Höyhenet – suunnittelun ihme

VOIMAKKAIN siiveniskuin lokki ampaisee maasta kohti taivasta. Ilmaan päästyään se kaartelee vaivattomasti ylöspäin tuulen varassa. Vain aavistuksen verran siipiensä ja pyrstönsä kulmaa muuttelemalla se pystyy liitämään taivaalla liikuttamatta itseään juuri lainkaan. Miten se onnistuu tekemään tuon kaiken niin pakottomasti ja virheettömästi? Paljolti höyhentensä ansiosta.

Linnut ovat nykyään elävistä eläimistä ainoita, joilla on höyhenpeite. Useimmilla on erityyppisiä höyheniä. Näkyvimmät ovat limittäiset peitinhöyhenet, jotka antavat linnuille niiden sulavan virtaviivaisen ulkomuodon. Peitinhöyheniin kuuluvat lentämisen kannalta välttämättömät siipi- ja pyrstösulat. Kolibrilla höyheniä voi olla alle tuhat, joutsenella puolestaan yli 25000.

Höyhenet ovat suunnittelun ihme. Höyhenen keskellä kulkee taipuisa ja hyvin vahva ruoto. Siitä haarautuu toisiinsa kiinnittyneitä höytyliistakkeita, joista muodostuu höyhenen sileä höyty. Höytyliistakkeita pitävät yhdessä sadat pienet höytysäteet, jotka ovat kiinni toisissaan väkästen avulla muodostaen ikään kuin vetoketjun. Kun väkästen ote heltiää, lintu kiinnittää ne jälleen yhteen sukimalla itseään. Saman voi tehdä vetämällä rispaantunutta höyhentä varovasti sormien välistä.

Etenkin siipisulat ovat epäsymmetrisiä: höydyn etureuna on takareunaa kapeampi. Näin höyheneen muodostuu kantopinta, jonka ansiosta jokainen siipisulka toimii yksinäänkin kuin pikkuruinen siipi. Lisäksi isoa siipisulkaa tarkastellessa voi ruodon alapinnalla nähdä pitkittäisuurteen. Tämä yksinkertainen rakenteellinen ominaisuus tekee ruodosta lujan, niin että se pystyy taipumaan ja kiertymään napsahtamatta kuitenkaan poikki.

Höyhenten monet tehtävät

Peitinhöyhenten joukossa on useilla linnuilla jauheuntuvia, jotka ovat ainoa pysyvä ja jatkuvasti kasvava höyhenpuvun osa, sekä pitkiä, ohuita rihmauntuvia. Jauheuntuvien höytyliistakkeet hajoavat hienoksi jauheeksi, minkä uskotaan pitävän linnun höyhenpeitteen vettä hylkivänä. Arvellaan, että rihmauntuvien juuressa olevat aistimet kertovat linnulle sen ulompiin höyheniin kohdistuvista häiriöistä ja voivat jopa auttaa sitä arvioimaan lentonopeuttaan.

 Muiden tehtäviensä lisäksi höyhenet suojelevat lintua kuumuudelta, kylmyydeltä ja ultraviolettivalolta. Esimerkiksi jotkin vesilinnut näyttävät tulevan hyvin toimeen purevassakin merituulessa. Tämä johtuu siitä, että niiden erittäin tiiviiden peitinhöyhenten alla on tiheässä pehmeitä, pörröisiä untuvia, jotka voivat muodostaa jopa yli puolentoista senttimetrin paksuisen kerroksen ja peittää suurimman osan linnun ruumiista. Mikään ihmisten tähän mennessä keksimä synteettinen eriste ei vedä vertoja luonnonuntuvalle.

Koska höyhenet kuluvat, linnulle tulee sulkasato: vanhat höyhenet putoavat ja tilalle kasvaa uusia. Useimmat linnut pudottavat siipi- ja pyrstösulkansa tietyssä järjestyksessä, niin että ne pysyvät jatkuvasti lentokykyisinä.

”Hiukan liian täydellisiä”

Turvallisten lentokoneiden valmistaminen kysyy huolellista suunnittelua samoin kuin insinööri- ja rakennustaitoa. Entä linnut ja höyhenet? Koska fossiiliset todisteet puuttuvat, evoluution kannattajat väittelevät kiivaasti siitä, miten höyhenet ovat syntyneet. Science News -lehden mukaan kiistelylle ovat ominaisia ”lähes uskonnollinen kiihko”, ”myrkyllinen nimittely” ja ”paleontologinen tunteiden palo”. Muuan evoluutiobiologi, joka järjesti höyhenen kehitystä käsittelevän symposiumin, myönsi: ”En olisi osannut edes kuvitella, että jokin tieteellinen aihe saisi ihmiset käyttäytymään niin karkeasti ja synnyttäisi heissä sellaista katkeruutta.” Jos höyhenet ovat selvästi evoluution tulosta, miksi tästä aiheesta käytävät keskustelut ovat niin sapekkaita?

Yalen yliopiston lintutieteen käsikirjan mukaan ”ongelma on siinä, että höyhenet ovat hiukan liian täydellisiä” (Manual of Ornithology—Avian Structure and Function). Mikään höyhenissä ei osoita niiden kaivanneen jossain vaiheessa parantelua. Samassa teoksessa sanotaan, että ”varhaisin tunnettu höyhenen fossiili näyttää niin modernilta, että sitä ei pysty erottamaan nykyisten lentävien lintujen höyhenistä”. * Evoluutioteorian mukaan höyhenet ovat kuitenkin syntyneet asteittain ihon aiemmista pintarakenteista toinen toistaan seuranneiden  muutosten välityksellä. Käsikirjassa sanotaan lisäksi, että höyhenet eivät olisi voineet kehittyä, ellei jokainen välimuoto olisi ollut yksilölle jollain tavoin edellistä hyödyllisempi.

Yksinkertaisesti sanottuna evoluutio ei voisi edes teoriassa tuottaa höyhentä, ellei jokainen vaihe pitkässä, sattumanvaraisten perinnöllisten muutosten sarjassa, joka muovasi höyhenen rakennetta, parantanut merkittävästi eläimen selviytymismahdollisuuksia. Jopa monet evoluution kannattajat myöntävät, että ajatus jonkin niin monimutkaisen ja täydellisesti toimivan kuin höyhenen syntymisestä sattumalta vaatii melkoisesti mielikuvitusta.

Lisäksi jos höyhenet kehittyivät asteittain pitkän ajan kuluessa, fossiilistosta pitäisi löytyä välimuotoja. Yhtäkään ei kuitenkaan ole löydetty, ainoastaan täysin muodostuneita höyheniä. ”Evoluutioteorian kannalta on ikävää, että höyhenet ovat erittäin monimutkaisia”, käsikirjassa todetaan.

Lentämiseen tarvitaan muutakin kuin höyhenet

Höyhenten erinomaisuus on vain yksi evoluution kannattajien ongelma, sillä käytännössä kaikki linnun osat on suunniteltu lentämiseen. Esimerkiksi linnun luut ovat kevyet ja ontot, ja sillä on poikkeuksellisen tehokas hengityselimistö sekä lihakset, jotka ovat erikoistuneet siipien räpyttelyyn ja hallintaan. Jopa jokaisen yksittäisen höyhenen asentoa ohjaavat useat lihakset. Kukin lihas on hermojen välityksellä yhteydessä linnun pikkuisiin mutta ihmeellisiin aivoihin, joissa on valmiina tiedot siitä, miten hallita kaikkia näitä eri toimintoja samanaikaisesti, automaattisesti ja täsmällisesti. Lentämiseen tarvitaan siis koko tätä hämmästyttävän monimutkaista järjestelmää, ei pelkkiä höyheniä.

Ei liioin pidä unohtaa, että jokainen lintu kasvaa pienen pienestä solusta, joka sisältää kaikki linnun rakennusohjeet ja vaistot, niin että se voi jonain päivänä nousta taivaalle. Voisiko tämä olla vain monien onnekkaiden sattumien summa? Vai onko yksinkertaisin selitys myös kaikkein järkevin ja tieteellisin – nimittäin se, että linnut ja niiden höyhenet kertovat ylivertaisen älykkäästä Tekijästä? Todisteet puhuvat puolestaan. (Roomalaisille 1:20.)

[Alaviite]

[Tekstiruutu/Kuva s. 24]

VÄÄRENNETTYJÄ TODISTEITA

Jotkin fossiilit, joiden taannoin kuulutettiin suureen ääneen olevan ”todisteita” siitä, että linnut ovat kehittyneet muista luontokappaleista, ovat sittemmin osoittautuneet väärennöksiksi. Esimerkiksi vuonna 1999 National Geographic -lehdessä kerrottiin sellaisen eläimen fossiilista, jolla oli ollut höyhenpuku ja samankaltainen häntä kuin dinosauruksella. Lehti julisti löydön olevan ”todellinen puuttuva rengas siinä moniosaisessa ketjussa, joka yhdistää dinosaurukset lintuihin”. Fossiili osoittautui kuitenkin väärennökseksi, joka oli koottu kahden eri eläimen osista. Todellisuudessa mitään ”puuttuvaa rengasta” ei ole koskaan löytynyt.

[Lähdemerkintä]

O. Louis Mazzatenta/National Geographic Image Collection

[Tekstiruutu s. 25]

MAAILMA LINNUN SILMIN

Ihmiset ihastelevat lintujen heleitä, kaikissa sateenkaaren väreissä hehkuvia höyhenpukuja. Linnut itse voivat kuitenkin nähdä toistensa höyhenet vieläkin kiinnostavampina. Ihmissilmässä on kolmentyyppisiä väriherkkiä tappisoluja, mutta joidenkin lintujen silmissä tappisoluja on neljänlaisia. Näiden ylimääräisten aistinsolujen ansiosta linnut pystyvät havaitsemaan ihmissilmille näkymätöntä ultraviolettivaloa. Joidenkin lajien koiraat ja naaraat ovat ihmisten mielestä aivan samannäköisiä, mutta koiraslinnun höyhenet heijastavat ultraviolettivaloa eri tavoin kuin naaraslinnun höyhenet. Linnut näkevät eron, mikä voi auttaa niitä puolison etsinnässä.

[Kaavio s. 23]

(Ks. painettu julkaisu)

Höytyliistake

Höytysäde

Ruoto

[Kuva s. 24]

Peitinhöyheniä

[Kuva s. 24]

Rihmauntuva

[Kuva s. 25]

Jauheuntuva

[Kuva s. 25]

Untuva

[Kuva s. 24, 25]

Suula