Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Mikä on elämän tarkoitus?

Mikä on elämän tarkoitus?

Mikä on elämän tarkoitus?

RAAMATTU paljastaa, että Luoja, Jehova Jumala, ei koskaan toimi ilman tarkoitusta. Ajatellaanpa esimerkiksi hänen luomaansa veden kiertokulkua, joka mahdollistaa elämän maapallolla. Raamatussa sitä kuvaillaan yksinkertaisesti mutta todenmukaisesti: ”Kaikki talvipurot lähtevät virtaamaan mereen, silti ei meri ole täynnä. Siihen paikkaan, josta talvipurot lähtevät, sinne ne palaavat lähteäkseen jälleen.” (Saarnaaja 1:7.)

Raamatussa Jumalan lupausten luotettavuutta verrataan tähän kiertokulkuun. Kuten nykyään tiedämme, aurinko haihduttaa vettä meristä ja järvistä, ja myöhemmin vesi palaa sateena maahan. Jehova viittaa tähän ja sanoo: ”Sellaiseksi osoittautuu sanani, joka suustani lähtee. Se ei palaa luokseni tyhjin toimin vaan on tekevä sen, mihin olen mieltynyt, ja menestyvä siinä, mitä varten olen lähettänyt sen.” (Jesaja 55:10, 11.)

Puhdas vesi palaa pilvistä maan pinnalle ja tekee elämän mahdolliseksi. Samoin ”sana, joka [Jumalan] suusta lähtee”, pitää yllä hengellistä elämäämme. Jeesus Kristus selitti: ”Ihmisen ei tule elää yksistään leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jehovan suusta.” (Matteus 4:4.)

Jumalalta tulevan hengellisen ravinnon nauttiminen tekee mahdolliseksi sen, että voimme sovittaa elämämme hänen tarkoituksensa mukaiseksi. Ennen sitä meidän on kuitenkin ymmärrettävä, mikä tuo tarkoitus on. Miksi hän esimerkiksi on luonut maapallon? Miten hänen sitä koskeva tarkoituksensa vaikuttaa meihin?

Jumalan maata koskeva tarkoitus

Jumala haluaa ihmiskunnalle kaikkein parasta, ja siksi hän asetti ensimmäisen miehen ja naisen, Aadamin ja Eevan, paratiisipuutarhaan Eedeniin. Sitten hän kehotti heitä hankkimaan lapsia sanoen: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja alistakaa se valtaanne, ja vallitkaa meren kaloja ja taivaiden lentäviä luomuksia sekä kaikkia elollisia, jotka liikkuvat maan päällä.” (1. Mooseksen kirja 1:26–28; 2:8, 9, 15.)

Mitä voimme päätellä näistä ohjeista? Eikö Jumala selvästikin halunnut, että koko maapallo muutettaisiin paratiisikodiksi ihmiskunnalle? Hänen Sanassaan sanotaan: ”Taivaat, Jehovalle kuuluvat taivaat, mutta maan hän on antanut ihmisten pojille.” (Psalmit 115:16.)

Jotta ihmiset voisivat elää maan päällä ikuisesti Jehova Jumalan tarkoituksen täyttymykseksi, heidän täytyisi osoittaa kunnioitusta hänelle tottelemalla häntä. Aadam ei kuitenkaan toiminut niin, vaan teki syntiä olemalla tottelematon Jumalalle. Sen seurauksena kaikki Aadamin jälkeläiset, kaikki nykyään elävät ihmiset mukaan lukien, ovat perineet synnin ja kuoleman, aivan kuten Raamatussa sanotaan: ”Yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin, koska he kaikki olivat syntiä tehneet.” (Roomalaisille 5:12.)

Tämän vuoksi kaikki ihmiset kuolevat eikä maata ole vielä muutettu maailmanlaajuiseksi paratiisiksi. Voisiko Jumalan tarkoitus maapallon suhteen olla muuttunut?

Ei, sillä Jumalahan sanoi: ”Sanani, joka suustani lähtee – – ei palaa luokseni tyhjin toimin vaan on – – menestyvä siinä, mitä varten olen lähettänyt sen.” Lisäksi Jumala on luvannut: ”Kaiken, mihin olen mieltynyt, minä teen.” (Jesaja 45:18; 46:10; 55:11.) Ja Jumala on mieltynyt siihen alkuperäiseen tarkoitukseensa, että maapallosta tulee maailmanlaajuinen paratiisi, jossa häntä palvelevat ihmiset elävät ikuisesti onnellisina. (Psalmit 37:29; Jesaja 35:5, 6; 65:21–24; Ilmestys 21:3, 4.)

Miten Jumalan tarkoitus täyttyy?

Jehova ilmaisi ylivertaista viisauttaan ja rakkauttaan tekemällä järjestelyn, jonka avulla ihmiset voidaan pelastaa perisynnistä ja sen seurauksista – epätäydellisyydestä ja kuolemasta. Syntyisi poika, joka olisi vapaa ensimmäiseltä ihmiseltä Aadamilta peritystä synnistä. Tätä järjestelyä kutsutaan lunnaiksi, ja ne annettiin, jotta arvolliset ihmiset voisivat saada ikuisen elämän. (Matteus 20:28; Efesolaisille 1:7; 1. Timoteukselle 2:5, 6.) Miten se tapahtui?

Jehovan enkeli Gabriel ilmoitti koskemattomalle naiselle, Marialle, että hän synnyttäisi lapsen, ja kertoi, miten se tapahtuisi, vaikka hänellä ”ei ole suhdetta mieheen”. Jehova siirsi ihmeen välityksellä Esikoispoikansa elämän taivaasta munasoluun Marian kohtuun. Näin Maria tuli raskaaksi Jumalan pyhän hengen vaikutuksesta. (Luukas 1:26–35.)

Noin yhdeksän kuukautta myöhemmin Jeesus syntyi täydelliseksi ihmiseksi, jota voitiin verrata ensimmäiseen ihmiseen Aadamiin. Aikanaan hänelle oli mahdollista antaa täydellinen ihmiselämänsä uhrikuolemassa. Niin tekemällä Jeesus toimi ikään kuin toisena Aadamina ja antoi perusteen kaikkien uskollisten lunastamiseen synnistä ja kuolemasta. (1. Korinttilaisille 15:45, 47.)

Varmasti Jumalan osoittaman suuren rakkauden tulisi koskettaa meitä! Raamatussa sanotaan: ”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.” (Johannes 3:16.) Miten vastaamme Jumalan rakkauteen? Eikö meidän pitäisikin arvostaa tätä lahjaa? Mietitäänpä joidenkin sellaisten esimerkkiä, jotka ovat osoittaneet tällaista arvostusta.

Tarkoituksellista elämää

Edellisessä kirjoituksessa mainittu Denise havaitsi, että Jumalan kunnioittaminen noudattamalla hänen lakejaan ja neuvojaan antoi hänen elämälleen suunnan ja tarkoituksen. Hän kertoo: ”Opin Raamatusta, että sen lisäksi että Jumalalla on pitkän aikavälin tarkoitus ihmiskunnan suhteen, hänellä on erityinen tehtävä niille, jotka palvovat häntä. En voi kuvitella tyydyttävämpää elämää kuin se, että käytän Jumalan antamaa vapaata tahtoa hänen ylistämiseensä elämällä sopusoinnussa hänen tarkoituksensa kanssa.”

Voimme toimia samoin, jos opimme, mikä Jumalan tahto on, ja sitten teemme sen. Kun lunastusuhria sovelletaan täysin meidän hyödyksemme, meidän on mahdollista nauttia inhimillisestä täydellisyydestä uudessa, vanhurskaassa maailmassa. Mutta jo sitä ennen meidän on tärkeää tyydyttää hengellinen tarpeemme, jonka Jumala on meihin pannut.

Dave, josta kerrottiin ensimmäisessä kirjoituksessa, on saanut hengellisen nälkänsä tyydytettyä. Hän löysi vastaukset elämän tarkoitusta koskeviin kysymyksiinsä. Hän sanoo: ”Muistellessani elämääni ajalta ennen kuin opin Jumalan tarkoituksen, näen sen sarjana turhia ponnistuksia. Vaikka silloin en sitä tajunnutkaan, tyhjyyden tunne johtui todellisuudessa siitä, etten ollut tyydyttänyt hengellisiä tarpeitani. Nykyään minulla ei enää koskaan ole tuota tunnetta. Ymmärrän, miksi olen täällä ja mitä minun pitäisi tehdä elämälläni.”

Toisin kuin epätäydellisten ihmisten ajatukset Raamatussa esitetty Jumalan näkemys elämän tarkoituksesta tuottaa todellista tyydytystä. Olemme täällä sen tarkoituksen vuoksi, joka Jehovalla oli tehdessään meidät: jotta ylistäisimme hänen nimeään, meillä olisi hyvä suhde häneen ja siten tyydyttäisimme hengellisen tarpeemme. Nyt ja ikuisesti voimme nauttia näiden henkeytettyjen sanojen täyttymisestä: ”Onnellinen on se kansa, jonka Jumala on Jehova!” (Psalmit 144:15.)

[Tekstiruutu/Kuva s. 8]

MIKSI ON KÄRSIMYKSIÄ?

Monien mielestä kärsimysten olemassaolo on suurin este elämän tarkoituksen ymmärtämiselle. Viktor Frankl sanoi: ”Jos elämällä on mitään tarkoitusta, täytyy myös kärsimisellä olla tarkoituksensa. Kärsimys on erottamaton osa elämää, samoin kuin kohtalo ja kuolema.”

Raamatussa selitetään syy kärsimykseen ja kuolemaan. Jumala ei ole vastuussa niistä. Ne ovat seurausta ensimmäisen ihmisparin tuhoisasta päätöksestä kulkea omaa tietään riippumattomina Luojasta. Kaikki heidän jälkeläisensä ovat perineet tämän syntisen taipumuksen, ja se on kaikkien ihmisten kärsimysten pohjimmainen syy.

Vaikka sen ymmärtäminen, miksi olemme täällä, ei ratkaise kaikkia elämän ongelmia, se antaa pohjan niistä selviytymiselle. Lisäksi meille on annettu toivo paremmasta tulevaisuudesta, jolloin Jumala poistaa kärsimykset ja kuoleman iäksi.

[Kaavio/Kuva s. 7]

Raamatussa Jumalan lupausten luotettavuutta verrataan hämmästyttävään veden kiertokulkuun.

[Kaavio]

(Ks. painettu julkaisu)

Sade

Haihtuminen

Haihtuminen

Järvet, joet

Meret

[Kuva s. 8, 9]

Miksi voimme olla varmoja siitä, että aikanaan maapallosta tulee paratiisi, joka on täynnä onnellisia ja terveitä ihmisiä?

[Kuva s. 9]

”En voi kuvitella tyydyttävämpää elämää kuin se, että käytän Jumalan antamaa vapaata tahtoa hänen ylistämiseensä.” (Denise.)