Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Viime vuosikymmenen aikana noin 40 miljoonaa kiinalaista maanviljelijää on menettänyt maansa nopean kaupungistumisen vuoksi. (CHINA DAILY, KIINA.)

Vuonna 2005 eri puolilla maailmaa oli 28 sotaa ja 11 muuta aseellista yhteenottoa. (VITAL SIGNS 2006-2007, WORLDWATCH-INSTITUUTTI.)

Eräs työryhmä Tokion teknillisestä instituutista on onnistunut lennättämään miehitettyä ultrakevyttä lentokonetta, joka painoi alle 55 kiloa ja jonka voimanlähteenä oli tavallisia paristoja. Kone lensi 59 sekunnissa 391 metriä. (MAINICHI DAILY NEWS, JAPANI.)

Niistä 12–20-vuotiaista hollantilaisista Internetin käyttäjistä, jotka kävivät tietyillä Internet-yhteisöjen sivuilla ja käyttivät samalla verkkokameraa, ”40 prosenttia pojista ja 57 prosenttia tytöistä kertoi, että heitä oli pyydetty riisuutumaan tai tekemään jotakin seksiin liittyvää kameran edessä”. (RUTGERS NISSO GROEP, ALANKOMAAT.)

Riippuvaisiksi videopeleistä?

”Ylettömästi tietokonepelejä pelaavien aivoissa tapahtuu jotakin samanlaista kuin alkoholistien tai kannabiksesta riippuvaisten ihmisten aivoissa.” Näin sanoo Charitén yliopistollisessa sairaalassa Berliinissä riippuvuuksia tutkivan ryhmän johtaja psykologi Ralf Thalemann. Arvellaan, että kohtuuton tietokonepelien pelaaminen voi lisätä pelaajan aivojen dopamiinipitoisuutta, mikä aikaansaa hyvänolontunteen, ja tämä puolestaan voi johtaa riippuvuuteen. Erään tutkimuksen mukaan näin saattaa käydä yli kymmenelle prosentille videopelien pelaajista.

Rikkaat usein ”turvattomia ja levottomia”

”Miljonäärit tuntevat olonsa turvattomiksi ja levottomiksi”, kirjoittaa pekingiläinen China Daily -lehti. Kiinassa tehtiin tutkimus sellaisten itä- ja eteläkiinalaisten keskuudessa, joiden omaisuus on keskimäärin 2,2 miljardia yuania (220 miljoonaa euroa). Tutkijat selvittivät rikkaiden suhtautumista uskontoon, avioliittoon, elämään, uraan ja rahaan ja totesivat, että ”enemmistö miljonääreistä tuntee rahaa kohtaan samanaikaisesti sekä rakkautta että vihaa”. Useat tutkimukseen osallistuneet sanoivat, että vaikka raha on taannut heille hyvän yhteiskunnallisen aseman ja synnyttänyt aikaansaamisen tunteen, se on aiheuttanut heille ”ennen kaikkea harmia”.

Maataloustyöt hyväksi mielenterveyspotilaille

Yli sata asiantuntijaa 14 maasta kokoontui taannoin Stavangeriin Norjaan perehtyäkseen niin kutsuttuun hoivamaatalouteen, jossa yhdistyvät maatilan työt, opettaminen ja terveydenhoito. Norjan yleisradion mukaan jotkut vuosikausia mielenterveyshäiriöistä kärsineet eivät maataloustöiden aloittamisen jälkeen ole enää tarvinneet laitoshoitoa. Maatyöt tekevät hyvää ”sekä mielelle että ruumiille”. Norjassa yli 600 tavallista maatilaa toimii yhteistyössä tämän hankkeen kanssa, ja se tuo heille myös lisätuloja.

Kirkontornit käyttöön

”Uuden-Englannin kirkot [Yhdysvalloissa] ovat keksineet ratkaisun varojen hupenemiseen: ne vuokraavat maalauksellisia kirkontorneja tukiasemia tarvitseville teleoperaattoreille”, kerrotaan Newsweek-lehdessä. Asuinalueiden asemakaavoissa ei tukiasemille juuri jää tilaa, eivätkä asukkaat halua rumentavia mastoja naapurustoonsa. Siksi teleoperaattorit piilottavat laitteensa kirkontorneihin. Erään kirkkoja palvelevan konsulttitoimiston johtaja sanoo: ”Ensimmäinen kirkontorni, johon tällaiset laitteet asennettiin, on nyt kolmen yrityksen käytössä, ja kirkko saa vuodessa 74000 dollaria [58000 euroa] tilasta, jolle ei muutoin olisi mitään käyttöä.”