kokous Philadelphiassa 1800-luvulla

[Kuva s. 10]

Kveekari Mary Dyeriä viedään teloitettavaksi Massachusetts Bayn siirtokunnassa

[Kuva s. 11]

Kveekareita lähdössä Englannista 1600-luvulla

[Kuva s. 11]

William Penn tekee sopimuksen intiaanien kanssa vuonna 1682

[Kuvien lähdemerkintä s. 10]

Molemmat kuvat: © North Wind Picture Archives

[Kuvien lähdemerkinnät s. 11]

Alukset: © North Wind Picture Archives; sopimus: Brown Brothers