Espanjan armada – murhenäytelmä merellä

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA ESPANJASTA

YLI neljäsataa vuotta sitten kaksi laivastoa otti yhteen Englannin kanaalin kapeilla vesillä. Taistelussa olivat vastakkain protestantit ja katolilaiset, ja se oli osa Englannin protestanttisen kuningattaren Elisabet I:n ja Espanjan katolisen kuninkaan Filip II:n armeijoiden välistä kamppailua 1500-luvulla. Osapuolille ”Englannin ja Espanjan laivastojen yhteenotto Kanaalissa oli – – alkua valon ja pimeyden voimien lopulliselle välienselvittelylle”, selitetään kirjassa The Defeat of the Spanish Armada.

Englantilaiset aikalaiset kuvailivat Espanjan armadaa eli sotalaivastoa ”suurimmaksi laivastoksi, mikä merillä koskaan oli nähty”. Armadan sotaretki osoittautui kuitenkin traagiseksi virheeksi – erityisesti tuhansien henkensä menettäneiden kannalta. Mikä oli armadan tavoite, ja miksi se epäonnistui tehtävässään?

Hyökkäyksen syitä

Englantilaiset merirosvot olivat ryöstelleet espanjalaisia laivoja jo vuosien ajan, ja kuningatar Elisabet tuki aktiivisesti alankomaalaisten kapinaa Espanjan hallintoa vastaan. Lisäksi katolinen Filip II tunsi velvollisuudekseen auttaa Englannin katolilaisia vapauttamaan maansa alati voimistuvasta protestanttisesta ”harhaopista”. Sitä varten armadan mukana oli noin 180 pappia ja uskonnollista neuvonantajaa. Jopa silloin, kun armadan miehistöä koottiin, jokaisen täytyi tunnustaa syntinsä papille ja nauttia ehtoollista.

Espanjan ja sen kuninkaan uskonnollista henkeä ilmentävät huomattavan  jesuiitan Pedro de Ribadeneyran sanat: ”Meidän Herramme Jumala, jonka puolesta me taistelemme ja jonka pyhintä uskoa me puolustamme, kulkee edellämme – ja sellaisen kapteenin kanssa meillä ei ole mitään pelättävää.” Englantilaiset puolestaan toivoivat, että ratkaiseva voitto saisi protestanttiset ajatukset leviämään halki Euroopan.

Espanjan kuninkaan hyökkäyssuunnitelma vaikutti mutkattomalta. Hän käski armadaa purjehtimaan Englannin kanaaliin ja poimimaan mukaan Parman herttuan ja tämän 30000 kokenutta sotilasta, jotka olivat asemissa Flanderissa *. Yhdessä joukot jatkaisivat Kanaalin yli ja nousisivat maihin Essexin rannikolla, josta ne marssisivat Lontooseen. Filip oletti, että Englannin katolilaiset hylkäisivät protestanttisen kuningattarensa ja liittyisivät sankoin joukoin hänen armeijaansa.

Filipin suunnitelmassa oli kuitenkin vakavia puutteita. Luottaessaan kaitselmukseen hän jätti huomiotta kaksi merkittävää ongelmaa: Englannin laivaston vahvuuden ja sen, kuinka vaikeaa Parman herttuan joukkojen noutaminen olisi ilman sopivaa syväsatamaa.

Valtava mutta kömpelö

Filip nimitti armadan päälliköksi Medina-Sidonian herttuan. Vaikka herttualla oli vain vähän kokemusta meriltä, hän oli tehokas organisaattori, joka pian voitti kokeneiden kapteeniensa luottamuksen. Yhdessä he järjestivät valtavan sotalaivastonsa ja varustivat sen parhaansa mukaan. He suunnittelivat huolellisesti signaalit, purjehduskäskyt ja muodostelmat, jotka yhdistäisivät heidän monikansalliset joukkonsa.

Armada, joka koostui 130 laivasta, lähes 20000 sotilaasta ja 8000 merimiehestä, lähti lopulta matkaan Lissabonin satamasta 29. toukokuuta 1588. Mutta epäsuotuisat tuulet ja myrsky pakottivat sen pysähtymään La Coruñassa Luoteis-Espanjassa korjauksia ja muonatäydennystä varten. Medina-Sidonian herttua oli huolissaan riittämättömistä elintarvikkeista ja miestensä sairastelusta ja kirjoitti kuninkaalle avoimesti pahoista aavistuksistaan koko yrityksen suhteen. Filip kuitenkin vaati amiraaliaan jatkamaan suunnitelman mukaan. Niinpä kömpelö laivasto jatkoi matkaansa ja saapui lopulta Englannin kanaaliin kaksi kuukautta Lissabonista lähtönsä jälkeen.

 Kahakoita Kanaalissa

Kun Espanjan laivasto saapui Lounais-Englannissa sijaitsevan Plymouthin edustalle, englantilaiset olivat odottamassa sitä. Molemmilla osapuolilla oli suunnilleen yhtä paljon laivoja, mutta ne olivat rakenteeltaan erilaisia. Espanjan alukset olivat korkeita, ja kansilla törrötti vieri vieressä lyhyen kantaman tykkejä. Keulaan ja perään rakennettuine suurine tykkitorneineen ne muistuttivat kelluvia linnoituksia. Espanjalaisten taktiikkana oli nousta vihollislaivoihin ja vallata ne. Englantilaisten laivat olivat matalampia ja nopeampia, ja niissä oli enemmän pitkän kantaman tykkejä. Niiden kapteenit aikoivat välttää lähitaistelua ja tuhota espanjalaiset laivat matkan päästä.

Voidakseen pitää puolensa liikkuvampaa ja tulivoimaisempaa Englannin laivastoa vastaan Espanjan amiraali ryhmitti laivansa puolustusmuodostelmaan, joka muistutti kuunsirppiä. Vahvimmat alukset, joissa oli kauimmas kantavat tykit, vartioivat muodostelman kärkiä. Lähestyisipä vihollinen miltä suunnalta tahansa, armada voisi aina kääntyä sitä kohti, kuten puhveli suuntaa sarvensa kohti lähestyvää leijonaa.

Laivastot kahakoivat pitkin Kanaalia ja kävivät pari pientä taistelua. Espanjalaisten muodostelma osoittautui toimivaksi, eivätkä englantilaiset onnistuneet upottamaan heiltä yhtäkään laivaa. Englantilaiset kapteenit päättelivät, että heidän oli jotenkin rikottava muodostelma päästäkseen hyökkäämään lähempää. Heidän tilaisuutensa tuli 7. elokuuta.

Medina-Sidonian herttua oli pitäytynyt saamissaan käskyissä ja ohjannut armadansa hakemaan Parman herttuan joukkoineen. Odottaessaan tältä viestiä hän käski laivaston ankkuroida Calais’n edustalle Ranskan rannikolle. Paikallaan olevat laivat olivat haavoittuvia, ja englantilaiset lähettivät niitä kohti kahdeksan laivaa, jotka oli lastattu palavilla aineilla ja sytytetty tuleen. Useimmat espanjalaiset kapteenit pakenivat pakokauhun vallassa avoimemmille vesille. Sitten voimakkaat tuulet ja merivirrat työnsivät aluksia pohjoiseen.

Aamunkoitteessa käytiin ratkaiseva taistelu. Englannin laivasto ampui espanjalaisia laivoja lähietäisyydeltä ja onnistui tuhoamaan niistä ainakin kolme ja vahingoittamaan monia muita. Koska espanjalaisten ammukset olivat vähissä, heidän täytyi kestää ankara tulitus avuttomina.

Raju myrsky pakotti englantilaiset keskeyttämään hyökkäyksen. Seuraavana aamuna armada oli jälleen järjestäytynyt sirppimuodostelmaan. Se kääntyi kohti vihollista ja valmistautui taistelemaan vähillä ammuksillaan. Mutta ennen kuin englantilaiset ehtivät avaamaan tulen, espanjalaiset huomasivat olevansa vaarassa ajautua maihin. Tuuli ja merivirrat työnsivät niitä vääjäämättä  kohti Alankomaiden rannikkoa ja Zeelandin hiekkasärkkiä, jotka olisivat koituneet niiden tuhoksi.

Kun kaikki toivo näytti jo menneen, tuuli muutti yllättäen suuntaansa ja painoi armadan pohjoiseen turvaan avomerelle. Reitti takaisin Calais’hen oli kuitenkin englantilaisten laivojen tukkima, ja tuulet ajoivat kovia kokenutta laivastoa edelleen kohti pohjoista. Medina-Sidonian herttua katsoi, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin keskeyttää sotaretki ja pelastaa niin monta laivaa ja miestä kuin mahdollista. Hän päätti palata Espanjaan kiertämällä Skotlannin ja Irlannin.

Myrskyjä ja haaksirikkoja

Mukiloidun armadan matka takaisin oli raskas. Ruoka oli vähissä, ja vesi oli loppumaisillaan, koska tynnyrit vuotivat. Monet laivat olivat vahingoittuneet pahoin englantilaisten hyökkäyksissä, ja vain muutamat niistä olivat enää merikelpoisia. Irlannin luoteisrannikolla armada joutui vielä rajuun myrskyyn, jota kesti kaksi viikkoa. Osa laivoista katosi jälkiä jättämättä! Jotkin laivat taas haaksirikkoutuivat.

Lopulta 23. syyskuuta armadan kärkijoukko vaappui Santanderin satamaan Pohjois-Espanjaan. Noin kuusikymmentä laivaa ja vain noin puolet Lissabonista lähteneistä miehistä selvisi takaisin. Tuhannet hukkuivat. Monet menehtyivät haavoihin tai sairauksiin paluumatkan aikana. Koetukset jatkuivat vielä Espanjan rannikollakin.

Kirjassa The Defeat of the Spanish Armada kerrotaan: ”Monilla [miehistöillä] ei ollut lainkaan ruokaa, ja miehiä yksinkertaisesti kuoli nälkään”, vaikka laivat olivatkin ankkurissa espanjalaisessa satamassa. Kirjan mukaan espanjalaisessa Laredon satamakaupungissa yksi laiva ajoi maihin, ”koska ei ollut tarpeeksi miehiä laskemaan purjeita ja ankkuria”.

Tappion merkitys

Voitto armadasta valoi luottamusta Pohjois-Euroopan protestantteihin, vaikka uskonsodat jatkuivatkin laantumatta. Protestantit uskoivat voiton olevan todiste Jumalan suosiosta, kuten hollantilainen muistomitali osoittaa. Siihen on kaiverrettu sanat Flavit יהוה et dissipati sunt 1588 eli ”Jehova puhalsi, ja he hajaantuivat 1588”.

Aikanaan Iso-Britannia omaksui maailmanvallan roolin, kuten kirjassa Modern Europe to 1870 sanotaan: ”Iso-Britannia nousi vuonna 1763 esiin maailman huomattavimpana kauppa- ja siirtomaavaltana.” Kirjassa Navy and Empire puolestaan todetaan: ”Vuonna 1763 Brittiläinen imperiumi piti maailmaa ohjaksissaan aivan kuin olisi ollut henkiin herännyt ja laajentunut Rooma.” Myöhemmin Iso-Britannia muodosti yhdessä entisen siirtomaansa Amerikan yhdysvaltojen kanssa Angloamerikkalaisen maailmanvallan.

Poliittisten imperiumien nousu ja tuho on aihe, joka kiehtoo Raamatun tutkijoita, sillä Raamattu käsittelee laajasti toisiaan seuraavia maailmanvaltoja Egyptiä, Assyriaa, Babyloniaa, Meedo-Persiaa, Kreikkaa, Roomaa ja lopulta Angloamerikkalaista maailmanvaltaa. Itse asiassa Raamattu ennusti jo paljon etukäteen, miten useat näistä valloista nousisivat ja tuhoutuisivat. (Daniel 8:3–8, 20–22; Ilmestys 17:1–6, 9–11.)

Jälkeenpäin katsottuna on ilmeistä, että Espanjan armadan valloitusyrityksen epäonnistuminen kesällä 1588 oli erittäin merkittävä. Lähes kaksisataa vuotta armadan lyömisen jälkeen Iso-Britannia nousi huomattavaan asemaan, ja aikanaan sillä olisi ratkaiseva osa Raamatun profetian täyttymisessä.

[Alaviite]

[Kaavio/Kartta s. 26, 27]

(Ks. painettu julkaisu)

Espanjan armadan reitti

—— Hyökkäysreitti

–– Paluumatka

X Taistelu

ESPANJA

Lissabon

La Coruña

Santander

FLANDERI

Calais

ESPANJAN ALANKOMAAT

YHDISTYNEET ALANKOMAAT

ENGLANTI

Plymouth

Lontoo

IRLANTI

[Kuva s. 24]

Kuningas Filip II

[Lähdemerkintä]

Biblioteca Nacional, Madrid

[Kuva s. 24]

Kuningatar Elisabet I

[Kuva s. 24, 25]

Medina-Sidonian herttua oli Espanjan armadan komentaja.

[Lähdemerkintä]

Cortesía de Fundación Casa de Medina Sidonia

[Kuvan lähdemerkintä s. 25]

Museo Naval, Madrid