HELMIKUUSSA 1987 eräs 85-vuotias mies päätti lopettaa dialyysihoidon, joka oli pitänyt häntä hengissä. Hän kuoli rauhallisesti kotonaan kaksi viikkoa myöhemmin vierellään ainoa poikansa.

Noina viimeisinä päivinä heillä oli tilaisuus pohtia kysymystä, josta he olivat keskustelleet aiemminkin: onko mahdollista elää kuoleman jälkeen? Akateemisesti koulutettu isä oli epäilevällä kannalla. Hänen ajatteluunsa oli vaikuttanut evoluutioteoria, ja uskontojen ulkokultaisuus tympäisi häntä. Hän piti itseään agnostikkona; hän uskoi, että Jumalan olemassaolosta ei voida saada varmaa tietoa.

Lohduttaakseen isäänsä ja antaakseen hänelle toivoa poika perusteli hänelle, miksi elämä kuoleman jälkeen on todella mahdollista. Kuoleman lähestyessä isä myönsi, että haluaisi kyllä elää uudestaan terveenä ja uudistunein voimin.

Suurin osa ihmisistä haluaisi elää uudelleen, jos he saisivat olla terveitä ja elinvoimaisia ja maailmassa vallitsisi rauha. Ihmiset ovat erilaisia kuin eläimet, joita Raamatussa kuvaillaan ”järjettömiksi”, ”vaistonvaraisesti toimiviksi” (2. Pietarin kirje 2:12; New International Version). Me hautaamme vainajamme. Me pohdimme tulevaisuutta. Emme halua vanheta, sairastua ja kuolla, mutta ne ovat kuitenkin ihmiselämän realiteetteja.

Kuolema saa meidät vakavoitumaan, lähestyipä se meitä itseämme tai läheistämme. Raamattu kannustaa kuitenkin kohtaamaan sen rohkeasti sanoessaan: ”Parempi kuin mennä pitotaloon on mennä surutaloon.” Sitten siinä jatketaan: ”Elossa olevan pitäisi panna se sydämelleen.” (Saarnaaja 7:2.) Miksi kuolema pitäisi ”panna sydämelle”, eli miksi sitä pitäisi ajatella vakavasti?

Ensiksikin meillä on synnynnäinen halu elää ja nauttia elämästä rauhaisissa ja turvallisissa oloissa. Kuolema – olemattomuus – tuntuu luonnostaan vastenmieliseltä. Sitä on lähes mahdotonta hyväksyä. Raamattu selittää tähän syyn: ”Iankaikkisuuden hän [Jumala] on pannut heidän sydämeensä.” (Saarnaaja 3:11, vuoden 1938 kirkkoraamattu.) Me haluamme elää, emme kuolla. Olisiko tämä halu näin voimakas, ellei Luojamme alkuperäinen tarkoitus olisi ollut se, että elämme ikuisesti? Onko uusi elämä pysyvästi terveenä ja onnellisena mahdollinen?

Yhdysvaltalaisen eläkeläisjärjestön julkaisemassa AARP The Magazine -lehdessä oli viime vuonna artikkeli ”Kuolemanjälkeinen elämä”. Siinä kerrottiin selvityksestä, joka perustui satojen yli 50-vuotiaiden haastatteluihin. Haastatelluista lähes kolme neljäsosaa (73 prosenttia) uskoi, että ”kuoleman jälkeen on elämää”. Toisaalta miltei neljäsosa uskoi, että ”kuolema on kaiken loppu”. Mutta haluavatko ihmiset uskoa näin?

Samassa kirjoituksessa lainattiin New Yorkissa asuvaa katolilaista Tomia, joka sanoi: ”Papit saarnaavat kuolemanjälkeistä elämää. Mutta sitähän saarnataan kaikenlaista. Täytyy itse päättää, mitä ajattelee asioista. Minä käyn messussa. Elän aivan kuin elämä jatkuisi kuoleman jälkeen, mutta en usko, että se jatkuu. Jos sitten jatkuukin, niin sehän on vain plussaa.”

 Monet ihmiset ovat yhtä epäileviä. Kirjoituksemme alussa mainittu mies sanoi usein pojalleen, että uskonto sopii niille, jotka eivät pysty hyväksymään kuoleman todellisuutta. Hänen ja monien muiden epäilijöiden on kuitenkin täytynyt myöntää, että usko kaikkivoipaan Luojaan tarjoaa selityksen moniin muutoin selittämättömän ihmeellisiin asioihin.

Hyvä esimerkki ovat ihmisen aivot ja niiden kehitys. Jo kolme viikkoa hedelmöitymisen jälkeen ihmisalkiossa alkaa muodostua aivosoluja. Niiden määrä kasvaa pyrähdyksittäin; välillä niitä syntyy jopa neljännesmiljoona minuutissa! Yhdeksän kuukauden kuluttua syntyy lapsi, jolla on hämmästyttävä kyky oppia uusia asioita. Molekyylibiologi James Watson on sanonut, että ihmisen aivot ovat ”monimutkaisin järjestelmä, minkä olemme tähän mennessä löytäneet maailmankaikkeudesta”.

Tunnetko sinä enemmistön tavoin syvää kunnioitusta, kun ajattelet tällaisia ihmeitä? Onko näiden asioiden pohtiminen auttanut sinua saamaan vastauksen kysymykseen, jonka eräs kauan sitten elänyt mies muotoili seuraavasti: ”Jos voimakas mies kuolee, voiko hän elää uudelleen?” Sitten hän vastasi osoittaen sanansa luottavaisesti Jumalalle: ”Sinä kutsut, ja minä vastaan sinulle. Sinä ikävöitset kättesi työtä.” (Job 14:14, 15.)

Meidän on varmasti hyvä miettiä todisteita sille, että elämä on mahdollista kuoleman jälkeen.