Leppäkerttu on puutarhurin ystävä

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA BRITANNIASTA

KOVAKUORIAISET eivät ole mitään yleisesti suosittuja hyönteisiä, mutta eräs laji herättää useimmissa sympatiaa: leppäkertut. Lapset ovat niistä innoissaan, ja puutarhurit ja viljelijät ottavat ne avosylin vastaan. Miksi ne ovat niin suuressa suosiossa?

Suosion salaisuus

Useimmat leppäkerttulajit pitävät hyvin paljon pienistä, pehmeistä kirvoista, jotka näivettävät puutarha- ja viljelykasveja imemällä niistä nestettä (kuva vasemmalla). Aikuiset leppäkertut voivat elämänsä aikana syödä tuhansia kirvoja, ja niiden toukillakin on valtaisa ruokahalu. Leppäkerttu käyttää ravinnokseen monia muitakin tuhohyönteisiä. Joillekin maistuu jopa kasveja vahingoittava home. Eipä ihme, että puutarhurit ja viljelijät näkevät leppäkerttuja ilomielin viljelmillään.

1800-luvun lopulla Kaliforniaan kulkeutui Australiasta vahingossa villakilpikirvoja. Tämä tuholainen lisääntyi niin nopeasti, että se uhkasi jo tuhota sitruspuut ja niihin perustuvan elinkeinoalan. Kotimaassaan Australiassa se ei aiheuttanut hyötykasveille mitään vaaraa, ja tämä tieto sai erään hyönteistutkijan matkustamaan Australiaan etsimään sen luonnollisia vihollisia. Hän sai selville, että tällainen eläin oli kardinaalipirkko. Näitä leppäkerttuja lähetettiin Kaliforniaan viitisensataa yksilöä, ja vuoden kuluttua kilpikirva oli käytännössä hävitetty alueelta. Sitruspuutarhat oli pelastettu.

Vuosi leppäkertun elämää

Herttaisella pikku leppäkertulla on pyöreä tai soikea puolipallomainen ruumis. Kyltymättömästä ruokahalustaan huolimatta useimmat lajit ovat alle 12 millimetrin mittaisia. Kovat, kiiltävät peitinsiivet suojaavat hauraampia lenninsiipiä ja antavat kuoriaiselle sille ominaisen värikkään ulkomuodon. Kun se lähtee lentoon, peitinsiivet avautuvat ja nousevat pois lenninsiipien tieltä. Leppäkerttu kuvataan usein punaiseksi ja mustatäpläiseksi, mutta todellisuudessa noin viidentuhannen lajin joukkoon mahtuu monenlaisia värien ja pisteiden yhdistelmiä. Jotkin lajit ovat oransseja tai keltaisia, ja niillä on mustat pisteet. Toisilla on punaisia pisteitä mustalla pohjalla. Muutamilla ei ole pisteitä lainkaan. Eräillä lajeilla taas on selässään šakkilaudan ruudutus tai raitoja.

Monet lajit elävät vuoden. Aikuiset talvehtivat kuivassa, suojaisassa paikassa. Kun ne päivien lämmetessä heräävät horroksestaan, ne lentävät etsimään kirvojen valloittamia kasveja. Parittelun jälkeen naaras laskee joukon pikkuruisia, kellertäviä munia (kuva oikealla) jonkin lehden alapinnalle hyvien kirva-apajien lähettyville. Jokaisesta munasta kuoriutuu kuusijalkainen toukka, joka näyttää pikemminkin julmalta pikku alligaattorilta (kuva alla) kuin tulevalta leppäkertulta. Toukan aika kuluu kirvoja ahmiessa, niin että pian se ei enää mahdu nahkaansa. Useiden nahanluontien jälkeen se kiinnittyy johonkin kasviin ja rakentaa itselleen kotelon. Sen sisällä  toukka kasvaa, kunnes esiin putkahtaa lopulta aikuinen leppäkerttu. Aluksi se on pehmeä ja hailakan värinen, ja se jää kasviin odottamaan ruumiinsa kovenemista. Lajityypilliset kuviot ilmaantuvat päivässä.

Viholliset oppivat karttamaan värikästä leppäkerttua. Uhattuna se erittää nivelistään kellertävää, pahanhajuista ja kammottavan makuista nestettä. Linnut, hämähäkit ja muut saalistajat eivät ikinä unohda epämiellyttävää ensitapaamistaan leppäkertun kanssa, ja vastedes sen kirkas väri toimii siitä muistutuksena.

Häirikköleppäkerttu

Eräs leppäkerttulaji, jota alun perin käytettiin tuholaisten torjunnassa, on osoittautunut itsekin jonkinlaiseksi tuholaiseksi. Harmonia axyridis -petokuoriaiset elelevät tyytyväisinä muiden leppäkerttulajien rinnalla kotiseudullaan Koillis-Aasiassa. Ne syövät poikkeuksellisen paljon kirvoja ja muita kasvien tuholaisia, ja tämän ominaisuuden vuoksi niitä siirrettiin hiljattain Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan. Valitettavasti laji on näillä alueilla vaarantanut paikallisten leppäkerttujen olemassaolon viemällä niiltä kaiken ravinnon. Mikä pahempaa, kun sen mieliruoka ehtyy – ja kun sillä ei ole luonnollisia vihollisia pitämässä sitä kurissa – se nälissään ryhtyy ahmimaan muita leppäkerttuja ja hyödyllisiä hyönteisiä. Hyönteistutkijat pelkäävät, että joitakin leppäkerttulajeja uhkaa tämän takia sukupuutto. Harmonia axyridis on saanut ihmisten vihat päälleen myös siksi, että se mässäilee kypsillä, korjuuta odottavilla hedelmillä ja tunkeutuu syksyisin suurina joukkoina taloihin suojaan talven kylmyydeltä.

Muutama muukin laji syö tuhohyönteisten sijasta tärkeitä hyötykasveja. Onneksi kuitenkin valtaosa leppäkertuista tuottaa puutarhurille iloa.

Portit auki leppäkertulle

Miten leppäkerttuja voidaan houkutella omaan puutarhaan? Luonnonkukat tarjoavat niille mieluisaa siitepölyä ja mettä. Pieni ala rikkaruohoja ja matala astia vettä vetävät nekin puoleensa. Kemiallisia torjunta-aineita olisi mahdollisuuksien mukaan vältettävä. Jokunen kuollut lehti kasveissa tai maassa antaa niille kodikkaan talvehtimispaikan. Kaikkia puutarhasta löytyviä ötököitä ja munia ei tarvitse yrittää lyödä liiskaksi; se voisi merkitä loppua seuraavalle leppäkerttujen sukupolvelle.

Jo muutama ystävällinen pikku leppäkerttu auttaa pitämään puutarhan tuholaiset aisoissa ilman vahingollisia torjunta-aineita. Jos niistä pidetään huolta, ne palkitsevat hyväntekijänsä. Leppäkertut ovat yksi esimerkki Luojamme viisaudesta, jota psalmista ylisti sanoessaan: ”Miten monet ovatkaan tekosi, oi Jehova! Kaikki ne olet viisaasti tehnyt. Maa on täynnä tuotteitasi.” (Psalmit 104:24.)

[Kuvien lähdemerkinnät s. 16]

Yllä: © Waldhäusl/Schauhuber/Naturfoto-Online; kaksi kuvaa vasemmalla: Scott Bauer/Agricultural Research Service, USDA; keskellä: Clemson University - USDA Cooperative Extension Slide Series, www.insectimages.org; munat: Bradley Higbee, Paramount Farming, www.insectimages.org

[Kuvien lähdemerkinnät s. 17]

Vasemmalla: Jerry A. Payne, USDA Agricultural Research Service, www.insectimages.org; toinen vasemmalta: Whitney Cranshaw, Colorado State University, www.insectimages.org; kolmas vasemmalta: Louis Tedders, USDA Agricultural Research Service, www.insectimages.org; neljäs vasemmalta: Russ Ottens, The University of Georgia, www.insectimages.org; lehdellä olevat leppäkertut: Scott Bauer/Agricultural Research Service, USDA