Visentti pelastuu perikadolta

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA PUOLASTA

Salametsästäjät olivat innoissaan. He olivat löytäneet etsimänsä jäljet, ja jatkaessaan matkaansa he viimein näkivät vilahduksen kohteestaan. Sillä oli tummanruskea turkki ja miltei musta parta. Korkealla sijaitsevat sarvet olivat voimakkaasti sisäänpäin kaartuvat. Sen lihasta ja vuodasta oli kova kysyntä, ja niistä saisi sievoisen summan.

Ensimmäinen luoti haavoitti eläintä. Se yritti turhaan paeta metsän suojiin. Toinen luoti oli täysosuma, ja puolen tonnin painoinen ruho rojahti maahan. Oli huhtikuu vuonna 1919. Metsästäjät eivät tienneet tehneensä juuri historiaa: he olivat tappaneet Puolan viimeisen luonnonvaraisena elävän alamaanvisentin. Onneksi muutamia yksilöitä eli vielä eläintarhoissa ja yksityisillä suojelualueilla.

VISENTTI eli eurooppalainen biisoni (Bison bonasus) eleli alkujaan isoina laumoina suurimmassa osassa Euroopan mannerta. Aikuinen uros voi painaa jopa 900 kiloa, ja sen säkäkorkeus voi olla yli kaksi metriä. Näitä suuria nisäkkäitä onkin sanottu metsien kuninkaiksi.

Visentissä on silmiinpistävää ruumiin epäsuhtaisuus. Eturuumis on leveine hartioineen ja selvästi erottuvine kyttyröineen raskasrakenteinen, kun taas takaruumis on suhteellisen pieni. Takapään turkki on lyhyttä; etupään karva on pitkää ja pörröistä, ja leuan alla roikkuu parta.

Perikadon partaalla

Visenttejä on nykyään jäljellä arviolta muutama tuhat. Aikojen saatossa maanviljely ja metsänhakkuut supistivat niiden luontaista elinaluetta, ja salametsästäjät verottivat säälimättä niiden määrää. 700-luvulla Galliassa (nykyisen Ranskan ja Belgian alueella) ei ollut enää ainoatakaan visenttiä.

1500-luvulla Puolan kuninkaat ryhtyivät toimeen eläimen suojelemiseksi. Heistä ensimmäisiä oli kuningas Sigismund II August, joka sääti, että visentin tappamisesta seuraisi kuolemanrangaistus. Białowieżan kansallispuistossa toimiva tri Zbigniew Krasiński kertoo syyn: ”Tarkoituksena oli suojella eläimiä, jotta hallitsijat ja heidän  hovimiehensä saisivat niistä metsästysmuistoja.” Luonnonvaraisia visenttejä ei onnistuttu suojelemaan edes tällä ankaralla lailla, ja 1700-luvun lopulla niitä oli enää Białowieżan metsässä Itä-Puolassa sekä Kaukasiassa.

Viimein 1800-luvulla tilanne alkoi parantua. Sen jälkeen kun Białowieżan metsä liitettiin Venäjään, tsaari Aleksanteri I antoi käskyn visentin suojelemiseksi. Tulokset näkyivät pian. Visenttipopulaatio kasvoi tasaisesti, ja vuonna 1857 hallituksen suojeluksessa eli lähes 1900 yksilöä. Myöhemmin visenttien ruoansaannista huolehdittiin talvisin erityisten ruokintapaikkojen välityksellä. Myös juomapaikkoja suunniteltiin huolellisesti ja maata raivattiin viljelymaaksi visentin ravinnoksi käyttämille kasveille.

Hyvä vaihe ei kuitenkaan jatkunut pitkään. 60 vuodessa visenttien määrä putosi puoleen. Lopullisen iskun Puolan luonnonvarainen visentti koki ensimmäisen maailmansodan puhjettua. Vaikka Saksa määräsi, että nämä biisonit piti säilyttää ”ainutlaatuisena luonnonmuistomerkkinä jälkipolville”, niistä tekivät selvää perääntyvät saksalaisjoukot ja niitä vastassa oleva venäläisarmeija sekä hellittämättömät salametsästäjät. Kuten kirjoituksen alussa mainittiin, viimeinen luonnonvarainen visentti tapettiin Puolassa vuonna 1919.

Uuteen nousuun

Biisonien suojelemiseksi perustettiin vuonna 1923 kansainvälinen suojeluyhdistys. Sen ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää vankeudessa elävien puhdasrotuisten alamaanvisenttien lukumäärä. * Kävi ilmi, että eläintarhoissa eri puolilla maailmaa eli vielä 54 puhdasrotuista yksilöä. Kaikki eivät tosin olleet kelvollisia jatkamaan sukua; toiset olivat sairaita, toiset liian vanhoja. Lopulta valittiin 12 yksilöä, joiden avulla visenttikantaa pyrittäisiin vahvistamaan. Vain viidestä näistä polveutuvat kaikki nykyiset alamaanvisentit.

Vuoden 1929 syksyllä koettiin hieno hetki, kun kaksi alamaanvisenttiä palautettiin luontoon. Ne sijoitettiin niitä varten perustetulle suojelualueelle Białowieżan metsään. Kymmenessä vuodessa visenttien määrä nousi 16:een.

Pelastettu perikadolta?

Tämän vuosituhannen alussa maailmassa oli noin 2900 visenttiä, joista suunnilleen 700 Puolassa. Vuosien mittaan laumoja on istutettu Liettuaan, Valko-Venäjälle, Ukrainaan, Venäjälle ja Kirgisiaan.

Tämä ei silti merkitse sitä, että visentit olisivat turvassa. Tuholaiset, taudit ja ruoan ja veden puute sekä salametsästäjät ovat jatkuvana uhkana. Myös sisäsiittoisuudesta johtuvat perinnölliset viat ovat vakava ongelma. Näistä syistä visentti on edelleen punaisessa kirjassa, joksi kutsutaan Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) julkaisemaa uhanalaisten eliölajien luetteloa.

Ihmisen päätös suojella tätä lajia on auttanut sitä säilymään tähän asti. Tri Krasiński, jota lainattiin edellä, muistuttaa kuitenkin, että ”visentin kohtalo on esimerkki siitä, miten jokin laji voidaan ensin ajaa sukupuuton partaalle hyvin lyhyessä ajassa, minkä jälkeen sen pelastamiseksi vaaditaan valtavia ponnistuksia”. Visentin ja monien muiden eläinten tulevaisuus on epävarma. Toistaiseksi nuo ”metsien kuninkaat” on kuitenkin pelastettu perikadolta.

[Alaviite]

 [Kuvat s. 10]

Visenttejä Białowieżan kansallispuistossa

[Lähdemerkintä]

Kaikki kuvat: Białowieski Park Narodowy