Hengissä Mumbain pommi-iskuista

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA INTIASTA

MUMBAISSA (aik. Bombay) on yli 18 miljoonaa asukasta, ja määrä kasvaa nopeasti. Joka päivä 6–7 miljoonaa kaupunkilaista matkustaa nopeilla, tiheään liikennöivillä paikallisjunilla työhön, kouluun, oppilaitoksiin, ostoksille tai nähtävyyksiä katsomaan. Yhdeksänvaunuisissa junissa on 1710 paikkaa kussakin, mutta ruuhka-aikoina niihin ahtautuu peräti viitisentuhatta matkustajaa. Tällainen ruuhka-aika oli myös 11. heinäkuuta 2006, kun terroristit iskivät Mumbain juniin. Vajaan neljännestunnin aikana läntisen rautatien junissa räjähti seitsemän pommia. Runsaat 200 menetti henkensä, ja yli 800 loukkaantui.

Varsin monet Jehovan todistajat Mumbain ja sen esikaupunkien 22 seurakunnasta matkustavat säännöllisesti näillä junilla, ja heitä oli myös iskujen kohteiksi joutuneissa junissa. Onneksi kukaan heistä ei menettänyt henkeään, vaikkakin monet loukkaantuivat. Anita oli tulossa töistä kotiin. Juna oli ääriään myöten täynnä, joten hän seisoi ensimmäisen luokan vaunussa lähellä ovea päästäkseen helposti ulos. Junan kiitäessä eteenpäin kuului yhtäkkiä valtava räjähdys, ja vaunu täyttyi mustasta savusta. Anita kurkottautui ovesta ulos ja katsoi oikealle. Seuraavan vaunun metallinen kylki oli repeytynyt irti ja riippui vaunun rungosta 45 asteen kulmassa. Hän näki kauhukseen, miten aukosta sinkoili ruumiita ja ruumiinosia kiskoille. Kului muutama sekunti – Anitasta ne tuntuivat ikuisuudelta – ja juna pysähtyi. Anita hyppäsi muiden matkustajien kanssa ulos kiskoille ja juoksi mahdollisimman kauas. Hän sai matkapuhelimellaan yhteyden mieheensä Johniin; hän oli onnekas, sillä muutamia minuutteja myöhemmin kaupungin puhelinjärjestelmä tukkeutui ihmisten huolestuneista soitoista. Tähän saakka  hän oli ollut suhteellisen rauhallinen, mutta puhuessaan miehensä kanssa hän murtui ja puhkesi kyyneliin. Hän kertoi, mitä oli tapahtunut, ja pyysi Johnia hakemaan hänet kotiin. Anitan odotellessa alkoi sataa kaatamalla, ja vedet huuhtoivat pois suuren osan todistusaineistosta, joka olisi helpottanut pommi-iskujen tutkintaa.

Claudius, hänkin Jehovan todistaja, lähti tuona päivänä toimistostaan tavallista aikaisemmin. Hän astui kello 17.18 lähtevään junaan läntisten rautateiden pääteasemalta Churchgatelta. Hän matkusti ensimmäisessä luokassa. Matka Bhayandariin kestäisi tunnin. Etsiessään istumapaikkaa Claudius näki naapuriseurakuntaan kuuluvan Josephin. Aika kului nopeasti miesten rupatellessa. Jossain vaiheessa Joseph torkahti väsyneenä päivän työstä. Koska juna oli tupaten täynnä, Claudius nousi määränpäätään edeltävällä asemalla ahtautuakseen ihmismassan läpi junan ovelle. Samalla Joseph havahtui hereille ja nojasi taaksepäin hyvästelläkseen hänet selkänojansa yli. Claudius tarttui istuimen kaiteeseen ja kumartui sanomaan Josephille jotakin. Se luultavasti pelasti hänen henkensä. Odottamatta kuului kovaa meteliä. Vaunu tärisi rajusti ja täyttyi savusta, ja tuli säkkipimeää. Claudius paiskautui lattialle istuinrivien väliin. Hänen korvansa soivat. Siinä missä hän oli seisonut, oli ammottava aukko. Osa hänen lähellään seisoneista matkustajista oli lennähtänyt kiskoille ja osa makasi kuolleena junan lattialla. Hän oli selviytynyt hengissä viidennestä niistä kaikkiaan seitsemästä räjähdyksestä, jotka järkyttivät rautateitä tuona kammottavana tiistaina.

Claudius vietiin sairaalaan yltä päältä veressä. Suurin osa verestä oli kuitenkin peräisin muilta, vähemmän onnekkailta matkustajilta. Hän selvisi melko vähällä: toisesta korvasta puhkesi tärykalvo, toiseen käteen tuli palovammoja ja hiukset kärventyivät. Sairaalassa hän tapasi Josephin sekä tämän vaimon Angelan, joka oli ollut seuraavassa, naisille tarkoitetussa vaunussa ja selvinnyt ehjin nahoin. Josephilla oli oikea silmä mustana, ja hän oli menettänyt tilapäisesti kuulonsa. Nämä kolme todistajaa kiittivät Jehovaa siitä, että olivat hengissä. Claudius kertoi, että hänen ensimmäinen ajatuksensa hänen toinnuttuaan räjähdyksestä oli, miten turhaa on tässä järjestelmässä juosta rahan ja aineellisen perässä, kun elämä voi yhdessä silmänräpäyksessä olla ohi. Hän oli iloinen siitä, että hänen suhteensa Jumalaansa Jehovaan oli kaikkein tärkeimmällä sijalla hänen elämässään.

Mumbai joutui lyhyen ajan kuluessa kokemaan ankaran tulvan, mellakoita ja pommi-iskut. Sikäläisten yli 1700 todistajan keskuudessa vallitsee kuitenkin erinomainen, innokas henki. He kertovat säännöllisesti lähimmäisilleen suurenmoisesta toivosta elää uudessa maailmassa, jossa kaikenlaisesta väkivallasta on tehty pysyvästi loppu (Ilmestys 21:1–4).

[Huomioteksti s. 23]

Siinä missä hän oli seisonut, oli ammottava aukko.

[Kuva s. 23]

Anita

[Kuva s. 23]

Claudius

[Kuva s. 23]

Joseph ja Angela

[Kuvan lähdemerkintä s. 22]

Sebastian D’Souza/AFP/Getty Images