Kuka päättää millainen on tosi uskonto?

JEESUS osoitti selvästi, että Jumala ei hyväksy joitakin palvontamuotoja. Hän puhui ”vääristä profeetoista” ja vertasi heitä puuhun, joka tuottaa kelvotonta hedelmää ja joka siksi ”kaadetaan ja heitetään tuleen”. Hän sanoi myös: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, tule menemään taivasten valtakuntaan.” (Matteus 7:15–22.)

Jeesus jopa sanoi joistakin, jotka väittäisivät seuraavansa häntä: ”Minä tunnustan heille: En ole koskaan tuntenut teitä! Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät.” (Matteus 7:23.) Lisäksi puhuessaan aikansa uskonnollisille johtajille hän sovelsi heihin luopio-Israelia koskevat Jumalan sanat: ”Turhaan he jatkavat minun palvomistani, koska he opettavat oppeina ihmisten käskyjä.” (Markus 7:6, 7.)

Mikä tahansa palvontamuoto ei selvästikään saa Jehovan ja hänen Poikansa hyväksyntää. Niinpä kaikki palvonta ei ole tosi palvontaa. Tarkoittaako tämä sitä, että totuutta opettaa vain yksi uskontokunta? Eikö Jumala voisi kuitenkin toimia useiden eri uskontojen kautta, vaikka hän ei joitakin uskontoja hyväksykään? Tai voisiko olla niin, että Jumala hyväksyy tai hylkää eri uskontoihin jakautuneiden yksilöiden palvonnan riippumatta siitä, mitä heidän uskontokuntansa opettaa?

Apostoli Paavali kirjoitti Jumalan hengen ohjauksessa: ”Minä kehotan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen kautta, että puhuisitte kaikki yhtäpitävästi ja ettei keskuudessanne olisi  jakaumia, vaan että olisitte sopivasti yhteen liittyneitä samanmielisinä ja samassa ajatussuunnassa.” (1. Korinttilaisille 1:10.) Raamatussa sanotaan kristityistä myös, että heidän tulisi olla ”samaa mieltä”, tuntea ”samaa rakkautta” toisiaan kohtaan, olla ”liittyneitä yhteen sielultaan” ja pitää ”yksi ajatus mielessään” (Filippiläisille 2:2).

Tällaisesta ykseydestä seuraa johdonmukaisesti yksi uskonto. Raamattu sanookin, että on ”yksi Herra, yksi usko, yksi kaste” (Efesolaisille 4:4, 5).

Mitä Raamatun kertomus osoittaa?

Edellä mainitulla johtopäätöksellä on vankka perusta Raamatussa, kuten käy selvästi ilmi siinä kerrotuista historiallisista tapahtumista. Niitä tutkimalla voidaan huomata, että Jumala oli tekemisissä palvojiensa kanssa aina yhden palvontajärjestelyn välityksellä. Ihmiskunnan historian varhaisissa vaiheissa Jumala käytti edustajinaan patriarkkoja eli perheenpäitä. Huomattavia patriarkkoja olivat esimerkiksi Nooa, Abram (Abraham), Iisak ja Jaakob. (1. Mooseksen kirja 8:18–20; 12:1–3; 26:1–4; 28:10–15.)

Jaakobista polveutunut kansa joutui orjuuteen Egyptissä. Vaikka heitä sorrettiin julmasti, heidän määränsä kasvoi siellä muutamaan miljoonaan. Jumala vapautti heidät orjuudesta ja johdatti heidät ihmeen avulla halki Punaisenmeren. Sitten hän otti heidät kansakseen ja antoi heille lakeja Mooseksen välityksellä. Heistä tuli muinainen Israelin kansakunta, Jumalan oma kansa. (2. Mooseksen kirja 14:21–28; 19:1–6; 20:1–17.)

On huomionarvoista, että Jumala ei hyväksynyt Israelia ympäröivien kansojen palvontamuotoja. Hän jopa rankaisi kansaansa, kun se poikkesi hänen laeistaan ja omaksui noiden kansojen palvontatapoja. (3. Mooseksen kirja 18:21–30; 5. Mooseksen kirja 18:9–12.)

Entä sitten vierasmaalaiset yksilöt, jotka halusivat palvoa tosi Jumalaa? Heidän oli ensin hylättävä entinen väärä palvontansa ja liityttävä sitten israelilaisiin palvomaan Jehova Jumalaa. Monet heistä saivat Jumalan hyväksynnän, ja heistä tuli hänen uskollisia palvelijoitaan. Heihin kuului naisia, kuten kanaanilainen Rahab ja moabilainen Ruut, miehiä, kuten heettiläinen Uuria ja etiopialainen Ebed-Melek, sekä ihmisryhmiä, kuten gibeonilaiset. * Israelin kuningas Salomo esitti hartaan rukouksen kaikkien niiden puolesta, jotka näiden ihmisten tavoin ryhtyivät harjoittamaan tosi palvontaa Jumalan kansan kanssa (2. Aikakirja 6:32, 33).

Jeesuksen päivinä ja sen jälkeen

Myöhemmin, kun Jeesus lähetettiin maan päälle, hänen opetuksensa loivat perustan tosi palvonnalle, ja Jumalan tarkoituksia valaistiin suurenmoisella tavalla. Aikanaan tosi palvojia alettiin kutsua ”kristityiksi” (Apostolien teot 11:26). Niinpä jos juutalainen halusi saada Jumalan hyväksynnän, hänen oli luovuttava aiemmasta palvontatavastaan. Hän ei voinut valita kahden järjestelmän välillä tai palvoa yksilönä erillään muista. Kuten Jumalan sanasta havaitsimme, tosi palvojia yhdisti ”yksi usko” (Efesolaisille 4:4, 5).

Nykyään sellainen ajatus, että Jumala on tekemisissä ihmiskunnan kanssa vain yhden uskonnon kautta, saattaa joistakin tuntua jyrkältä ja vaikeasti hyväksyttävältä. Raamatun tutkiminen johtaa kuitenkin tähän päätelmään. Menneisyydessä monet yksilöt, jotka olivat palvoneet omalla tavallaan, ymmärsivät tämän asian. He liittyivät Jehovan tosi palvojiin, ja kaikki epäilykset, joita heillä saattoi aluksi olla, vaihtuivat suuriin siunauksiin ja iloon. Raamatussa kerrotaan esimerkiksi, että kun eräs etiopialainen mies otti vastaan kristillisyyden ja hänet kastettiin, ”hän jatkoi matkaansa iloiten” (Apostolien teot 8:39).

Nykyäänkin kaikki, jotka hyväksyvät tosi uskonnon ja harjoittavat sitä, saavat samanlaisia siunauksia. Valinnanvaraa on kuitenkin paljon, joten miten tuon ainoan tosi uskonnon voi tunnistaa?

[Alaviite]

[Kuva s. 5]

Mitä tapahtuu kelvotonta hedelmää tuottavalle uskonnolle?