Kun aurinko ei nouse

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA SUOMESTA

 ”AURINKO nousee, aurinko laskee, kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas”, sanotaan Raamatussa (Saarnaaja 1:5, vuoden 1992 kirkkoraamattu). Napapiirin pohjoispuolella tämä ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Marraskuun puolivälistä tammikuun lopulle pohjoisen asukkaita koettelee arktisen talven pimeä aika – kaamos.

Kaamos, joka tulee saamen kielen sanasta skab’mâ, lyö leimansa talveen lievemmässä määrin etelämpänäkin. Esimerkiksi Pietarissa, Helsingissä, Tukholmassa ja Oslossa (kaikki 700–800 kilometriä napapiiriltä etelään) valoista aikaa kestää keskitalvella vaivaiset kuutisen tuntia vuorokaudessa.

”Sellainen mielikuva, että olisi koko ajan säkkipimeää, ei pidä paikkaansa”, kuvailee kaamosaikaa Ari, joka vietti lapsuutensa Kiirunassa Ruotsin Lapissa. Päivällä on valoisampi tuokio, jonka hän tiivistää yhteen sanaan: hämärää. Paula, Suomen Lapissa asuva taiteilija, on monisanaisempi: ”Lapin lumeen verhoutunut luonto värjäytyy sinisen ja violetin pastellisävyihin.”

Joidenkuiden mielen pimeä talvi vetää matalaksi. ”Hyvin herkästi tunnen vuodenaikojen ja ilmaston vaihtelut”, kirjoitti aikoinaan Jean Sibelius. ”Talvisaikana, jolloin päivä on lyhyt, minulla aina on depressiokausi.” Hän ei suinkaan ollut ensimmäinen tai ainoa, joka on potenut niin sanottua kaamosmasennusta. Jo Hippokrates (n. 460–377 eaa.) oli sitä mieltä, että vuodenajat vaikuttavat ihmisten mielialaan.

Kuitenkin vasta 1980-luvulla kaamosmasennus määriteltiin omaksi oireyhtymäkseen. Pohjoisissa kansoissa vuodenaikamasennuksesta kärsii tutkimusten mukaan muutama prosentti väestöstä. Lisäksi lievemmästä, niin sanotusta kaamosrasituksesta, kärsii kolme neljä kertaa useampi. Kyse on sadoistatuhansista ihmisistä.

Pietarilainen Andrei kuvailee oloaan näin: ”Unettaa koko ajan.” Suomalainen Annikakaan ei varsinaisesti riemuitse syksyn tulosta. ”Joskus pimeys tuottaa ahtaan paikan kammon tapaista ahdistusta, kun sitä ei pääse mihinkään pakoon”, hän sanoo.

Kaamosmasennusta voi yrittää lievittää eri tavoin. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan olisi hyvä ulkoilla päivän valoisaan aikaan mahdollisimman paljon. Ylipäänsä liikunnan tiedetään auttavan monia pitämään mielen virkeämpänä.

Jarmo, joka on kokenut talvia sekä Pohjois- että Etelä-Suomessa, sanoo: ”Synkimpään aikaan poltetaan kynttilöitä ja pidetään valoja palamassa enemmän.” Jotkut ovat hyötyneet niin sanotusta kirkasvalohoidosta. Toiset puolestaan katkaisevat pimeän talven etelänmatkalla, joskin paluu pimeään voi tuntua aluksi entistä synkemmältä.

Entä onko ravinnolla merkitystä? Koska auringonvalo auttaa elimistöä tuottamaan D-vitamiinia, voi valon vähäisyys johtaa sen puutteeseen. Talvella kannattaa siksi syödä hieman enemmän D-vitamiinipitoisia ruokia, esimerkiksi kalaa, maksaa ja maitotuotteita.

Se mikä aiheuttaa kaamoksen, saa aikaan myös päinvastaisen ilmiön. Maapallo etenee vääjäämättä radallaan ja kääntää vähitellen kylmän lakensa kohti aurinkoa. Valoisa aika pitenee. Alkaa pohjolan kesä, ja silloin saa paistatella päivää vaikka keskellä yötä!

[Huomioteksti s. 27]

Päivän valoisan tuokion voi tiivistää yhteen sanaan: hämärää.

[Kuva s. 26]

Keskipäivä napapiirin pohjoispuolella.

[Lähdemerkintä]

Dr. Hinrich Bäsemann/Naturfoto-Online

[Kuva s. 26]

Monille auringonvalon puute aiheuttaa masennusta.