Vedessä elävät puut

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA AUSTRALIASTA

Ne tarjoavat suojaa monille uhanalaisille nisäkkäille, linnuille ja matelijoille. Ne hyödyttävät myös ympäristöä suodattamalla vedestä saasteita. Yhdysvalloissa Floridan eteläosassa noin 75 prosenttia urheilukalastajien pyytämistä kaloista ja 90 prosenttia kaupallisiin tarkoituksiin pyydetystä kalasta on riippuvaisia niistä. Lisäksi ne muodostavat esteen, joka suojaa rannikkoalueita myrskyiltä ja nousuvedeltä. Mitä ne ovat? Mangrovemetsiä.

MANGROVEKASVIT ovat useisiin eri heimoihin kuuluvia puita tai pensaita, joita esiintyy yli puolella maailman trooppisista rannoista. Ne kasvavat tavallisesti maan ja veden rajavyöhykkeessä vuoro- ja murtovesialueella. Vaikka vesi on näissä paikoissa useimmille kasveille aivan liian suolaista, mangrovekasvit menestyvät hyvin. Niillä on omat kiehtovat selviytymiskeinonsa, joita eri lajit käyttävät yksittäin tai yhdistelminä.

Suolakylpyjä

Joillakin mangrovekasveilla on suodattimia, jotka estävät suolan pääsyn juurten sisään. Ne suodattavat suolan niin tehokkaasti, että janoinen matkailija voi saada juomavettä halkaisemalla kasvin juuren. Jotkin lajit imevät veden suoloineen päivineen, mutta varastoivat suolan johonkin kasvinosaan tai vanhoihin lehtiin, jotka sitten putoavat maahan.

Toiset taas erittävät veden mukana tulleen suolan nopeasti pois, yleensä lehdissä olevien suolaneritysrauhasten kautta. Tällaisten mangrovekasvien lehdet maistuvat erittäin suolaisilta. Kannattaa kuitenkin olla tarkka, mitä lajia maistelee! Erään lajin lehtien erittämä maitiaisneste voi silmiin jouduttuaan aiheuttaa tilapäisen sokeuden. Maitiaisnesteellä on kuitenkin lääkinnällisiä ominaisuuksia, minkä vuoksi sitä on käytetty haavojen ja hyönteisten pistojen hoidossa.

Selviytymisen salaisuus

Useimmat kasvit tarvitsevat elääkseen ja kukoistaakseen ilmavan maaperän. Mangrovekasvien kasvualusta on kuitenkin yleensä veden kyllästämä. Niiden selviytymisen salaisuus piilee maanpinnan yläpuolella kasvavissa ilmajuurissa, joiden välityksellä kasvi saa happea suoraan ilmasta. Näitä juuria on monenmuotoisia. Jotkin kasvavat ensin ylöspäin ja taipuvat sitten takaisin kohti maata muodostaen kuhmuraisia kohoumia, jotka saattavat tuoda mieleen taivutetun polven.

Hengitysjuuret taas pistävät maasta esiin kohtisuoraan ylöspäin kuin snorkkelit. Rungon alaosasta puolestaan haarautuu niin kutsuttuja pönkkäjuuria, ja puun tyvestä kasvaa säteittäin mutkittelevina harjanteina kulkevia lankkujuuria, joiden yläosa näkyy maan pinnalla. Erilaisten juuristojen ansiosta kasvit saavat ilmaa ja pysyvät lujasti kiinni pehmeässä maaperässä.

Lisääntyminen

Eräällä mangrovelajilla on suuret, pyöreät hedelmät, joiden sisällä on epäsäännöllisen muotoisia siemeniä. Kypsyttyään hedelmä poksahtaa auki, jolloin siemenet leviävät veteen. Osa kulkeutuu vuoroveden mukana muualle ja löytää aikanaan sopivan itämispaikan itselleen.

Joillakin mangrovepuilla siemenet itävät jo emopuussa, mikä on kasvimaailmassa äärimmäisen  epätavallista. Kun taimet sitten putoavat veteen, ne voivat ajelehtia sinne tänne kuukausien tai jopa kokonaisen vuoden ajan etsien sopivaa kasvupaikkaa.

Kellumistapansa ansiosta taimella on erittäin hyvät mahdollisuudet löytää ihanteellinen kasvupaikka murtovesialueelta. Suolapitoisessa vedessä, jossa on helpompi kellua, se kulkee vaakasuorassa, mutta makeampaan veteen tullessaan se kelluu pystyasennossa, jolloin sen on helpompi tarttua mutaan.

Oma maailmansa

Mangrovekasvit muodostavat mutkikkaan ravintoverkon perustan. Pudonneet lehdet ja muut hajoavat kasvinosat ovat ravintona pieneliöille, jotka puolestaan joutuvat ravintoketjun muiden eläinten suihin. Mangrovemetsissä asuvat, ruokailevat ja lisääntyvät monet eläimet.

Esimerkiksi sadat lintulajit pesivät tai ruokailevat niissä tai poikkeavat muuttomatkallaan niihin lepäämään. Yksistään Belizen mangrovemetsissä voi tavata yli 500 lintulajia. Useat kalat joko kutevat mangrovevyöhykkeellä tai saavat sieltä ravintonsa. Intian ja Bangladeshin välisellä Sundarbansin mangrovesuoalueella on tavattu yli 120 kalalajia.

Mangrovealueen kasvimaailmakin on monimuotoinen. Australian itärannikon mangrovepuista on löydetty 105:tä jäkälälajia. Tällä alueella viihtyvät myös muun muassa saniaiset, kämmekät ja mistelikasvit. Maailman mangrovealueet ovat välttämättömyys  paitsi kasveille ja eläimille jäkälistä tiikereihin myös ihmisille.

Aarreaitta ihmisille

Sen lisäksi että mangrovemetsät ylläpitävät ympäristöä, ne tuottavat joko suoraan tai välillisesti monenlaisia hyödykkeitä, kuten polttopuuta, puuhiiltä, parkitsemisaineita, rehua ja lääkeaineita. Niistä saadaan myös kaloja, äyriäisiä, nilviäisiä, hunajaa ja muita herkkuja. Jotkut merimiehet uskoivat aikoinaan, että osterit kasvavat puussa, sillä laskuveden aikaan niitä oli helppo poimia veden alta esiin tulleista mangrovepuiden juurista.

Mangrovekasveista saadaan lisäksi paperi-, tekstiili-, nahka- ja rakennusteollisuuden raaka-aineita. Ne hyödyttävät myös kalastusta ja turismia.

Vaikka mangrovemetsien merkitys ymmärretään yhä paremmin, ne hupenevat arviolta 100000 hehtaarin vuosivauhtia. Monesti niitä raivataan näennäisesti hyödyllisempien hankkeiden, kuten maanviljelyksen ja asutuksen, tieltä. Monet pitävät mangrovesoita vain mutaisina, lemuavina ja moskiittoja kuhisevina paikkoina, jotka on syytä kiertää kaukaa.

Totuus kuitenkin on, että mangrovekasvit ovat arvokkaita – jopa elämälle välttämättömiä. Niiden erikoislaatuiset ilmajuuret ja suolaa suodattavat pääjuuret ovat luoneet rikkaita ja monimuotoisia ekosysteemejä. Ne ovat elintärkeitä rannikon kalastajille sekä metsäyhtiöille ja eläimille. Lisäksi rannikkoseudut säästyvät eroosiolta, sillä mangrovemetsät toimivat suojavyöhykkeenä voimakkaita pyörremyrskyjä vastaan, jotka muutoin voisivat tappaa tuhansia ihmisiä. Meillä on tosiaankin hyvät syyt pitää mangrovemetsiä suuressa arvossa!

[Tekstiruutu/Kuva s. 24]

Villihunajan haussa

Maailman suurimmat mangrovemetsät sijaitsevat Sundarbansissa valtaisalla Gangesin suistoalueella, joka levittäytyy Intian ja Bangladeshin välisen rajan molemmin puolin. Seudun asukkaisiin kuuluvat muiden muassa mowalit, jotka saavat mangrovemetsistä elantonsa. Heidän työnsä on maan vaarallisimpia.

Mowalit ovat hunajankerääjiä. Joka vuosi huhti- ja toukokuussa he uskaltautuvat alati muuttuvaan mangrovemetsään etsimään jättimehiläisten hunajakennoja. Nämä mehiläiset kasvavat noin neljän senttimetrin mittaisiksi ja ovat lisäksi aggressiivisia. Niiden tiedetään tappaneen jopa norsuja.

Hunajankerääjät kantavatkin mukanaan mangrovekasveista tehtyjä soihtuja, joiden savu karkottaa mehiläiset. Viisaat kerääjät jättävät osan pesästä jäljelle, jotta mehiläiset voivat rakentaa sen uudelleen, ja näin hunajasato on taattu vuodesta toiseen.

Mehiläisten lisäksi hunajankerääjiä uhkaavat krokotiilit ja myrkkykäärmeet. Myös varkaat saattavat vaania heitä metsän laitamilla siepatakseen heidän hunaja- ja mehiläisvahasaaliinsa. Suurimman vaaran aiheuttavat kuitenkin bengalintiikerit, jotka tappavat vuosittain 15–20 hunajankerääjää.

[Lähdemerkintä]

Zafer Kizilkaya/Images & Stories

[Kuvat s. 23]

Mangrovekasvit ja niiden taimet viihtyvät ympäristössä, jossa useimmat muut kasvit kuolisivat.

[Lähdemerkinnät]

Ylhäällä oikealla: Zach Holmes Photography/Photographers Direct; alhaalla oikealla: Martin Spragg Photography (www.spraggshots.com)/Photographers Direct