Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Vuonna 2007 jääpeite oli arktisilla merialueilla ”pienimmillään sitten satelliittimittausten aloittamisen”. Jääpeite oli 4,28 miljoonan neliökilometrin laajuinen, mikä on 23 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2005, jolloin se edellisen kerran oli pienimmillään. (NATIONAL SNOW AND ICE DATA CENTER, YHDYSVALLAT.)

Yhdysvalloissa on 90 ampuma-asetta jokaista sataa asukasta kohti, mikä tekee siitä maailman raskaimmin aseistautuneen maan. ”Toiseksi eniten siviilien hallussa olevia aseita” on Intiassa, joskin siellä suhde on ”vain neljä asetta sataa asukasta kohden”. (TIME, YHDYSVALLAT.)

”Mahdollisesti kaikkein nuorimpana syntynyt keskonen, jonka tiedetään jääneen eloon”, on Miamissa Floridassa 21 viikon ja 6 päivän ikäisenä syntynyt lapsi, joka painoi vajaat kolmesataa grammaa. ”Vähemmän kuin 23 viikon ikäisenä ja alle neljänsadan gramman painoisena syntyvien lasten ei yleensä uskota jäävän eloon.” (REUTERS, YHDYSVALLAT.)

Makeaa vettä merestä

Helpottaakseen Egeanmeren saarten vesipulaa kreikkalaiset tutkijat ovat rakentaneet ”maailman ensimmäisen itsenäisen, kelluvan, ekologisen suolanpoistolautan”, kertoo Ateenan uutistoimisto. Se saa energiaa tuuliturbiinien ja aurinkokennojen välityksellä, ja juomavettä valmistuu noin kolmensadan hengen päivittäisiin tarpeisiin. Yksikkö on toimintakykyinen huonoissakin sääoloissa. Lisäksi sitä voidaan valvoa ja hallita kauko-ohjauksessa ja se on siirrettävissä minne tahansa tarve vaatii.

Ikivanhoja luita näkyviin

”Siperian pohjoisimmilla seuduilla – – lämpeneminen on sulattanut ikiroutaa, niin että näkyviin on tullut mammuttien, villasarvikuonojen, leijonien ja muiden esihistoriallisten eläinten luita”, kerrotaan Tšerskistä Sahan (Jakutian) tasavallasta Venäjältä tulleessa Reutersin uutisessa. Keräilijät ja tutkimuslaitokset ovat halukkaita maksamaan hyvistä jäännöksistä valtavia summia, ja siksi tundraa kolutaan nyt ristiin rastiin paikallisten heimojen avustuksella arvokkaiden luiden löytämiseksi. Uutisessa sanotaan: ”Ikirouta sulaa ja lohkeilee niin nopeasti, että joissakin paikoissa – – luita pistää esiin maasta muutaman metrin välein.”

Takavarikoitu alkoholi hyötykäyttöön

Vielä muutama vuosi sitten Ruotsin tullivirkailijat kaatoivat takavarikoidun alkoholin ”viemäristä alas”. Nyt siitä saadaan uutistoimisto AP:n mukaan ”polttoainetta maan joukkoliikenteen tarpeisiin”. Lähes kaikki vuonna 2006 takavarikoidut 700000 litraa muutettiin vaihtoehtoisena polttoaineena käytettäväksi biokaasuksi ”busseja, kuorma-autoja ja biokaasujunaa varten”. Kyseessä on uutisen mukaan ”hyvä bisnes, sillä raaka-aine on ilmaista”. Lisäetuna on se, että biokaasun käyttö vähentää Ruotsin kasvihuonekaasupäästöjä.

”Ujousepidemia”

”Sähköposti, tekstiviestit ja iPod-soittimet ovat synnyttäneet maailmanlaajuisen ujousepidemian”, kirjoittaa australialainen sanomalehti Sunday Telegraph. Psykologi ja tutkija Robin Abrahamsin mukaan tätä nykyä noin puolet väestöstä tuntee ujoutta sosiaalisissa tilanteissa, mikä on merkittävästi suurempi määrä kuin aiemmin. ”Voimme tekniikan avulla vältellä vaikeita tilanteita, ja näin ihmiset eristäytyvät toisistaan entistä enemmän”, Abrahams sanoo. ”Puhumisen sijasta lähetetään sähköpostia tai tekstiviestejä.”