Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miksi vanhempani eivät luota minuun?

Miksi vanhempani eivät luota minuun?

Nuoret kysyvät:

Miksi vanhempani eivät luota minuun?

”Toivon, että isä ja äiti antaisivat minun edes joskus käydä ulkona pitämättä minua jatkuvasti silmällä. En halua lähteä millekään maailmanmatkalle. Haluaisin vain käydä vaikka tädin luona ilman, että äiti murehtii, aionko muuttaa pois kotoa.” (Sarah, 18) *

”Kyselen vanhemmiltani, mikseivät he luota minuun, kun haluan mennä ystävieni kanssa ulos. He sanovat usein, että he kyllä luottavat minuun, mutteivät ystäviini. Se harmittaa tosi paljon!” (Christine, 18)

LUOTTAMUSTA voitaisiin verrata rahaan. Sen ansaitseminen on vaikeaa mutta menettäminen helppoa, ja olipa sitä onnistunut hankkimaan miten paljon tahansa, sitä ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi. 16-vuotias Iliana sanoo: ”Aina kun haluan mennä ulos, vanhemmat alkavat tentata, minne aion mennä ja kenen kanssa, mitä aion tehdä ja milloin tulen takaisin. Tiedän kyllä, että he ovat vanhempiani, mutta tuollainen kyseleminen ärsyttää!”

Tuntuuko sinusta joskus siltä, että vanhempasi voisivat luottaa sinuun enemmän? Mitä voisit tehdä? Tarkastellaan ensin, miksi luottamus on usein niin tulenarka aihe vanhempien ja nuorten välisissä suhteissa.

Kasvukipuja

Raamatussa sanotaan, että ”mies jättää isänsä ja äitinsä” (1. Mooseksen kirja 2:24). Sama pätee tietysti myös naiseen. Oletpa poika tai tyttö, nuoruusajan tärkeänä tavoitteena on valmistaa sinua aikuisuuteen – aikaan, jolloin olet valmis lähtemään kotoa ja kenties perustamaan oman perheen.

Aikuistuminen ei kuitenkaan ole sitä, että ihminen tietyn iän saavutettuaan vain ikään kuin astuu sisään jostain ovesta. Hänen on pikemminkin noustava portaita, jotka askel askeleelta johtavat häntä halki nuoruuden kohti aikuisuutta. Sinulla ja vanhemmillasi voi tietysti olla erilainen näkemys siitä, miten pitkällä portaissa olet menossa. ”Olen 20-vuotias, ja kiistelemme tästä aiheesta edelleen”, sanoo Maria. Hänestä tuntuu, etteivät hänen vanhempansa luota hänen arvostelukykyynsä ystävien valinnassa. ”Vanhempani ajattelevat, että minulla ei olisi rohkeutta lähteä pois, jos joutuisin johonkin pahaan tilanteeseen. Olen yrittänyt kertoa heille, että minä olen jo lähtenyt pois pahoista tilanteista, mutta se ei riitä heille!”

Kuten Marian sanat paljastavat, luottamus on aihe, joka voi kiristää nuoren ja vanhempien välejä melkoisesti. Onko tilanne tällainen teidän perheessä? Miten voit saada vanhempasi luottamaan sinuun enemmän? Ja jos olet menettänyt heidän luottamuksensa jonkin epäviisaan teon vuoksi, miten voit korjata vahingon?

Osoittaudu luottamuksen arvoiseksi

Apostoli Paavali kirjoitti ensimmäisen vuosisadan kristityille: ”Tarkistakaa jatkuvasti, mitä itse olette.” (2. Korinttilaisille 13:5.) Vaikka hän ei kohdistanutkaan sanojaan nimenomaan nuorille, periaate soveltuu myös heihin. Se miten paljon sinuun luotetaan, riippuu usein siitä, miten luotettavaksi olet osoittautunut. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen; kaikki tekevät virheitä (Saarnaaja 7:20). Mutta käyttäydytkö yleensä tavalla, joka antaa vanhemmillesi syyn olla luottamatta sinuun?

Paavali kirjoitti: ”Me tahdomme käyttäytyä rehellisesti kaikessa.” (Heprealaisille 13:18.) Mieti, ovatko vanhempasi huomanneet sinun olevan rehellinen, kun kerrot heille menemisistäsi ja tekemisistäsi? Pohdi seuraavia sellaisten nuorten esittämiä ajatuksia, jotka ovat joutuneet tutkimaan itseään huolellisesti tässä suhteessa.

Lori: ”Lähettelin salaa sähköpostia pojalle, josta pidin. Vanhempani saivat sen selville ja käskivät minun lopettaa. Lupasin, mutta en pitänyt lupaustani. Tätä jatkui vuoden verran. Kirjoitin pojalle, vanhemmat saivat sen selville, pyysin anteeksi ja lupasin lopettaa, mutta sitten jatkoin taas. Lopulta oltiin siinä pisteessä, että vanhempani eivät pystyneet luottamaan minuun enää ollenkaan!”

Mitä arvelet, miksi Lorin vanhemmat menettivät luottamuksensa häneen ja miten hän olisi voinut toimia vastuuntuntoisemmin sen jälkeen, kun vanhemmat ensi kertaa puhuivat asiasta hänelle?

․․․․․

Beverly: ”Vanhempani eivät luottaneet minuun, kun oli kyse pojista, ja nyt ymmärrän miksi. Flirttailin parille itseäni kaksi vuotta vanhemmalle pojalle. Puhuin heidän kanssaan puhelimessa tuntikausia, ja kun me nuoret olimme porukalla jossakin, juttelin melkein pelkästään heidän kanssaan. Isä ja äiti ottivat minulta puhelimen pois kuukaudeksi eivätkä antaneet minun mennä samoihin paikkoihin kuin nuo pojat.”

Miksi luulet Beverlyn vanhempien menettäneen luottamuksensa häneen joksikin aikaa? Mitä hän olisi voinut tehdä tilanteen korjaamiseksi?

․․․․․

Annette: ”Yläasteella ystäväni ja minä toimme kutsuilta kotiin olutta, vaikka tiesimme, että vanhempamme eivät hyväksyisi sitä. Ajattelimme huvin vuoksi juoda sen myöhemmin. Ystäväni äiti löysi hänen tölkkinsä, ja sitten paljastui, että minullakin oli olutta. Pahinta oli nähdä pettynyt ilme äidin kasvoilla.”

Jos Annette olisi pikkusiskosi, mitä neuvoisit häntä tekemään, jotta hän saisi äidin luottamuksen takaisin?

․․․․․

Luottamus takaisin

Entä jos sinunkin vanhempiesi luottamus sinuun on kärsinyt käytöksesi vuoksi? Tilanne ei missään tapauksessa ole toivoton.

On todennäköistä, että vanhempiesi luottamus sinuun lisääntyy, kun vähä vähältä hankit luotettavan ihmisen maineen toiminnallasi. Valaistaanpa asiaa: jos joku, jolla on pankkilaina, maksaa lyhennykset säännöllisesti, hän saa pankin luottamuksen ja voi tulevaisuudessa saada jopa enemmän lainaa. Kotona tilanne on samankaltainen. Jos osoittaudut luotettavaksi aivan pienissäkin asioissa, vanhemmat luultavasti luottavat sinuun tulevaisuudessa enemmän.

Annette oppi ymmärtämään tämän. Hän sanoo: ”Nuorempana sitä ei täysin tajua, miten tärkeää on olla luotettavan ihmisen maineessa. Nyt olen vastuuntuntoisempi ja tunnen velvollisuudekseni toimia niin, että säilytän vanhempieni luottamuksen.” Mitä opimme tästä? Älä murehdi sitä, etteivät vanhempasi luota sinuun tarpeeksi, vaan yritä pikemminkin ansaita heidän luottamuksensa omalla käytökselläsi.

Oletko esimerkiksi luotettava seuraavilla alueilla? Merkitse, minkä seikan hyväksi sinun on vielä tehtävä työtä.

□ Kotiintuloajoista kiinni pitäminen

□ Asioiden hoitaminen ajallaan

□ Kotitöistä huolehtiminen

□ Oman huoneen pitäminen siistinä

□ Puhelimen käyttö

□ Lupausten pitäminen

□ Vastuullinen rahankäyttö

□ Vuoteesta nouseminen ilman patistelua

□ Toden puhuminen

□ Omien virheiden myöntäminen ja anteeksi pyytäminen

□ Muu ․․․․․

Mitä jos päättäisit osoittautua luotettavaksi merkitsemilläsi alueilla? Noudata Raamatun kehotusta ”panna pois vanha persoonallisuus, joka mukautuu entiseen käytöstapaasi” (Efesolaisille 4:22). ”Merkitköön teillä – – kyllä ’kyllä’.” (Jaakobin kirje 5:12.) ”Puhukaa totta, kukin teistä lähimmäisensä kanssa.” (Efesolaisille 4:25.) ”Olkaa tottelevaisia vanhemmillenne kaikessa.” (Kolossalaisille 3:20.) Ajan mittaan muut – myös vanhempasi – huomaavat edistymisesi (1. Timoteukselle 4:15).

Mutta entä jos vanhemmat eivät parhaista yrityksistäsi huolimatta luota sinuun niin paljon kuin pitäisi? Puhu asiasta heille. Sen sijaan että vaatisit heitä luottamaan sinuun enemmän, kysy heiltä kunnioittavasti, mitä he haluavat sinun tekevän, jotta ansaitsisit heidän luottamuksensa. Kerro heille tavoitteistasi selvästi.

Älä odota, että vanhemmat tekevät myönnytyksiä heti. He haluavat luultavasti ensin varmistua siitä, että olet sanojesi mittainen. Nyt sinulla on tilaisuus osoittautua luotettavaksi. Aikanaan vanhempasi saattavat hyvinkin luottaa sinuun enemmän. Näin kävi Beverlylle, josta kerrottiin edellä. Hän sanoo: ”Luottamuksen saaminen on paljon vaikeampaa kuin sen menettäminen. Minuun luotetaan nyt enemmän, ja se tuntuu hyvältä!”

Lisää Nuoret kysyvät -palstan kirjoituksia englanniksi verkko-osoitteessa www.watchtower.org/ype

[Alaviite]

^ kpl 3 Jotkin nimet on muutettu.

MIETITTÄVÄKSI

▪ Miksi vanhempasi voivat epäröidä luottaa sinuun enemmän, vaikka näkisit kovasti vaivaa osoittautuaksesi luottamuksen arvoiseksi?

▪ Miksi sinun on välttämätöntä puhua vanhempiesi kanssa, jos haluat heidän luottavan sinuun enemmän?

[Huomioteksti s. 29]

Keskity hankkimaan luotettavan ihmisen maine omalla käytökselläsi.

[Kaavio/Kuva s. 28]

Luotettavaksi aikuiseksi tullaan ikään kuin nousemalla portaita, jotka askel askeleelta johtavat halki nuoruuden.

[Kaavio]

(Ks. painettu julkaisu)

AIKUISUUS

NUORUUS

LAPSUUS