Baikal – maailman syvin järvi
Baikal – maailman syvin järvi
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA VENÄJÄLTÄ
KAUKAISESSA Etelä-Siperiassa asuvat mongolikansat ovat kautta aikojen tunteneet syvää kunnioitusta Baikaljärveä kohtaan. Maailmassa on kyllä pinta-alaltaan suurempiakin järviä, mutta syvyydeltään ja varsinkin vesimäärältään se on makeavetisistä altaista vertaansa vailla. Baikal on yksi sen edelleen käytössä olevista nimistä, ja sen arvellaan tarkoittavan ’rikasta järveä’ tai ’merta’. Tuo järvi on ”niin valtava ja arvaamaton”, että paikalliset vesilläliikkujat sanovatkin toisinaan ”lähtevänsä merelle”.
Baikalilla on oma paikkansa syvällä venäläisten sydämessä. Muuan moskovalainen tiedenainen kuvaili sitä ”kauniiksi sävelmäksi, jonka kaikki ovat oppineet jo lapsena”. Tuo sävelmä syntyy upeista rannoista, kristallinkirkkaasta vedestä ja monenmoisista harvinaisista eläimistä, joita ei tavata missään muualla.
Avaruudesta katsottuna järvi näyttää raollaan olevalta siniseltä silmältä. Pituutta sillä on 636 kilometriä ja leveyttä enimmillään 80 kilometriä. Se sisältää viidesosan koko maapallon makeasta vedestä – enemmän kuin Pohjois-Amerikan Isoissajärvissä on vettä yhteensä! Se on yli 1600 metriä syvä. Jos se yhtäkkiä kuivuisi, sen täyttämiseen tarvittaisiin kaikki se vesi, joka virtaa maailman joissa yhden kokonaisen vuoden aikana!
Mannerlaattojen törmäys
Geologit arvelevat, että jolloinkin maapallon kaukaisessa menneisyydessä pohjoiseen päin ajelehtinut mannerlaatta törmäsi Aasian laattaan. Isku rutisti kallioperää kasaan valtavalta alalta kuin alumiinifoliota ikään, jolloin maanpinta kohosi ja syntyi Himalajan vuoristo. Jotkut uskovat, että törmäys aktivoi joitakin syvällä Siperian alla olevia siirroslinjoja, joista yksi kulkee Baikalin alitse. Ympäröiviltä vuorilta valuva vesi toi aikojen saatossa hautavajoamaan lietettä noin seitsemän kilometrin paksuudelta. Vajoama täyttyi reunojaan myöten vedellä, ja syntyi Baikaljärvi. Nykyisin siihen laskee yli kolmesataa jokea, mutta laskujokia on vain yksi, Angara.
Toisin kuin useimmat maailman vanhoista järvistä Baikal ei ole liettynyt umpeen eikä soistunut. Tutkijoiden mukaan se johtuu järven alla olevista aktiivisista laatoista, jotka edelleen erkanevat toisistaan ja laajentavat näin hautavajoamaa. Siksi järvi ei ajan mittaan täyty lietteellä vaan pikemminkin syvenee vuosi vuodelta. Samasta syystä järvenpohjasta suihkuaa myös kuumia vesipatsaita.
Kurkistus pinnan alle
Venematka Baikalin selällä on joidenkin mielestä pelottava, koska vesi on niin käsittämättömän kirkasta, että alaspäin näkyy noin 50 metrin syvyyteen – aivan kuin välissä olisi vain ilmaa. Järven puhdistajana toimii pikkuruisten Epishura baikalensis -äyriäisten yhdyskunta; ne seulovat vedestä leviä ja bakteereja, jotka samentavat monien järvien vesiä. Apureina niillä on useita katkalajeja, jotka vaeltelevat pitkin järveä syöden orgaanista jätettä, niin ettei sitä jää veteen mätänemään. Vesi on niin puhdasta, että kun sitä vajaat kaksikymmentä vuotta sitten otettiin koelasiin laboratoriotutkimuksia varten, näyte saastui koelasista!
Paitsi että Baikalin vesi on kuulu kirkkaudestaan, se on myös poikkeuksellisen runsashappista. Joissakin syvissä järvissä happi loppuu tietyssä syvyydessä, ja siksi eliöiden täytyy hakeutua ylempiin kerroksiin pysyäkseen elossa. Baikalissa on kuitenkin vaaka- ja pystysuoraan kulkevia virtauksia, jotka kuljettavat happea alimpiin kerroksiin asti ja sekoittavat veden perusteellisesti. Sen ansiosta järvi kuhisee elämää kauttaaltaan.
Kylmässä, puhtaassa vedessä kasvaa vedenalainen metsä: korallimaisesti haarautuvat vihreät sienieläimet tarjoavat suojaa lukuisille pienille vesieläimille. Hydrotermiset lähteet taas vetävät puoleensa joukoittain monia lämpimässä viihtyviä lajeja. Järven runsaasta kahdestatuhannesta eliöstä 1500 on sellaisia, ettei niitä esiinny missään muualla.
Baikal on kuuluisa omulsiiasta, maukkaasta pohjoisten vesien arvokalasta. Täällä on myös epätavallisia ja jopa kummallisia eläimiä. Eräs laakamato kasvaa yli 30 senttimetriä pitkäksi ja syö kalaa. Jopa hiekanjyvästen välissä elelee yksisoluisia eliöitä. Huomattava on myös rasvasimppu, jota ei ole tavattu mistään muualta ja joka on kenties oudoin täkäläinen kalalaji.
Pienikokoinen rasvasimppu on läpikuultava ja metallinhohtoisen kirjava. Se elää pohjan tuntumassa ja synnyttää poikaset elävinä. Kolmasosa sen ruumiista on rasvaa, jossa on runsaasti A-vitamiinia. Se kestää 200–450 metrin syvyydessä olevan murskaavan paineen, mutta kun se tuodaan päivänvaloon, sen ruumis sulaa niin että jäljelle jäävät vain luut ja rasva. Rasvasimppu maistuu Baikalin ehkäpä kuuluisimmalle asukille baikalinhylkeelle, joka on yksi harvoista makean veden hyljelajeista.
Vuodenaikojen vaihtelu
Baikal on jäässä viitisen kuukautta vuodesta. Tammikuun lopussa jääkerros on vähintään metrin paksuinen. Saumoista syntyy pintaan mosaiikkikuvioita, jotka kimaltelevat auringossa kuin ikkunaruudut. Jää näyttää petollisen ohuelta, koska se on niin kirkasta, että pohjassa olevat kivet näkyvät sen läpi. Todellisuudessa se on kuitenkin uskomattoman vahvaa. Sata vuotta sitten Venäjän-Japanin sodan aikana venäläiset rakensivat jään poikki rautatien ja kuljettivat sitä pitkin 65 veturia!
Huhtikuun lopulta kesäkuuhun jää murtuu jylisten ja paukkuen. Järveltä alati kantautuvista äänistä syntyy paikallisille tuttua keväistä ”jäämusiikkia”. Luonnontuntija Gerald Durrellin mielestä jää ”helähtelee kuin pienet symbaalit ja kehrää kuin korillinen kissoja”. Kohta ilmojen lämmetessä tuuli ja aallot ajavat jäälautat kimalteleviksi röykkiöiksi ja paiskaavat ne rannalle.
Kun vesi vapautuu jäävaipastaan, linnut palaavat. Koskikara ja eräät muut lajit istuvat koko talven Angaran suulla – järven ainoassa sulana pysyvässä kohdassa. Nyt ne levittäytyvät järvelle sorsien, hanhien, laulujoutsenien, haikaroiden ja muiden vesilintujen mukana.
Kesäkuussa Baikalin rantavesissä voi nähdä karhuperheitä, kun ne pyydystävät kivien välissä runsaslukuisina kuoriutuvia vesiperhosten toukkia. Karhut nuolevat herkkuja suihinsa autuaan näköisinä piittaamatta lainkaan ympärillään pörräävistä hyönteisistä. Järvenrannan kekkerit houkuttelevat paikalle monia lintuja ja muita eläimiä.
Kevätkesästä järvi täyttyy hetkeksi levistä, jotka tarjoavat ravintoa pienille äyriäisille ja antavat vedelle vihertävän sävyn. Yleensä vesi näyttää kuitenkin rannalta katsottuna turkoosilta ja ulapalla syvänsiniseltä kuin valtameri.
Rannoilla on sekä hiekkaa että jylhiä kalliojyrkänteitä. Lukuisilta maalauksellisilta lahdenpoukamilta ja niemekkeiltä avautuu järvelle henkeäsalpaavat näkymät. Vesi ja taivas muodostavat yhdessä alati muuttuvan maiseman – ”vaihtelevien etäisyyksien pehmeänä hohtavan lakeuden”, kuten eräs kirjoittaja sitä kuvaili.
Loppuvuodesta Baikalilla puhkeaa usein myrskyjä. Syksy tuo tullessaan tuulia, jotka toisinaan syöksyvät alas järvelle hirmumyrskyn voimalla. Ne voivat hetkessä myllertää tyynen pinnan ja nostattaa neljästä kuuteen metriä korkeita raivokkaita aaltoja. Tuulten tiedetään muinakin vuodenaikoina kaataneen suuria matkustajalaivoja ja kalastusaluksia.
Monien maisemien maa
Ankaran Siperian keskellä Baikal saattaa näyttää kylmältä, yksinäiseltä jättiläiseltä, mutta todellisuudessa seudulla on runsaasti eläimiä ja vaihtelevaa luontoa. Järveä ympäröi neljä jylhää vuorijonoa, joilla liikkuu poroja ja uhanalaisia siperianvuorikauriita.
Alempana levittäytyvät arot, joista osaa voitaisiin sanoa Siperian kukkapenkeiksi, niin monenlaisia kukkia niillä kasvaa. Harvinaisia lintulajeja ovat muun muassa siro neitokurki ja Aasian kookkain lintu trappi.
Tärkeä osa Baikalia ovat sitä ympäröivät tiheät havumetsät, taiga. Taiga on kaksi kertaa niin suuri kuin Amazonin sademetsät, ja sen merkitys maailman ekosysteemien ja ilmaston tasapainolle on yhtä tärkeä. Metsissä elää useita lintuja, muun muassa metso, jonka soidinmenot lauluineen ovat hyvin vaikuttavat. Järvellä näkyy usein myös kaunis siperiantavi (ks. kuva s. 17).
Yksi huomattava nisäkäs on kuuluisa Barguzinin soopeli. Aikoinaan sitä metsästettiin armotta sen upean turkin vuoksi, ja kanta harveni hälyttävästi, mutta luonnonsuojelijoiden ansiosta se on nyt elpymässä. Tuon kauniin eläimen suojelutoimet johtivat vuonna 1916 Barguzinin luonnonpuiston perustamiseen Baikalin liepeille. Nyt järven rannoilla on kolme suojelualuetta sekä kolme kansallispuistoa, jotka ovat yleisölle avoimia.
Luomakunnan suuruus
Baikaljärvi on Unescon suojelema maailmanperintökohde ja suosittu matkailukohde, jossa käy vuosittain yli 300000 turistia eri puolilta maailmaa. ”Baikal on nykyään luonnontieteilijän paratiisi ja idyllinen lomakohde”, sanotaan eräässä matkailualan lähteessä. ”Hienojen hiekkarantojen, erinomaisten patikointireittien sekä lintuharrastus- ja veneilymahdollisuuksien ansiosta siitä saattaa tulla Aasian suosituimpia lomanviettopaikkoja.”
Järvi on sopiva paikka miettiä Jumalan ylivertaista viisautta ja luomakunnan majesteettisuutta. Kuka muu olisikaan voinut luoda kaikki ne ainutlaatuiset järjestelmät, jotka pitävät yllä tämän suurenmoisen järven lukemattomia elämänmuotoja! Sen rannalla saattaa mieleen nousta raamatunkirjoittajan huudahdus: ”Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä!” (Roomalaisille 11:33.)
[Tekstiruutu/Kuva s. 16, 17]
MAKEAN VEDEN HYLJE
Baikaljärvellä elää kymmeniätuhansia baikalinhylkeitä, jotka ympäri vuoden käyttävät ravinnokseen järven syvyyksissä liikkuvia kaloja. Kukaan ei tiedä varmasti, miten laji päätyi keskelle Siperiaa eikä minnekään muualle. Sen lähimmät sukulaiset elävät noin kolmentuhannen kilometrin päässä.
Baikalinhylkeellä on hyvin suuret silmät, jotka sijaitsevat melko lähellä toisiaan litteässä naamassa. Pituutta sillä on enimmillään noin 140 senttimetriä, joten se on maailman pienimpiä hylkeitä. Sillä on tapana paistatella päivää kallioilla yhdessä lajitovereidensa kanssa leppoisissa tunnelmissa; useimmille hylkeille tyypillinen näykkiminen ja töniminen ovat niille vierasta. Lempeä baikalinhylje on ehkä maapallon rakastettavin hylje.
Eräs hylkeisiin erikoistunut biologi sanoi, että baikalinhylje on ”jopa lempeämpi kuin luonteeltaan tasainen norppa ja antaa käsitellä itseään purematta, kun se pyydetään verkoilla tieteellisiä tutkimuksia varten”. Eräässä lähteessä kerrotaan sukeltajista, jotka pääsivät uimaan aivan vedessä nukkuvien hylkeiden luo. Ne eivät heränneet, vaikka he koskettivat ja jopa kääntelivät niitä.
[Lähdemerkintä]
Dr. Konstantin Mikhailov/Naturfoto-Online
[Tekstiruutu/Kuva s. 18]
KARKOTUSPAIKKA
Monet Jehovan todistajat karkotettiin Baikaljärven seudulle vuosina 1951–65, koska he kieltäytyivät tinkimästä uskonnollisesta vakaumuksestaan. Heidän joukossaan oli Praskovja Volosjanko, joka vietiin vuonna 1951 Baikalin suurimpaan saareen Olhoniin. Muiden karkotettujen todistajien tavoin hän piti itsensä hengissä pyytämällä verkoilla kalaa. Hän keksi keinoja osallistua myös toisenlaiseen ”kalastukseen”: Raamattunsa avulla hän kertoi Jumalan valtakunnan hyvää uutista monille saaren asukkaille.
Vuonna 1953 Praskovja ja kuusi muuta todistajaa pidätettiin saarnaamistyönsä vuoksi, ja hänet tuomittiin 25 vuodeksi vankilaan. Vapauduttuaan hän palveli uskollisesti Usolje-Sibirskojen seurakunnassa Irkutskin alueella vuoteen 2005 saakka, jolloin hän kuoli. Nykyään Baikalin seudulla ja läheisessä Irkutskin kaupungissa on kolmisenkymmentä kukoistavaa Jehovan todistajien seurakuntaa.
[Kartta s. 15]
(Ks. painettu julkaisu)
VENÄJÄ
Baikal
[Kuva s. 16, 17]
Baikal ja Sajanvuoret
[Lähdemerkintä]
© Eric Baccega/age fotostock
[Kuva s. 17]
Siperiantavi
[Lähdemerkintä]
Dr. Erhard Nerger/Naturfoto-Online
[Kuvan lähdemerkintä s. 15]
Dr. Konstantin Mikhailov/Naturfoto-Online
[Kuvien lähdemerkinnät s. 18]
© Eric Baccega/age fotostock; Boyd Norton/Evergreen Photo Alliance