Raamatun näkökanta

Onko oikein käyttää kunnioittavia puhuttelusanoja?

JOKAPÄIVÄISESSÄ elämässä ja Jumalan valtakunnan hyvän uutisen saarnaamistyössä kristityt tulivat kosketuksiin valtion viranomaisten kanssa, joista jotkut olivat vähäisempiä, toiset korkea-arvoisia. Omassa keskuudessaan Jeesuksen seuraajat eivät käyttäneet asemaansa korostavia arvonimiä. Siihen aikaan oli kuitenkin yleistä, että vallassa olevia puhuteltiin arvonimillä. Esimerkiksi Rooman keisarista käytettiin nimeä ”augustus”.

Miten Jeesuksen opetuslapset suhtautuivat kunnioittavien puhuttelusanojen käyttöön, kun he olivat tekemisissä viranomaisten kanssa? Entä miten meidän pitäisi suhtautua siihen?

Osoitus kunnioituksesta, ei hyväksynnästä

Apostoli Paavali neuvoi toisia uskovia ”antamaan kaikille heille kuuluva – – sille, joka vaatii kunniaa, sellainen kunnia” (Roomalaisille 13:7). Tähän sisältyi myös se, että viranomaisia puhuteltiin heidän arvonimillään. Nykyäänkin on toisinaan tapana käyttää esimerkiksi puhuttelusanoja arvoisa ja kunnianarvoisa, kun puhutaan valtiovallan edustajille. Mutta voidaanko ihmisestä käyttää tällaista nimitystä, jos epäillään, ettei hänen käytöksensä ole kunnioitettavaa?

Monet viranomaiset hoitavat tehtäviään tunnollisesti, kun taas joidenkin toiminta ei herätä luottamusta. Silti Raamatussa kehotetaan alistumaan niin kuninkaiden kuin käskynhaltijoidenkin alaisuuteen ”Herran takia” (1. Pietarin kirje 2:13, 14). Koska tunnustamme valta-aseman, jonka Jumala sallii viranomaiselle, osoitamme asianmukaista kunnioitusta häntä kohtaan (Roomalaisille 13:1).

Viranomaisen henkilökohtainen käytös ei vaikuta tässä asiassa. Se ei ole syy kunnian osoittamiseen. Kunnioittava puhuttelu ei tarkoita sitä, että antaisi hiljaisen hyväksynnän hänen käytökselleen. Tämän osoittaa eräs tapaus apostoli Paavalin elämässä.

Paavalin esimerkki

Apostoli Paavali pidätettiin Jerusalemissa tekaistujen syytösten perusteella, ja hänet  vietiin Juudean käskynhaltijan Felixin eteen. Felixiä tuskin voitiin sanoa esimerkilliseksi viranomaiseksi. Roomalainen historioitsija Tacitus kirjoitti, että hän ”uskoi saavansa rankaisematta tehdä minkälaisia ilkitöitä tahansa”. Hän oli kiinnostuneempi lahjusten keräämisestä kuin oikeuden jakamisesta. Siitä huolimatta Paavali osoitti kunnioitusta käskynhaltijaa kohtaan niiden kahden vuoden aikana, jotka hän oli pidätettynä. He keskustelivat usein. Felix toivoi – turhaan – saavansa Paavalilta rahaa, ja Paavali käytti tilanteen hyödyksi ja saarnasi hänelle. (Apostolien teot 24:26.)

Kun Festus seurasi Felixiä käskynhaltijana, hän käsitteli Paavalin asiaa Kesareassa. Festus halusi saavuttaa juutalaisten johtajien suosion, ja siksi hän ehdotti, että Paavalin oikeusasiaa käsiteltäisiin Jerusalemissa. Paavali kuitenkin tiesi, ettei hän saisi siellä puolueetonta oikeudenkäyntiä. Niinpä hän hyödynsi Rooman kansalaisuuttaan ja julisti: ”Vetoan keisariin!” (Apostolien teot 25:11.)

Festus ei tiennyt, kuinka selittäisi Paavalia vastaan esitetyt syytteet keisarille, mutta hän sai apua kuningas Agrippa II:lta, joka saapui kohteliaisuuskäynnille hänen luokseen ja osoitti kiinnostusta tapaukseen. Seuraavana päivänä kuningas sekä sotapäälliköt ja paikalliset arvohenkilöt saapuivat näyttävästi vastaanottosaliin. (Apostolien teot 25:13–23.)

Kun Paavalia kehotettiin puhumaan, hän käytti alkusanoissaan arvonimeä ”kuningas” ja tunnusti Agrippan olevan juutalaisten tapojen ja kiistojen asiantuntija (Apostolien teot 26:2, 3). Tuohon aikaan monet uskoivat, että Agrippa eli pahennusta herättävässä sukurutsaisessa suhteessa sisarensa kanssa. Paavali oli varmasti perillä hänen tahriintuneesta maineestaan moraalisesti rappeutuneena miehenä. Silti hän osoitti tätä kohtaan kuninkaalle kuuluvaa kunniaa.

Kesken Paavalin puolustuspuheen Festus huudahti: ”Sinä olet tulossa hulluksi, Paavali!” Paavali ei ärsyyntynyt tästä vaan vastasi rauhallisesti ja käytti vastatessaan Festuksesta sanaa ”arvoisa”. (Apostolien teot 26:24, 25.) Paavali osoitti hänelle hänen asemansa mukaista kunnioitusta. Näistä esimerkeistä herää kuitenkin kysymys, onko kunnian osoittamisessa minkäänlaisia rajoja.

Suhteellinen kunnia

Valtiovallan edustajien valta on suhteellista, kuten käy ilmi Roomalaiskirjeen 13:1:stä, jossa sanotaan: ”Olemassa olevat vallat ovat suhteellisissa asemissaan Jumalan asettamina.” Niinpä heille kuuluva kunniakin on suhteellista. Jeesus osoitti, missä menee raja kunnian osoittamisessa toisille, kun hän sanoi opetuslapsilleen: ”Teitä älköön kutsuttako rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, kun taas te kaikki olette veljiä. Älkää myöskään kutsuko ketään isäksenne maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, taivaallinen. Älköön teitä liioin kutsuttako ’johtajiksi’, sillä yksi on teidän Johtajanne, Kristus.” (Matteus 23:8–10.)

Kunnian osoittamisessa raja kulkee siis uskonnollisten ja maallisten arvonimien välillä. Jos maalliset viranomaiset ottavat itselleen uskonnollisia arvonimiä, Paavalin neuvo kunnian osoittamisesta ei ulotu niihin. Raamatun ohjausta noudattava ihminen suhtautuisi kunnioittavasti tuollaisiin viranomaisiin, mutta Raamatun avulla valmennettu omatunto estäisi häntä käyttämästä minkäänlaisia uskonnollisia arvonimiä, sillä hän on velvollinen maksamaan takaisin ”Jumalalle, mikä on Jumalan” (Matteus 22:21).

OLETKO MIETTINYT?

▪ Miten Jeesuksen seuraajat suhtautuivat maallisen vallan edustajiin? (Roomalaisille 13:7.)

▪ Käyttikö apostoli Paavali kunnioittavia puhuttelusanoja valtiovallan edustajista? (Apostolien teot 25:11; 26:2, 25.)

▪ Millaisia arvonimiä Jeesus ei hyväksynyt? (Matteus 23:8–10.)

[Kuva s. 20, 21]

Miten Paavali puhutteli Agrippaa?