Massaviihdettä ensimmäisellä vuosisadalla

Lukemattomat ihmiset loukkaantuivat ja monia kuoli, kun kilpailevien urheilijoiden kannattajat kahdesta vierekkäisestä kaupungista Etelä-Italiasta ottivat yhteen. Uhrien joukossa oli myös lapsia. Murhenäytelmän johdosta viranomaiset sulkivat amfiteatterin kymmeneksi vuodeksi.

TÄLLAISET uutiset kahakoista eivät näytä mitenkään vierailta nykypäivän sanomalehdissä. Tämä nimenomainen välikohtaus sattui kuitenkin lähes kaksituhatta vuotta sitten keisari Neron aikana. Siitä kertoi roomalainen historioitsija Tacitus, ja se sattui Pompeijin amfiteatterissa gladiaattorikilpailun aikana, kun pompeijilaiset ryhtyivät tappelemaan naapurikaupungista Nuceriasta olevien kannattajien kanssa.

Viihde piti ihmismassoja tiukasti otteessaan ensimmäisellä vuosisadalla. Rooman valtakunnan tärkeissä kaupungeissa oli teattereita, amfiteattereita ja sirkuksia, joissakin nämä kaikki. Teoksessa Atlas of the Roman World kerrotaan: ”Kisoihin liittyi kihelmöiviä vaaratilanteita ja jännitystä ja – – järjestelmällistä verenvuodatusta.” Kilpa-ajajat käyttivät tiettyjä värejä, ja kukin joukkue edusti jotain poliittista tai sosiaalista ryhmää. Suosikkijoukkueen esiintulo villiinnytti kannattajat. Kilpa-ajajista tuli niin suosittuja, että ihmiset koristelivat kotinsa heidän kuvillaan ja ajajille maksettiin valtavia palkkioita.

Kaupungeissa järjestettiin myös verisiä gladiaattoritaisteluja sekä ihmisten ja villieläinten välisiä otteluja, joihin ihmiset pantiin joskus aseettomina. Historioitsija Will Durantin mukaan ”tuomitut rikolliset puettiin toisinaan taljoihin, jotta he näyttäisivät eläimiltä, ja heidät heitettiin villieläinten eteen, joita oli pidetty tätä tilaisuutta varten nälässä. Silloin kuolemaa edelsivät kaikki mahdolliset tuskat.”

Ne jotka nauttivat tällaisesta jumalattomasta viihteestä, olivat todellakin ”mieleltään pimeydessä” ja ”kaiken moraalitajunsa” menettäneitä (Efesolaisille 4:17–19). Tertullianus kirjoitti 100-luvulla: ”[Kristityillä] ei ole mitään tekemistä sirkuksen hulluuden, teatterin häpeämättömyyden [ja] areenan raakalaisuuden – – kanssa puheessa, näkemisessä eikä kuulemisessa.” Nykyäänkin tosi kristityt karttavat tarkoin väkivaltaviihdettä, tarjotaanpa sitä kirjojen, television, tietokonepelien tai minkä tahansa muun kanavan välityksellä. He muistavat, että Jehova vihaa ”jokaista, joka rakastaa väkivaltaa” (Psalmit 11:5).

[Kuva s. 30]

Voittoisaa kilpa-ajajaa kuvaava mosaiikki

[Kuva s. 30]

Tässä freskossa mies taistelee naarasleijonaa vastaan

[Kuva s. 30]

Roomalainen teatteri ensimmäiseltä vuosisadalta

[Lähdemerkintä]

Ciudad de Mérida

[Kuvien lähdemerkintä s. 30]

Yllä ja alla vasemmalla: Museo Nacional de Arte Romano, Mérida