Säilyykö siperiantiikeri?

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA VENÄJÄLTÄ

Kirkkaana talvipäivänä Venäjän kaukoidässä valtava kissaeläin kiitää yli hohtavien lumikenttien helikopterin takaa-ajamana. Kun tarkka-ampuja nojautuu ulos ikkunasta kivääri käsissään, tiikeri loikkaa puuhun ja päästää vihaisen karjaisun. Ilmassa kajahtaa laukaus. Helikopteri laskeutuu, ja sen sisältä purkautuvat miehet lähestyvät varovasti maassa makaavaa petoa.

EDELLÄ kuvaillussa tilanteessa ei ollut kyse salametsästäjistä vaan tutkijoista, jotka ampuivat eläimeen rauhoittavaa ainetta. Tutkimuskohteena oli yksi maapallon uhanalaisimmista eläimistä: harvoin nähty siperiantiikeri. *

Komea kissapeto

Aikoinaan siperiantiikereitä liikkui Koreassa, Pohjois-Kiinassa, Mongoliassa ja lännessä aina Baikaljärvellä asti. Sadan viime vuoden aikana niiden määrä on kuitenkin huvennut, ja nyt niitä on jäljellä enää syrjäisellä vuoristoalueella Vladivostokista pohjoiseen Japaninmeren tuntumassa.

Tiikerit oppivat tunnistamaan toisensa hajun perusteella, ja tällä tavalla uros myös löytää naaraan paritteluaikana. Pentuja syntyy kerralla pari kolme. Ne ovat aluksi sokeita ja kiehnäävät jatkuvasti emon kyljessä. Toisin kuin kissanpennut ne eivät koskaan kehrää. Pehmeästi muristen ne imevät maitoa. Lihaa ne alkavat syödä viiden kuuden kuukauden iässä. Aluksi ne lähtevät metsästysretkille emon mukana, ja vasta puolentoista vuoden kuluttua ne selviytyvät saalistuksesta yksinään. Nuoret tiikerit saattavat pysyä emon luona jopa kaksi vuotta, minkä jälkeen ne lähtevät omille teilleen ja luovat oman reviirinsä.

Luonnossa jotkin yksilöt kasvavat valtaviksi. Uroksen paino voi  olla 270 kiloa ja pituus kolme metriä kuonosta hännänpäähän. Siperiantiikeri ei pelkää kylmiä, lumisia talvia. Sillä on paksu turkki, ja valtavat tassut ovat karvapeitteen ansiosta kuin lumikengät.

Oranssinkeltaisessa turkissa on tummia juovia. Kullakin eläimellä on yksilöllinen juovitus, jonka perusteella tiikerin voi erottaa toisesta tiikeristä yhtä varmasti kuin ihmisen voi tunnistaa sormenjäljistä. Metsässä juovitus ja värit tekevät liikkumattoman tiikerin usein mahdottomaksi havaita. Mutta jos se tulee esiin aukealle talvisaikaan, se erottuu selvästi hankea vasten. Tämä ei ole jäänyt huomaamatta sen ainoalta saalistajalta, ihmiseltä.

Uhanalainen

Pysyäkseen elossa siperiantiikerin täytyy tappaa suuria eläimiä kuten hirviä, kauriita ja villisikoja. Tällainen saalis on kuitenkin harventunut Itä-Siperian erämaissa. Tuhannen neliökilometrin metsä saattaa tarjota riittävästi ravintoa vain neljälle viidelle tiikerille. Selviytyäkseen luonnossa siperiantiikerillä on siis oltava tarpeeksi suuri elinpiiri.

Siperian valtavat, luoksepääsemättömät metsät olivat vuosikausien ajan ihanteellisia elinpaikkoja näille suurille kissaeläimille. Ihminen – ainoa vihollinen, joka uhkaa vakavasti niiden olemassaoloa – uskaltautui niihin vain harvoin. Viime aikoina ulkomaiset metsäyhtiöt ovat kuitenkin tehneet alueella laajoja avohakkuita.

Puiden kadotessa katoavat myös hirvet, kauriit ja villisiat ja niiden myötä siperiantiikerit. Pysäyttääkseen tämän suuntauksen Venäjän viranomaiset ovat perustaneet suuria suojelualueita, joista yksi on Sihote Alinin luonnonpuisto. Niiden ulkopuolella tiikerit ovat kuitenkin vaarassa joutua salametsästäjien käsiin. Sekä täysikasvuisten että pentujen hampaat, kynnet, luut ja talja ovat eksoottisia tuotteita, joista maksetaan markkinoilla sievoisia summia.

Suojelutoimia

Siperiantiikerin suojelemiseksi ponnistellaan entistä enemmän, ja näissä hankkeissa paikalliset ovat ottaneet johdon. Kanta onkin kasvanut jonkin verran. Vuonna 2005 tehdyn selvityksen mukaan Siperiassa elää 430–540 tiikeriä.

Vankeudessa siperiantiikeri lisääntyy helposti ja voi suhteellisen hyvin. Eläintarhoissa on eri puolilla maailmaa yli viisisataa siperiantiikeriä. Miksi niitä ei päästetä luontoon vahvistamaan kantaa? Tutkijat suhtautuvat ajatukseen varauksellisesti. Eräs heistä selitti: ”Eläintä ei kannata päästää luontoon, ellei voida olla varmoja, että se selviytyy siellä.”

Kaikki elolliset – suuret kissaeläimet mukaan luettuina – todistavat Jumalan viisaudesta ja voimasta, ja hän pitää niitä huomionsa ja huolenpitonsa arvoisina (Psalmit 104:10, 11, 21, 22). Monet niistä, jotka arvostavat syvästi Luojan kätten töitä, ovat varmoja, että vielä koittaa aika, jolloin siperiantiikeri ei ole enää sukupuuton partaalla.

[Alaviite]

[Tekstiruutu/Kuva s. 16, 17]

SUURIN KISSAELÄIN

Siperiantiikeriä kookkaampi on urosleijonan ja naarastiikerin jälkeläinen liikeri eli liikoni. Se saattaa kasvaa yli kolme metriä pitkäksi ja voi painaa yli viisisataa kiloa. Liikereitä syntyy eläintarhoissa, mutta luonnossa niitä tuskin on.

[Kuvien lähdemerkinnät s. 16]

Yllä: © photodisc/age fotostock; alla: Hobbs, courtesy Sierra Safari Zoo, Reno, NV