Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Sähköenergia vaihtuu hengelliseksi valoksi

Sähköenergia vaihtuu hengelliseksi valoksi

Sähköenergia vaihtuu hengelliseksi valoksi

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA ITALIASTA

▪ 1900-luvun alussa Pistoian kukkuloille Italiaan alkoi nousta teollisuuslaitoksia. Raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden kuljetusta varten alueelle rakennettiin sähkörata. Tuo kapearaiteinen rautatie otettiin käyttöön 21. kesäkuuta 1926, ja se kiemurteli viitisentoista kilometriä pitkin kukkuloita ja vuorten rinteitä.

Junat saivat energiaa sähköaseman välityksellä (ylempi kuva vasemmalla). Vuosien mittaan kaupallinen liikenne kuitenkin hiljeni ja rautatie jäi käyttämättömäksi, kunnes se suljettiin kokonaan vuonna 1965. Mitä tapahtui sen varrella oleville rakennuksille? Osa rapistui, osa muutettiin aikanaan baareiksi ja bussien päätepysäkeiksi.

Sähköasema entisöitiin. Vuonna 1997 sen osti Jehovan todistajien San Marcello Pistoiesen yhdyskunta, ja se muutettiin valtakunnansaliksi, joka kuuluu nyt Toscanan omaleimaisimpiin saleihin (alempi kuva vasemmalla). Siinä kokoontuvan seurakunnan jäsenet ”loistavat valaisijoina” tuolla vuoristoseudulla, kun he saarnaavat Jumalan valtakunnan hyvää uutista (Filippiläisille 2:15; Matteus 24:14). Rakennus, josta alun perin jaettiin lähiseudulle kirjaimellista energiaa, säteilee nyt hengellistä valoa (Matteus 5:14–16; 28:19, 20).