Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Mitä kirkoille on tapahtumassa?

Mitä kirkoille on tapahtumassa?

Mitä kirkoille on tapahtumassa?

KAIKILLA latinalaisamerikkalaisilla pohjoisesta Meksikosta eteläiseen Chileen on monessa suhteessa samanlainen kulttuuri. Varttuneemmat heistä muistavat vielä ajan, jolloin alueella oli periaatteessa vain yksi uskonto, roomalaiskatolisuus. Espanjalaiset konkistadorit olivat 1500-luvulla saaneet tämän aikaan asevoimin. Roomalaiskatolinen Portugali puolestaan oli Brasilian siirtomaavalta. Neljänsadan vuoden ajan katolinen kirkko tuki kulloinkin vallassa olevaa hallitusta, joka taas auttoi kirkkoa taloudellisesti ja soi sille virallisen uskonnon aseman.

1960-luvulla jotkut katoliset papit tajusivat, että vallassa olevan eliitin tukeminen murensi kirkon kansansuosiota. He ryhtyivät siksi ajamaan köyhien asiaa kannattamalla erityisesti vapautuksen teologiana tunnettua suuntausta. Liike sai alkunsa Latinalaisessa Amerikassa protestina köyhyyttä vastaan, jossa monet katolilaiset elivät.

Huolimatta pappien toiminnasta suosituissa poliittisissa liikkeissä miljoonat ihmiset ovat jättäneet katolisen uskon ja etsiytyneet muihin kirkkoihin. Kävijämääräänsä ovatkin kasvattaneet nopeasti sellaiset uskontokunnat, joiden jumalanpalveluksiin liittyy käsien taputusta ja hartaita lauluja tai joiden tilaisuuksissa on samanlainen tunnelma kuin rockkonserteissa. ”Latinalaisen Amerikan evankelinen liike on jakautunut lukemattomiksi erillisiksi kirkoiksi”, sanoo Duncan Green kirjassaan Faces of Latin America. ”Nämä ovat usein yhden yksittäisen pastorin valta-aluetta. Kun seurakunta kasvaa, se monesti pirstoutuu uusiksi kirkoiksi.”

Eurooppa kääntää kirkoille selkänsä

Suurinta osaa Eurooppaa ovat yli 1600 vuotta hallinneet kristityiksi tunnustautuvat vallanpitäjät. Onko uskonto voimissaan 2000-luvun Euroopassa? Sosiologi Steve Bruce kirjoitti vuonna 2002, että 1800-luvun Britanniassa lähes kaikki parit vihittiin uskonnollisin menoin (God is Dead—Secularization in the West). Vuonna 1971 vastaava luku oli vain 60 prosenttia. Vuoteen 2000 tultaessa määrä oli supistunut 31 prosenttiin.

Lontoolaisen Daily Telegraph -lehden uskonnollisiin asioihin erikoistunut kirjeenvaihtaja kommentoi tällaista suuntausta: ”Kaikki suurimmat uskontokunnat Englannin anglikaanisesta ja roomalaiskatolisesta kirkosta metodisteihin ja Yhdistyneeseen reformoituun kirkkoon ovat heikentyneet jo pitkään.” Erästä toista raporttia hän kommentoi sanoen: ”Britannian kirkot voivat hyvinkin olla näivettymässä vuoteen 2040 mennessä, jolloin vain kaksi prosenttia väestöstä käy sunnuntaijumalanpalveluksissa.” Samanlaisia ajatuksia on esitetty uskonnon tilasta Alankomaissa.

”Maamme näyttää viime vuosikymmeninä muuttuneen selvästi maallisemmaksi”, sanottiin Alankomaiden sosiaali- ja kulttuurisuunnittelusta vastaavan viranomaisen raportissa. ”Vuonna 2020 arviolta 72 prosenttia väestöstä ei kuulu mihinkään uskontokuntaan.” Eräs saksalainen uutislähde kertoo: ”Yhä useampi saksalainen hakee noituudesta ja okkultismista sitä lohtua, jota he aiemmin löysivät kirkosta, työstä ja perheestä. – – kirkkojen on joka puolella maata pakko sulkea oviaan kirkossakävijöiden puutteessa.”

Ne eurooppalaiset, jotka vielä käyvät kirkossa, eivät tavallisesti pyri saamaan selville, mitä Jumala odottaa heiltä. Erään Italiasta tulleen uutisen mukaan ”italialaiset räätälöivät itse omaan elämäntyyliinsä sopivan uskonnon”. Muuan sikäläinen sosiologi sanoi: ”Otamme paavilta vastaan sen, mikä sopii meille.” Samaa voitaisiin sanoa Espanjan katolilaisista, joiden keskuudessa uskonnollisuuden on syrjäyttänyt kuluttaminen ja tavoite saavuttaa talousparatiisi tässä ja nyt.

Tällaiset suuntaukset ovat täysin ristiriidassa sen kristillisyyden kanssa, jota Kristus ja hänen seuraajansa opettivat ja harjoittivat. Jeesus ei valmistanut uskonnollista ”noutopöytää”, josta kukin voisi poimia vain sen, mikä itseä eniten miellyttää. Hän sanoi: ”Jos joku tahtoo tulla minun perässäni, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon kidutuspaalunsa päivä päivältä ja seuratkoon minua jatkuvasti.” Jeesus opetti, että kristillinen elämä merkitsee uhrauksia ja ponnistelua. (Luukas 9:23.)

Pohjois-Amerikka markkinoi uskontoa

Tutkimusten mukaan kanadalaisilla on uskonnon suhteen taipumusta skeptisyyteen, kun taas yhdysvaltalaiset suhtautuvat uskontoon vakavasti. Joidenkin suurten gallupkyselyjä tekevien yritysten mukaan vähintään 40 prosenttia yhdysvaltalaisista väittää käyvänsä kirkossa viikoittain, vaikka todellinen luku on läsnäolijamäärien perusteella lähempänä 20:tä prosenttia. Yli 60 prosenttia sanoo uskovansa, että Raamattu on Jumalan sana. Innostus johonkin nimenomaiseen kirkkoon saattaa kuitenkin olla ohimenevää. Monet yhdysvaltalaiset vaihtavat uskontoa herkästi. Jos saarnaajan suosio tai karisma hiipuu, hän voi piankin menettää seurakuntansa – ja usein myös sievoiset tulot.

Jotkin kirkot tutustuvat markkinointimenetelmiin saadakseen uskonnolliset palveluksensa paremmin ”myydyiksi”. Seurakunnat maksavat tuhansia dollareita kirkkojen toimintaan erikoistuneille konsultointiyrityksille. ”Se sijoitus totisesti kannatti”, sanoi muuan tyytyväinen pastori eräässä tällaisia yrityksiä koskevassa raportissa. Jättimäiset seurakunnat, joiden jäsenmäärä yltää tuhansiin, voivat taloudellisesti niin hyvin, että ne noteerataan The Wall Street Journalin ja The Economistin kaltaisissa talouslehdissä. Nämä kertovat, että megakirkot ovat tyypillisesti täyden palvelun paikkoja, joissa ”huolletaan sekä ruumista että sielua”. Kirkkokomplekseihin voi kuulua ravintoloita, kahviloita, kauneussalonkeja, saunoja ja urheilutiloja. Muita vetonauloja ovat teatterinäytökset, vierailevat kuuluisuudet ja tämän päivän musiikki. Mutta mitä näiden kirkkojen papit opettavat?

Ei ole yllätys, että suosittu teema on ”menestyksen evankeliumi”. Uskoville kerrotaan, että heistä tulee rikkaita ja hyvinvoivia, jos he antavat avokätisiä lahjoituksia kirkolleen. Moraaliasioissa Jumala esitetään usein suvaitsevana. Muuan sosiologi sanoo: ”Amerikkalaiset kirkot ovat terapeuttisia, eivät tuomitsevia.” Suositut uskonnot keskittyvät tavallisesti antamaan ihmisille neuvoja siitä, miten he voivat tehdä itsestään menestyjiä. Yhä useampi tuntee viihtyvänsä tunnustuksettomassa kirkossa; niissä tuskin edes mainitaan oppikysymyksiä, joiden katsotaan vain aiheuttavan eripuraa. Politiikasta sitä vastoin puhutaan, usein hyvinkin selvästi ja täsmällisesti. Joitakin pappeja eräät äskettäiset tapaukset ovat hämmentäneet.

Onko Pohjois-Amerikassa nähtävissä uskonnollinen elpyminen? Vuonna 2005 Newsweek-lehti kertoi, että jumalanpalvelukset, joissa ”huudetaan, pyörtyillään ja tömistellään jalkoja”, samoin kuin jotkin muut uskonnolliset tavat, ovat suosittuja. Lehdessä kuitenkin todettiin: ”Merkitseepä tämä mitä tahansa, kyse ei missään tapauksessa ole siitä, että kirkossakävijöiden määrä kasvaisi räjähdysmäisesti.” Tutkimusten mukaan nopeimmin lisääntyy niiden ihmisten määrä, jotka eivät tunnusta kuuluvansa mihinkään uskontokuntaan. Jotkin seurakunnat kasvavat vain siksi, että muut kutistuvat. Ihmisten kerrotaan hylkäävän joukoittain perinteiset uskonnot seremonioineen, urkumusiikkeineen ja kaapuihin pukeutuneine pappeineen.

Lyhyt tarkastelumme on paljastanut kirkkojen nykytilan: Latinalaisessa Amerikassa ne pirstoutuvat, Euroopassa ne menettävät jäseniään, ja Yhdysvalloissa ne yrittävät pitää kiinni kannattajistaan ajanvietteen ja jännityksen avulla. Näistä yleisistä suuntauksista on tietenkin myös monia poikkeuksia, mutta kaiken kaikkiaan kirkot näyttävät käyvän kovaa kamppailua säilyttääkseen suosionsa. Merkitseekö tämä sitä, että itse kristillisyys on kriittisessä tilassa?

[Tekstiruutu/Kuva s. 6]

USKONTO ”KUIN SUPERMARKET”

Ranskan katolisen kirkon työpaikoista informoivan keskuksen johtaja on sanonut: ”Uskonto on nykyään kuin supermarket. Ihmiset ovat kuluttajia, ja kun jokin kirkko ei ole heille mieleen, he menevät jonnekin muualle.” Brittiläisen Exeterin yliopiston professori Grace Davie sanoo Euroopan uskontoja koskevassa tutkimuksessaan: ”Ihmiset yksinkertaisesti tekevät mieleisensä sekoituksen monista tarjolla olevista vaihtoehdoista. Monen muun asian tavoin uskonnostakin on tullut vapaavalintainen elämäntyyli- ja mieltymyskysymys.”

[Kuva s. 4, 5]

Graffitia kirkon sisäänkäynnissä Napolissa.

[Lähdemerkintä]

©Doug Scott/age fotostock

[Kuva s. 4, 5]

Meksikossa monet ovat jättäneet katolisen uskon.