Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Opettajakin suositteli

Opettajakin suositteli

Opettajakin suositteli

▪ Mistä nuoret voivat saada luotettavia neuvoja ja ohjausta? Italialainen 13-vuotias Cheren piti kovasti kirjasta Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia. Hän sai äskettäin tilaisuuden puhua siitä myös luokkatovereilleen.

Hän kertoo: ”Olen kahdeksannella luokalla, ja keskustelimme tunnilla nuorten ongelmista. Eräänä päivänä opettaja sanoi minulle kuulleensa, että julkaisuissamme tarjotaan apua nuorille, ja pyysi minulta tällaista aineistoa. Toin hänelle Nuoret kysyvät -kirjan.

Muutaman päivän kuluttua hän käytti tunnilla keskustelun pohjana sen lukua 10, ’Miten tärkeä on hyvä ulkonäkö?’ Hän jopa antoi kotitehtävän, joka perustui luvun lopussa olevaan tekstiruutuun ’Kysymyksiä keskustelua varten’. Hänen mielestään kirja oli kirjoitettu niin hyvin, että oli sääli, kun kaikilla ei ollut sitä.

Sanoin, että voisin tuoda oman kirjan jokaiselle, joka halusi, ja 16 oppilasta teki tilauksen. Kun jaoin kirjoja, sellaisetkin oppilaat, jotka aiemmin eivät olleet kiinnostuneita, muuttivat mielensä ja halusivatkin oman kappaleen!”

Nuoret kysyvät -kirjassa käsitellään myös muun muassa aiheita ”Miksi masennun joskus niin perin pohjin?”, ”Mistä tiedän mikä on tosi rakkautta?”, ”Miksi kieltäytyä huumeista?” ja ”Miten voin pitää televisionkatseluni hallinnassa?” Voit saada kirjan täyttämällä oheisen lipukkeen ja lähettämällä sen siinä olevaan osoitteeseen tai johonkin tämän lehden sivulla 5 mainittuun sopivaan osoitteeseen.

□ Tilaan sitoumuksetta oheisen kirjan.

□ Haluaisin, että joku tulee maksutta tutkimaan kanssani Raamattua.