Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

”Olipa syynä sitten ilmaston lämpeneminen tai jokin muu, ilmastoon liittyvien katastrofien määrä kolminkertaistui 1970-luvulta 1990-luvulle.” (THE ECONOMIST, BRITANNIA.)

Illinoisin osavaltiossa Yhdysvalloissa on eräällä kymmenkuisella pojalla aselupa. Tässä pojan isän hankkimassa luvassa kerrotaan pojan pituus, vajaat 70 senttimetriä, ja paino, noin 9 kiloa. Aseluvan hakemiselle ei ole asetettu mitään ikärajaa. (CNN, YHDYSVALLAT.)

Tutkijat ovat saaneet veden muuttumaan äärimmäisen kovassa paineessa jääksi, jonka ”lämpötila on korkeampi kuin veden kiehumispiste”. ”Tavallisen” jään lisäksi ”eri lämpötiloissa ja paineissa syntyy ainakin 11:tä muuta jäätyyppiä”. (SANDIA NATIONAL LABORATORIES, YHDYSVALLAT.)

Uskonnonvapaus vahvistetaan uudelleen Georgiassa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Georgian valtiota koskevan päätöksen, jossa se katsoo, että tuo valtio on suvainnut Jehovan todistajiin uskonnollisista syistä kohdistuvaa väkivaltaa. Tuomioistuin vahvisti, että todistajilla on tunnettuna kristillisenä uskontona oikeus kokoontua palvomaan ja tutkimaan Raamattua, ja määräsi valtion maksamaan asianosaisille oikeudenkäyntikulut sekä korvauksia kivusta ja särystä. Vuoden 1999 lokakuun ja vuoden 2002 marraskuun välisenä aikana Jehovan todistajiin kohdistui 138 väkivaltaista hyökkäystä ja Georgian viranomaisille jätettiin 784 kannetta. Niiden tutkimiseen ei kuitenkaan suhtauduttu vakavasti. Poliisi jopa kieltäytyi puuttumasta tilanteeseen viipymättä ja suojelemasta uhreja. Vuoden 2003 marraskuun jälkeen väkivalta on suurelta osin laantunut.

Perun muinainen aurinko-observatorio

Arkeologit ovat tulleet siihen tulokseen, että osa Perun arvoituksellisista, 2300 vuotta vanhoista Chankillon raunioista on toiminut aurinko-observatoriona. Alueella on kukkula, jonka harjanteella kaartuu hammasriviä muistuttava 13 tornin jono. Science-lehden mukaan havaintopaikat on sijoitettu siten, että niiltä katsottuna aurinko nousee ja laskee talvi- ja kesäpäivänseisauksen aikaan tornijonon vastakkaisissa päissä, minkä perusteella on mahdollista määrittää aurinkovuoden alku ja keskiväli. Väliin jäävät tornit auttavat määrittämään auringonnousujen ja -laskujen perusteella joitakin muita ajankohtia. Tällä kuivalla seudulla oli erittäin tärkeää tietää, milloin vilja pitäisi kylvää, joten ihmisten oli oltava melko tarkkaan selvillä siitä, mitä päivää kulloinkin elettiin.

[Kaavio/Kuva s. 29]

(Ks. painettu julkaisu)

Kesäpäivänseisaus

Kevät- ja syyspäiväntasaus

Talvipäivänseisaus

Havaintopaikka

[Lähdemerkintä]

REUTERS/Ivan Ghezzi/Handout

Kuvia jotka herättävät naisissa tyytymättömyyttä

”Lehden kannessa poseeraava langanlaiha kaunotar herättää kaikissa naisissa tyytymättömyyttä omaa kehoaan kohtaan riippumatta katsojan koosta, muodoista, pituudesta tai iästä.” Näin sanottiin Missourin osavaltion pääkaupungissa Columbiassa toimivan yliopiston raportissa. Kasvatukseen, koulutukseen ja neuvontapsykologiaan erikoistuneen apulaisprofessori Laurie Mintzin mukaan ”aiemmin uskottiin, että massamediassa kuvattujen laihojen ihannevartaloiden katselu tuntuisi tukevista naisista pahemmalta kuin hoikista naisista”. Mintz kuitenkin sanoo, että ”painolla ei ollut merkitystä. Noiden kuvien katselu oli pahasta kaikille.”