Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten Jumala ja Kristus suhtautuvat naisiin?

Miten Jumala ja Kristus suhtautuvat naisiin?

Miten Jumala ja Kristus suhtautuvat naisiin?

MITEN voimme päästä mahdollisimman hyvin selville siitä, mitä Jehova Jumala ajattelee naisista? Yksi keino on tarkastella sitä, miten Jeesus Kristus suhtautui heihin, sillä ”hän on näkymättömän Jumalan kuva” ja hänen näkemyksensä asioista vastaa täydellisesti hänen Isänsä näkemystä (Kolossalaisille 1:15). Se miten Jeesus maan päällä ollessaan kohteli naisia, osoittaa, että hän ja Jehova kunnioittavat heitä eivätkä missään tapauksessa hyväksy heidän kohtelemistaan tyrannimaisesti, mikä on nykyään tavallista monissa maissa.

Ajatellaanpa esimerkiksi tilannetta, jossa Jeesus puhui eräälle naiselle kaivolla. Johanneksen evankeliumi kertoo: ”Eräs Samarian nainen tuli ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: ’Anna minulle juotavaa.’” Jeesus halusi puhua tälle naiselle julkisella paikalla, vaikka useimmat juutalaiset eivät olleet tekemisissä samarialaisten kanssa. The International Standard Bible Encyclopedian mukaan ”naisen kanssa puhuminen yleisellä paikalla herätti [juutalaisissa] erityisen suurta pahennusta”. Jeesus kuitenkin kohteli naisia kunnioittavasti ja huomaavaisesti vailla rotuun tai sukupuoleen liittyviä ennakkoluuloja. Kaiken lisäksi tuo samarialainen nainen oli ensimmäinen, jolle Jeesus selvästi ilmaisi olevansa Messias. (Johannes 4:7–9, 25, 26.)

Kerran Jeesusta lähestyi nainen, joka oli potenut kiusallista ja heikentävää verenvuotoa 12 vuotta. Nainen kosketti Jeesusta ja parani heti. ”Jeesus kääntyi ja huomatessaan hänet sanoi: ’Rohkaise mielesi, tytär; sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi.’” (Matteus 9:22.) Mooseksen lain mukaan tuollaisessa tilassa oleva nainen ei saanut olla ihmisjoukossa, saati koskettaa ketään. Jeesus ei kuitenkaan nuhdellut naista vaan lohdutti häntä myötätuntoisesti ja kutsui häntä ”tyttäreksi”. Miten tuo sana onkaan rauhoittanut naisen sydäntä! Ja miten onnellinen Jeesuksen on täytynyt olla parannettuaan hänet!

Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus näyttäytyi ensin Maria Magdaleenalle ja eräälle toiselle opetuslapselleen, johon Raamattu viittaa sanoilla ”se toinen Maria”. Jeesus olisi voinut näyttäytyä ensin Pietarille, Johannekselle tai jollekin muulle miespuoliselle opetuslapselleen. Hän kuitenkin kunnioitti naisia sallimalla heidän olla hänen ylösnousemuksensa ensimmäisiä todistajia. Muuan enkeli kehotti naisia viemään tiedon tästä hämmästyttävästä tapahtumasta muille opetuslapsille. Jeesus itsekin sanoi naisille: ”Menkää, ilmoittakaa veljilleni.” (Matteus 28:1, 5–10.) Jeesukseen eivät tosiaankaan vaikuttaneet silloisia juutalaisia yleisesti vaivanneet ennakkoluulot, joiden vuoksi naiset eivät kelvanneet esimerkiksi todistajiksi oikeuteen.

Jeesus ei siis todellakaan suhtautunut naisiin ennakkoluuloisesti eikä suvainnut sovinistista asennetta heitä kohtaan vaan ilmaisi kunnioittavansa ja arvostavansa heitä. Naisiin kohdistuva väkivalta oli täysin vastoin hänen opetuksiaan. Voimme lisäksi olla varmoja siitä, että tuo asenne heijasti täydellisesti hänen Isänsä, Jehovan, suhtautumistapaa.

Naisia Jumalan huolenpidossa

Eräässä Raamatun sanakirjassa kuvaillaan yleistä suhtautumista naisiin muinaisina aikoina: ”Naisille ei muinoin annettu missään Välimeren maassa eikä Lähi-idässä sellaista vapautta kuin heillä on nykyajan länsimaisessa yhteiskunnassa. Yleensä naiset olivat miesten alaisuudessa kuten orjat vapaiden ja nuoret vanhojen alaisuudessa. – – Poikalapsia arvostettiin enemmän kuin tyttölapsia, ja vastasyntyneet tytöt jätettiin joskus heitteille.” Naiset olivat monesti miltei orjan asemassa.

Raamattu kirjoitettiin aikana, jolloin edellä kerrotun kaltaiset asenteet näkyivät yleisissä menettelytavoissa. Raamatussa esitetty Jumalan laki kuitenkin kunnioitti naisia suuresti, mikä oli täysin vastoin sitä, miten naisiin suhtauduttiin monissa muinaisissa kulttuureissa.

Jehovan kiinnostus naisten hyvinvointia kohtaan käy ilmi niistä monista tilanteista, joissa hän auttoi naispuolisia palvojiaan. Kahdesti hän puuttui asioihin, jottei Abrahamin kauniille vaimolle Saaralle olisi tehty väkivaltaa (1. Mooseksen kirja 12:14–20; 20:1–7). Jumala osoitti suosiota Jaakobin vähemmän rakastetulle vaimolle Lealle ”avaamalla hänen kohtunsa”, niin että hän synnytti pojan (1. Mooseksen kirja 29:31, 32). Kun kaksi jumalaapelkäävää israelilaiskätilöä vaaransi henkensä suojellakseen heprealaisia poikalapsia tapolta Egyptissä, Jehova osoitti arvostusta heitä kohtaan ”antamalla heille perhettä” (2. Mooseksen kirja 1:17, 20, 21). Hän vastasi myös Hannan hartaaseen rukoukseen (1. Samuelin kirja 1:10, 20). Jehova ei liioin jättänyt pulaan erään profeetan leskeä, jonka lapset velkoja oli vähällä ottaa orjikseen maksuksi naisen velasta. Rakkaudellisesti Jehova moninkertaisti lesken öljyvaraston profeetta Elisan välityksellä, niin että leski pystyi maksamaan velkansa ja öljyä riitti vielä perheellekin. Nainen sai pitää perheensä, ja hän säilytti arvokkuutensa. (2. Mooseksen kirja 22:22, 23; 2. Kuninkaiden kirja 4:1–7.)

Profeetat tuomitsivat toistuvasti naisten riistämisen ja heidän kohtelemisensa väkivalloin. Profeetta Jeremia käski israelilaisia Jehovan nimessä: ”Tehkää oikeutta ja vanhurskautta ja vapauttakaa se, jota ryöstetään, riistäjän kädestä, älkääkä kohdelko huonosti ketään muukalaisasukasta, isätöntä poikaa tai leskeä. Älkää tehkö heille väkivaltaa. Älkääkä vuodattako viatonta verta tässä paikassa.” (Jeremia 22:2, 3.) Israelin kansan rikkaat ja vaikutusvaltaiset oli aiemmin tuomittu, koska he olivat häätäneet naisia kodeistaan ja kohdelleet kaltoin heidän lapsiaan (Miika 2:9). Oikeuden Jumala näkee sen kärsimyksen, jota aiheutetaan naisille ja heidän lapsilleen, ja tuomitsee sen.

”Pystyvä vaimo”

Oikean näkemyksen hyvästä vaimosta esitti muinoin elänyt Sananlaskujen kirjoittaja. Koska hänen kaunis kuvauksensa vaimon osasta ja asemasta sisällytettiin Jehovan sanaan, voimme luottaa siihen, että Jumala on yhtä mieltä siinä olevien ajatusten kanssa. Tällaista vaimoa ei pitänyt missään tapauksessa sortaa tai pitää vähempiarvoisena, vaan häntä tuli arvostaa ja kunnioittaa ja häneen tuli luottaa.

Sananlaskujen luvussa 31 kuvailtu ”pystyvä vaimo” on tarmokas ja ahkera. Hän tekee uutterasti kaikkea, ”mikä on hänen kättensä ilo”, ja harjoittaa liiketoimintaa ja tekee jopa kiinteistökauppoja. Hän näkee pellon ja ryhtyy toimiin ostaakseen sen. Hän tekee alusvaatteita ja myy niitä. Hän antaa vöitä kauppamiehille. Hän on vahva ja aktiivinen. Myös hänen viisaita sanojaan ja rakkaudellista huomaavaisuuttaan arvostetaan suuresti. Sen johdosta hänen miehensä ja poikansa ja – mikä tärkeintä – Jehova pitävät häntä suuressa arvossa.

Naisten ei ole tarkoitus olla alistettuja uhreja, joita miehet käyttävät hyväkseen, kohtelevat kaltoin tai riistävät. Aviovaimon on määrä olla miehensä onnellinen ja taitava ”täydentäjä” (1. Mooseksen kirja 2:18).

Osoittakaa heille kunniaa

Kun Pietari kirjoitti hengen ohjauksessa kristityille aviomiehille siitä, miten heidän tulee kohdella vaimoaan, hän kehotti jäljittelemään Jehovaa ja Jeesusta Kristusta. ”Te aviomiehet, – – osoittakaa heille kunniaa”, hän kirjoitti (1. Pietarin kirje 3:7). Kunnian osoittaminen jollekulle merkitsee sitä, että häntä pidetään hyvin arvokkaana ja häntä kunnioitetaan suuresti. Näin ollen mies, joka kunnioittaa vaimoaan, ei nöyryytä eikä väheksy häntä eikä kohtele häntä väkivaltaisesti. Hän osoittaa sanoin ja teoin, julkisesti ja yksityisesti, että hän vaalii ja rakastaa vaimoaan.

Kunnian osoittaminen vaimolle varmasti lisää avioliiton onnellisuutta. Carlos ja Cecilia ovat tästä hyvä esimerkki. He huomasivat jossain vaiheessa, että he riitelivät usein selvittämättä kuitenkaan asioita keskenään. Toisinaan he pitivät mykkäkoulua. He eivät osanneet ratkaista ongelmiaan. Carlos oli aggressiivinen, Cecilia vaativa ja ylpeä. Kun he sitten alkoivat tutkia Raamattua ja soveltaa sen opetuksia elämäänsä, tilanne alkoi kohentua. Cecilia kertoo: ”Huomaan, että Jeesuksen opetukset ja hänen esimerkkinsä ovat muuttaneet sekä minun että mieheni persoonallisuutta. Jeesuksen esimerkin ansiosta minusta on tullut nöyrempi ja ymmärtäväisempi. Olen oppinut rukoilemaan Jehovalta apua, kuten Jeesuskin teki. Carlos on opetellut kärsivällisyyttä ja itsehillintää – voidakseen kunnioittaa vaimoaan, kuten Jehova haluaa.”

Carlosin ja Cecilian avioliitto ei ole täydellinen, mutta se on kestänyt jo pitkään. Heillä on menneinä vuosina ollut vakavia vastoinkäymisiä: Carlos jäi työttömäksi, ja häneltä leikattiin syöpä. Nämä koettelemukset eivät ole kuitenkaan heikentäneet heidän aviosidettään; se on pikemminkin entisestään vahvistunut.

Sen jälkeen kun ihmisistä tuli epätäydellisiä, naisiin on suhtauduttu monissa kulttuureissa epäkunnioittavasti. Heitä on kohdeltu huonosti niin fyysisesti, henkisesti kuin seksuaalisestikin. Tämä ei kuitenkaan ole ollut Jehovan tarkoitus. Raamattu osoittaa selvästi, että olipa kulttuurissa vallalla millainen näkemys tahansa, kaikkia naisia tulee kohdella arvokkaasti ja kunnioittavasti. Se on Jumalan heille suoma oikeus.

[Kuva s. 4, 5]

Samarialainen nainen

[Kuva s. 4, 5]

Sairas nainen

[Kuva s. 4, 5]

Maria Magdaleena

[Kuva s. 6]

Jehova suojeli Saaraa kahdesti.

[Kuva s. 7]

Carlosin ja Cecilian avioliitto oli vaakalaudalla.

[Kuva s. 7]

Carlos ja Cecilia nykyään.