Tervetuloa Itä-Timoriin

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA AUSTRALIASTA

ITÄ-TIMOR on pieni valtio Timorin saaren itäosassa. Nimi ”Timor” on johdettu malaijinkielisestä sanasta, joka merkitsee ’itää’. Tämä nimi onkin sopiva, sillä saari sijaitsee Indonesian saariston itäkärjessä.

Maan pinta-ala on noin 14800 neliökilometriä eli hieman alle puolet Alankomaiden pinta-alasta. Vaikka saari on pieni, sen kohdalta kulkee Aasian ja Australian välinen ekologinen raja. Trooppiset viidakot rehottavat kuivien eukalyptuspensastojen ja karujen savannien lomassa. Eläimistökin on sekoitus Australian ja Aasian lajeja. Esimerkiksi australialaiset pussieläimet ja linnut elävät rinta rinnan aasialaisten apinoiden ja tropiikin suistokrokotiilien kanssa. Entä millaisia ihmisiä Itä-Timorissa asuu? Haluaisitko tavata heitä?

Siirtomaamenneisyys

Portugalilaiset merenkulkijat saapuivat Itä-Timoriin ensi kerran luultavasti vuoden 1514 tienoilla. Siihen aikaan vuorenrinteitä peittivät santelipuumetsät. Tuo puulaji oli omaisuuksien arvoista, ja jo se riitti portugalilaisille syyksi perustaa saareen kauppa-asema. Alueesta kiinnostui myös katolinen kirkko, joka lähetti sinne lähetyssaarnaajia käännyttämään paikalliset asukkaat. Nämä kaksi syytä saivat portugalilaiset perustamaan saareen siirtokuntia vuodesta 1556 lähtien.

Itä-Timor jäi kuitenkin syrjäiseksi alusmaaksi, johon ei paljon kiinnitetty huomiota. Kun hollantilaiset ottivat saaren läntisen puolikkaan haltuunsa vuonna 1656, portugalilaiset vetäytyivät itäosaan. Viimein yli neljäsataa vuotta myöhemmin vuonna 1975 he luopuivat vallan kahvasta kokonaan.

Samana vuonna syttyi sisällissota. Seuraavien 24 vuoden aikana taisteluissa sai surmansa arviolta 200000 itätimorilaista eli noin kolmannes väestöstä. Vuonna 1999 väkivallan aalto pyyhkäisi maan yli hävittäen jopa 85 prosenttia rakennuksista ja suuren osan infrastruktuurista. Sadattuhannet pakenivat vuorille. Lopulta Yhdistyneet kansakunnat tuli väliin pysäyttääkseen tuhon ja rauhoittaakseen oloja.

Sen jälkeen timorilaiset ovat rakentaneet elämäänsä uudelleen lähes tyhjästä. Toukokuussa 2002 Itä-Timorin demokraattinen tasavalta tunnustettiin virallisesti uutena valtiona.

Kulttuurien kohtauspaikka

Satoja vuosia jatkunut kaupankäynti, muuttoliike Aasiasta, Australiasta ja Tyynenmeren saarista sekä eurooppalaiset siirtolaiset ovat tuottaneet värikkään kudelman erilaisia kulttuureja ja kieliä. Portugali on edelleen liike-elämän ja hallinnon kieli, mutta 80 prosenttia väestöstä käyttää virallisena kielenä tetumia, jossa on paljon sanoja portugalista. Maan lukuisat etniset ryhmät puhuvat ainakin 22:ta muuta kieltä.

Maaseutukylien elämässä ovat edelleen tärkeässä asemassa perinteiset kuninkaat. He johtavat seremonioita sekä päättävät maanjaosta ja muista perinteiden sanelemista  asioista, kun taas vaaleilla valittu päällikkö valvoo siviilihallintoa.

Uskonto on sekoitus paikallista animismia ja muualta tuotua katolisuutta. Esi-isien palvonta, noituus ja spiritismi vaikuttavat kaikkiin elämän puoliin. On aivan tavallista, että säännölliset kirkossakävijät kääntyvät matan do’ok’in eli poppamiehen puoleen saadakseen tietää tulevia, parantuakseen vaivoistaan tai suojellakseen itseään pahoilta hengiltä.

Tiedonhaluisia ja vieraanvaraisia

Itätimorilaiset ovat luonnostaan iloisia, tiedonhaluisia ja vieraanvaraisia. ”Meillä on valtava halu oppia, puhua ja olla vuorovaikutuksessa jopa ventovieraiden kanssa”, sanoo presidentti Xanana Gusmão.

Timorilaisperheessä vieraat syövät todennäköisesti perheenpään seurassa. Vaimo ja lapset tarjoilevat aterian ja syövät itse vasta myöhemmin illalla. On kohteliasta ottaa ensin vain vähän ruokaa. Sitten vieras voi osoittaa kunnioitusta kokille pyytämällä lisää.

Aterioilla tarjotaan useimmiten riisiä, maissia tai maniokkia sekä vihreitä vihanneksia ja kasviksia. Saboko on maukas erikoisuus, jossa palmunlehvän sisään on kätketty tamarindikastikkeella ja mausteilla höystettyjä sardiineja. Liha on kallista ylellisyyttä.

Vilskettä ja vipinää lapsista

Itä-Timor on nuorten ihmisten valtio. Lähes puolet väestöstä on lapsia, ja monissa perheissä on 10–12 kotona asuvaa lasta.

Koulumatkalla lapset kävelevät usein käsi kädessä – pojat poikien kanssa ja tytöt tyttöjen – nauraen ja laulaen tepastellessaan eteenpäin. Kirjatiedon lisäksi heille opetetaan koulussa myös elämäntaitoja ja käytöstapoja.

Timorilaislapsi ei koskaan leiki yksinään tai hiljaa, vaan ilonpidossa on mukana koko lähitienoo. Suosittu leikki on dudu karreta, vanteen pyöritys. Polkupyörän vanne toimittaa auton virkaa, ja sitä lapset pyörittävät ja ohjaavat kepillä juostessaan nauraen teitä pitkin.

Elämä ei kuitenkaan ole lapsille pelkkää leikkiä. He saattavat saada tehtäväksi esimerkiksi jauhaa maissia painavalla metallitangolla. Työtä tehdessäkin heillä on suu leveässä hymyssä, ja he näyttävät olevan onnellisen tietämättömiä siitä, että ovat syntyneet yhteen maailman kymmenestä köyhimmästä maasta.

Kansakunnan vaikea alkutaival

Syvä köyhyys tekee timorilaisten elämästä epävarmaa. Neljäkymmentä prosenttia väestöstä elää alle 1,5 eurolla päivässä, mikä olisi elämän perusvälttämättömyyksiin tarvittava  vähimmäismäärä. Infrastruktuuri on puutteellinen. Eräässä virallisessa raportissa sanotaan: ”Väestöstä kolme neljästä on sähkönjakelun ulkopuolella, kolme viidestä elää asunnoissa, joissa ei ole kunnollisia viemäreitä, ja joka toiselta puuttuu puhdas juomavesi.”

Näissä oloissa terveysongelmia on monenlaisia. Vajaaravitsemus, malaria, tuberkuloosi ja muut sairaudet ovat kutistaneet elinajanodotteen 50 vuoteen. Joka kymmenes lapsi kuolee alle viisivuotiaana. Vuonna 2004 vajaat 50 lääkäriä huolehti maan noin 800000 asukkaasta.

Monet valtiot pyrkivät yhteistyössä Yhdistyneiden kansakuntien kanssa auttamaan timorilaisia rakentamaan tuhotun maansa uudelleen. Timorinmeren runsaat öljy- ja maakaasuvarat antavat nekin toivoa taloudellisen tilanteen paranemisesta. Maan suurin voimavara ovat kuitenkin sen sinnikkäät, nöyrät asukkaat. Eräs timorilaisnainen sanoi Herätkää!-lehdelle: ”Olemme ehkä köyhiä mutta emme kurjia!”

”Hyvä uutinen jostakin paremmasta”

Viime vuosina Jehovan todistajat ovat vieneet itätimorilaisille ”hyvää uutista jostakin paremmasta” (Jesaja 52:7; Roomalaisille 10:14, 15). Vuonna 2005 heidän ainoa seurakuntansa tuossa maassa  käytti palvelukseen lähes 30000 tuntia kertoen toisille Raamatun lupaamasta suurenmoisesta maanpäällisestä paratiisista (Psalmit 37:10, 11; 2. Pietarin kirje 3:13).

Raamatun totuuksien oppiminen on vapauttanut ihmisiä spiritismin sortavan ikeen alta. Esimerkiksi viiden lapsen isä Jacob noudatti tunnollisesti perinteisiä spiritistisiä tapoja. Hän uhrasi kuolleiden hengille säännöllisesti eläinuhreja. Se verotti perheen varoja raskaasti: yhden kanan uhraaminen maksoi lähes päivän palkan ja erityisuhriksi annettu vuohi tai sika monen viikon palkan.

Sitten Jacobin vaimo Fransiska alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Hän näytti miehelleen jakeita, jotka osoittivat, että kuolleet ovat tiedottomia eivätkä voi vahingoittaa eläviä (Saarnaaja 9:5, 10; Hesekiel 18:4). He uskoivat Raamatun sanaan ja lakkasivat uhraamasta hengille. Silloin sukulaiset suuttuivat ja katkaisivat välinsä heihin vakuuttuneina siitä, että kostonhaluiset henget tappaisivat heidät pian. Jacob ja Fransiska pysyivät kuitenkin lujina ja sanoivat: ”Jehova suojelee meitä.”

Jacobkin alkoi tutkia Raamattua ja käydä perheensä kanssa kristillisissä kokouksissa. Sen vaikutuksesta hän teki muitakin hyviä muutoksia elämässään. Hän oli vuosikausia polttanut rasiallisen tupakkaa päivässä, mutta nyt hän jätti tupakoinnin. Hän opetteli myös lukemaan ja kirjoittamaan. Fransiska puolestaan lopetti huumaavien betelpähkinöiden pureskelun. Vuonna 2005 heidät kastettiin Jehovan todistajiksi. Nykyään he käyttävät rahansa viisaasti lastensa kouluttamiseen ja välttämättömiin lääkärinlaskuihin.

Kuten Jeesus ennusti, Jumalan valtakunnan hyvää uutista saarnataan tosiaankin ”maan äärissä asti” – jopa pikkuruisen Itä-Timorin tiedonhaluisille, vieraanvaraisille ja laajasydämisille asukkaille (Apostolien teot 1:8; Matteus 24:14).

[Tekstiruutu/Kuva s. 17]

”Tuli lanka ja tiuhtakeppi”

”Tuli lanka ja tiuhtakeppi” on ilmaus, jota timorilaiset ennen käyttivät, kun perheeseen syntyi tyttövauva. Se kuvaa naisten perinnäistä roolia koristeellisen tais-kankaan kutojina. Tästä kankaasta valmistetaan taidokkaita seremoniavaatteita, peitteitä ja perintökalleuksia. Isoäidit opettavat tytöt kasvattamaan, korjaamaan, kehräämään ja värjäämään pellavaa sekä kutomaan siitä kauniita, värikkäitä malleja. Yhden ainoan tais-kankaan kutominen voi kuvion monimutkaisuuden mukaan kestää vuoden ellei enemmänkin. Koska kullakin alueella on omat perinteiset mallinsa, asiantuntija osaa heti sanoa, mistä päin tais on peräisin.

[Kartta s. 14]

(Ks. painettu julkaisu)

PAPUA-UUSI-GUINEA

INDONESIA

ITÄ-TIMOR

AUSTRALIA

[Kuva s. 15]

Tyypillinen kartiokattoinen maja

[Kuva s. 16]

”Dudu karreta” – lasten suosikkileikki

[Kuva s. 16, 17]

Jacob perheineen