Ilmaisia herkkuja metsästä

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA SUOMESTA

POHJOLASSA monet poimivat ruokapöydässä käyttämänsä luonnonmarjat itse. Marjastamista helpottaa jokamiehenoikeus, lakiin kirjoittamaton vanha pohjoismainen sääntö, joka sallii vapaan liikkumisen luonnossa, kunhan ei mene liian lähelle toisen pihapiiriä eikä aiheuta muuta häiriötä. Jokamiehenoikeus antaa luvan poimia vapaasti luonnonvaraisia kukkia, sieniä ja marjoja.

Suomen metsissä kasvaa noin 50:tä erilaista luonnonmarjaa, joista useimmat ovat syötäviä. Kolme yleisintä marjaa * ovat mustikka, puolukka ja lakka. (Ks. tekstiruutuja.)

Eriväriset ja -makuiset marjat tuovat mukavaa vaihtelua ruokapöytään, ja ne ovat erittäin terveellisiä. ”Pitkän päivän oloissa kasvaneissa pohjolan marjoissa on runsaasti väriä, aromia, kivennäisaineita ja vitamiineja”, sanotaan kirjassa Luonnonmarjaopas. Tämän lisäksi marjoissa on vesiliukoista kuitua, joka auttaa tasaamaan verensokeria ja alentamaan kolesterolia. Marjoissa on myös flavonoideja, kasvien tuottamia yhdisteitä, joiden uskotaan edistävän terveyttä.

Onko marjojen poimiminen metsästä vaivan arvoista? ”Kyllä siinä säästää kustannuksissa, sillä marjat ovat aika kalliita kaupassa. Ja kun itse poimii, niin tietää, että marjat ovat tuoreita”, sanoo Jukka, innokas marjanpoimija. Hänen perheelleen marjastaminen merkitsee luontoretkeä metsän helmaan. ”Otamme eväät mukaan ja pidämme metsässä kivan retkitauon”, kertoo perheen äiti Nina.

”Jos mukana on lapsia, on tärkeää, että he pysyvät aikuisten valvovan silmän alla, etteivät he mene tuntemattomia marjoja poimimaan tai lähde omille teilleen”, Nina haluaa vielä muistuttaa. Varovaisuutta tarvitaan, sillä jotkin marjat ovat myrkyllisiä.

Useimpien muiden pohjolan asukkaiden tavoin Jukasta ja Ninasta on erityisen mieluisaa liikkua  metsässä. ”Metsä viehättää minua erittäin paljon. Se on ihanan rauhoittava paikka ja siellä on puhdas ilma. Siellä mieli virkistyy ja lapsetkin viihtyvät hyvin”, Nina pohtii. Jukka ja Nina ovat huomanneet, että metsän rauhassa on mukava mietiskellä asioita ja vaihtaa ajatuksia.

Parhailta marjat maistuvat tuoreena. Myös niiden ravintoarvo on tällöin suurimmillaan. Sellaisenaan marjat eivät kuitenkaan kauan säily. Jos haluaa syödä marjoja myös talvikuukausina, on ne säilöttävä. Aiemmin marjat säilöttiin maataloissa kellareihin, mutta nykyään ne pannaan yleensä pakastimeen. Marjoista tehdään myös paljon hilloja ja mehuja.

”Säilykkeet, mehut ja pakastemarjat tuovat runsain mitoin kesän makua ja tuoksua talven pimeyteen”, todetaan Marjakirja-nimisessä teoksessa. Marjoja voidaan hyödyntää monin eri tavoin. Aamiaisella ne sopivat hyvin jogurtin, myslin tai puuron sekaan. Niistä voi loihtia herkullisia jälkiruokia ja leivonnaisia. Ruokapöytään saa värikkään lisukkeen marjoista tehdystä survoksesta tai hyytelöstä.

Jos marjoja ei pääse poimimaan, niitä saa tietysti myös kaupasta tai torilta. On kuitenkin eri asia poimia marjat itse. Sen tietää, kun käyskentelee kuulaana päivänä metsässä, hengittää puhdasta ilmaa ja nauttii hiljaisuudesta. Ei hullumpi tapa hankkia ilmaisia herkkuja ruokapöytään! Mieleen tulevat Daavidin sanat: ”Miten monet ovatkaan tekosi, oi Jehova! Kaikki ne olet viisaasti tehnyt. Maa on täynnä tuotteitasi.” (Psalmit 104:24.)

[Alaviite]

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 24, 25]

MUSTIKKA (Vaccinium myrtillus)

Mustikka on makea marja, jonka mausta useimmat pitävät. Mustikasta on tapana valmistaa keittoa, kiisseliä, hilloa ja mehua. Mustikkaa käytetään myös erilaisissa leivonnaisissa, kuten piirakassa. Tuoreena mustikka maistuu erityisen herkulliselta maidon kera. Mustikkaherkkuja on kuitenkin vaikea syödä salaa, sillä mustikka tuppaa värjäämään syöjän suun ja huulet sinisiksi. Siksi sitä on kutsuttu myös juorumarjaksi.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 25]

LAKKA (Rubus chamaemorus)

Lakka viihtyy syrjäisillä kasvupaikoilla, kuten soilla. Suomessa lakkaa tavataan eniten maan pohjoisosassa. Lakka on mehukas ja ravitseva marja, ja se sisältää paljon A- ja C-vitamiinia. Marjan C-vitamiinipitoisuus on 3-4 kertaa suurempi kuin appelsiinin. Lakka on suuresti arvostettu marja, minkä vuoksi sitä kutsutaankin soiden kullaksi. Makean makuista marjaa käytetään paljon jälkiruoissa, ja siitä valmistetaan myös hienoa likööriä.

[Lähdemerkintä]

Reijo Juurinen/Kuvaliiteri

[Tekstiruutu/Kuvat s. 25]

PUOLUKKA (Vaccinium vitis-idaea)

Puolukka on Suomen ja Ruotsin tärkein luonnonmarja. Puolukkasurvos tai -hillo sopii monenlaisten ruokien lisukkeeksi. Puolukkaa käytetään myös marjakeittoihin, kiisseleihin, puuroihin, uuniruokiin, leivonnaisiin ja mehuihin. Puolukka säilyy hyvin, sillä se sisältää luonnollisena säilöntäaineena toimivia happoja. Puolukan happamuuden vuoksi sen maku tosin joskus jakaa mielipiteitä.

[Tekstiruutu s. 25]

Ei pelkästään huvia

Sen, joka mielii lähteä poimimaan marjoja luonnosta, on hyvä varautua pieniin vastoinkäymisiin. Tämän ovat huomanneet myös Lapissa asuvat Pasi ja Tuire, jotka poimivat marjoja sekä itselleen että myyntiin. Yksi kiusa ovat erilaiset verenimijät, kuten hyttyset ja paarmat. ”Ne ovat todella ärsyttäviä, kun niitä menee silmiin, suuhun ja joka paikkaan”, päivittelee Tuire. Onneksi itikoilta voi jossain määrin suojautua hyttysmyrkkyjen ja vaatetuksen avulla.

Maastossa liikkuminen voi olla työlästä. Esimerkiksi suoalueilla maa on hyvin pehmeää, ja siellä täällä voi olla märkiä ja upottavia ”suonsilmiä”, jotka on syytä kiertää. Lisäksi Pasi ja Tuire kertovat, että marjojen poimiminen on jo itsessään melko raskasta puuhaa. Jatkuva kyykistely ja kyyristely alkaa päivän jälkeen tuntua selässä ja jaloissa.

Marjoja ei ole aina helppo löytää. ”Hyvien marjapaikkojen etsiminen on pitkäjänteistä työtä”, Pasi toteaa. ”Ja se on monesti paljon väsyttävämpää kuin itse poimiminen”, lisää Tuire. Oma työnsä on myös marjojen puhdistamisessa roskista, joita marjojen sekaan väkisinkin eksyy.

Tällaisten haasteiden vuoksi kaikki eivät marjastamisesta perusta, vaan jättävät marjat kernaasti metsän eläinten ravinnoksi. Pasia ja Tuirea sekä monia muita innokkaita marjastajia pienet vastukset eivät kuitenkaan pysäytä. Heille edut painavat vaa’assa paljon enemmän kuin haitat.