Oopperalaulun oppitunti

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA ITALIASTA

LAULAJA seisoo ryhdikkäänä avoimessa asennossa pää pystyssä, rintakehä laajana, otsa ja suu rentoutuneina. Orkesterin soitettua muutaman tahdin tenori liittyy mukaan ja ilmoille kajahtaa odotettu aaria. Sävelet seuraavat toisiaan näennäisen vaivattomasti, ja ääni tuntuu tulevan jostain laulajan kehon ulkopuolelta. Aarian loputtua yleisö puhkeaa myrskyisiin suosionosoituksiin.

Ooppera on näytelmän muotoinen teos, jossa tekstit esitetään laulaen orkesterin säestyksellä. Pidätkö sinä oopperasta? Oletko joskus ollut esityksessä oopperatalossa? Mikä mahtaa olla oopperalaulajan kauniin äänen salaisuus?

 Ihmisääni kuin instrumentti

Ihmisääni on suurenmoinen lahja Jumalalta, ja sitä on hyvästä syystä verrattu instrumentteihin. Vaikka harva pystyy tuottamaan musiikkia samalla tavoin kuin oopperalaulaja, laulaminen on monille lähes yhtä luonnollinen osa elämää kuin syöminen tai nukkuminen. Laulatpa hyvin tai et, sinua epäilemättä kiinnostaa tietää, miten tuo instrumentti toimii.

Ääni muodostuu kurkunpäässä. Siinä rengasmaisen ruston keskellä on aukko, jonka yli pingottuu kaksi pientä lihaspoimua, äänihuulet. Kun ihminen hengittää normaalisti, äänihuulet ovat rentoutuneina ja henkitorveen jää kolmion muotoinen aukko, äänirako. Laulettaessa kurkunpään läpi puristuu enemmän ilmaa, äänirako kapenee ja äänihuulet alkavat värähdellä – muodostuu ääntä. Mitä kireämmällä äänihuulet ovat, sitä tiheämmin ne värähtelevät ja sitä korkeampi on syntyvä ääni. Kun ilmanpaine pienenee ja äänihuulet rentoutuvat, äänirako puolestaan suurenee, jolloin värähtely harvenee ja ääni madaltuu.

Tekniikka ja fysiikka

Maailmankuululla tenorilla Enrico Carusolla oli nuorena suurenmoinen ääni, mutta hän tarvitsi valmennusta saadakseen siihen lisää voimaa. Kaunis ääni on luonnonlahja, mutta oopperalaulussa tarvitaan myös tekniikkaa. Laulajan on opittava hengittämään oikein ja päästämään ilmaa ulos hallitusti, jotta se ei lopu kesken. Kerrotaan, että 1700-luvulla elänyt maineikas laulaja Farinelli (oikealta nimeltään Carlo Broschi) saattoi laulaa 150 nuottia yhdellä hengenvedolla.

Oopperalaulajien täytyy oppia myös käyttämään kehoaan kaikupohjana voimistaakseen ääntään. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan matalia ääniä vahvistaa rintakehän luusto ja korkeita puolestaan leukaluu ja kasvojen luuston ontelot.

Monet luulevat, että laulu syntyy pelkästään kurkussa. Todellisuudessa laulaminen vaatii ihmisen kaiken energian, ja siksi onkin sanottu sattuvasti, että koko keho laulaa. On säilytettävä täydellinen tasapaino eri ruumiinosien lihasjännityksen hallinnassa. Oopperalaulu vaatiikin huomattavasti fyysistä ponnistusta ja energiaa, ja ehkä juuri sen vuoksi jotkut laulajat ovat vankkarakenteisia. Maria Callas oli 1900-luvun kuuluisimpia oopperalaulajia, mutta ankara dieetti pudotti hänen painoaan nopeasti, ja monet uskovat tämän olleen syynä hänen äänensä heikkenemiseen.

Oopperamusiikin kehitysvaiheita

Oopperalaulu on aikojen saatossa muuttunut paljon tyyliltään ja tekniikaltaan. Tätä valottaa kaksi esimerkkiä. Kun esitykset siirrettiin kappeleista ja muista pienehköistä tiloista oopperataloihin, pehmeä, kevyt laulutapa jäi pois ja laulajat alkoivat vahvistaa ääntään kehon resonoivien osien avulla. Muutoksen teki tarpeelliseksi myös se, että samaan aikaan suhteellisen vaatimattomat orkesterit, joille esimerkiksi Mozart sävelsi, vaihtuivat paljon suurempiin kokoonpanoihin, joita käyttivät muun muassa Verdi ja Wagner. 1600- ja 1700-luvulla sekä osittain vielä 1800-luvulla oopperamusiikissa korostui yksinomaan laulajan virtuositeetti eli tekninen taituruus. 1800-luvun loppupuoliskolla ja 1900-luvun alussa tyyli oli aivan toinen. Vaikka laulu oli edelleen tärkeä, se nähtiin vain yhtenä tekijänä muiden keskeisten ainesten joukossa.

Oopperan mahdollisuudet innostivat lukuisia säveltäjiä tarttumaan kynään. Muiden muassa Paisiello, Cimarosa, Gluck, Mozart, Donizetti, Rossini, Bellini, Wagner, Verdi, Puccini, Bizet, Meyerbeer ja Mascagni – mainitaksemme vain muutamia kaikkein kuuluisimmista – kirjoittivat unohtumattomia partituureja, jotka pystyvät herättämään syviä tunteita.

Ylilyöntejä musiikin nimissä

Oopperamusiikin historiassa on ollut myös synkkiä vaiheita. Yksi esimerkki tästä  ovat kastraattilaulajat, jotka hallitsivat italialaista oopperaa yli sadan vuoden ajan. * Näiden miesten korkea, poikkeuksellisen laaja-alainen ja kantava ääni oli sen seurausta, että heidät oli ennen murrosikää kastroitu eli kuohittu. Laulutaiteen historiaa tutkineen Guido Tartonin mukaan tapa johtui siitä, että ”kirkko – – kielsi naisia – – laulamasta kappeleissa”.

Lisäksi joistakin kuuluisista oopperalaulajista on tullut tähtiä, joita jotkut heidän ihailijoistaan ovat suorastaan palvoneet. Luciano Pavarottin hautajaiset olivat esimerkki tästä ilmiöstä. Maria Callakselle annettiin lisänimi La Divina (Jumalainen) ja Joan Sutherlandille La Stupenda (Ihmeellinen). Toisaalta oopperamusiikin suosio kertoo myös sen kyvystä sytyttää kuulijat.

Ehkä jonain päivänä kuulet sopraanon laulavan kuuluisaa aariaa. Pysähdy silloin miettimään, millaista koulutusta ja kurinalaisuutta tuon kauniin äänen tuottamiseen on tarvittu. Se voi saada sinut ajattelemaan oopperalaulusta samalla tavoin kuin muuan kirjoittaja, joka kuvaili sitä tavaksi ”liittää sanoja musiikkiin ja antaa runolle – – sävelmän siivet”.

[Alaviite]

[Tekstiruutu/Kuva s. 12]

LAULAJIEN ÄÄNIALOJA

Koloratuurisopraano: Nopeat sävelkuviot hallitseva korkea naisääni. Laulaja esittää usein eloisaa ja nokkelaa henkilöä.

Lyyrinen sopraano: Täyteläisempi naisääni. Laulaja esittää haaveellista tai romanttista henkilöä.

Dramaattinen sopraano: Vielä tummempi naisääni. Laulaja on yleensä dramaattisessa osassa.

Mezzosopraano: Dramaattista sopraanoa täyteläisempi ja tummempi naisääni. Laulaja esittää usein varttuneempaa naista tai sopraanon roolihahmon vastapuolta.

Altto: Matalin naisääni. Laulaja esittää samoja rooleja kuin mezzosopraano.

Tenori: Sopraanon tyyppinen miesääni: kevyt, lyyrinen, dramaattinen. Laulaja esittää usein tarinan rakastajaa tai sankaria.

Baritoni: Tenorin ja basson välinen miesääni. Laulaja usein veljen, isän tai kilpailijan osassa.

Basso: Matalin miesääni, joka jaetaan kolmeen tyyppiin: buffo, cantante ja profondo. Näistä ensimmäinen soveltuu eloisiin, nokkeliin rooleihin, toinen haaveellisiin rooleihin ja kolmas syviä tunteita ilmaiseviin rooleihin.

[Kuva s. 10]

Oopperalava

[Kuva s. 10]

Oopperatalo

[Kuvien lähdemerkinnät s. 10]

Oopperalava: Philip Groshong for The Cincinnati Opera; talo: Tourism Office of Budapest